Kasvavan uhkapelialan kahdet voittajat

Uhkapeliala kasvaa jatkuvasti ja uusia rahapeliyhtiöitä listautuu pörssiin säännöllisesti. Rahapelimarkkinoiden voittajat voidaan jakaa kahteen luokkaan: Suuret pörssiyhtiöt, jotka menestyvät kokonsa ja yritysostojen avulla ja pienemmät toimijat, joiden menestys perustuu esimerkiksi innovaatioihin ja positiointiin.

Suuret rahapeliyhtiöt alkoivat listautua pörssiin 2000-luvun alkupuolella, jolloin esimerkiksi irlantilainen Paddy Power ja brittiläinen William Hill listautuivat Lontoon pörssiin rahoittaakseen entisestään laajentuvaa liiketoimintaansa. Viime vuosina etenkin ruotsalaiset nettikasinot ovat listautuneet aktiivisesti pörssiin samalla avaten toimintansa läpinäkyväksi kaikille halukkaille.

Rahapeliyhtiöt ovat mielenkiintoinen sijoituskohde kaikille, joita ei toimialan eettinen aspekti haittaa liiaksi. Uhkapeliala on siinäkin mielessä houkutteleva toimiala, että pelaajia riittää varmuudella niin talouden nousu- kuin laskusuhdanteissakin.

Uhkapelialan suuret pörssiyhtiöt

Viime vuosina yritysostot ja fuusiot ovat olleet todella yleinen trendi rahapelialalla. Suuret toimijat ovat siis jatkuvasti kasvaneet entistä suuremmiksi. Esimerkiksi netin suurin rahapeliyhtiö syntyi vuonna 2016, kun etenkin Iso-Britanniassa todella menestyneet Paddy Power ja Betfair fuusioituivat Paddy Power Betfair PLC -nimeksiksi yhtiöksi, jonka markkina-arvoksi muodostui lähes 12 miljardia euroa.

Suomalaisille tunnetumpi esimerkki lienee ruotsalainen peliyhtiö Unibet (yrityksen omistavan yhtiön nimi Kindred Group plc), joka ilmoitti vuonna 2015 ostavansa kaikki suomalaistaustaisen iGame Holding plc:n osakkeet 59 miljoonalla eurolla. Unibetin kasvu onkin ollut viime vuosina erittäin nopeaa, sillä yhtiön markkina-arvoksi arvioitiin vuonna 2016 olevan noin 2,5 miljardia euroa.

Yritysostojen ja fuusioiden lisäksi etenkin lisääntynyt lainsäädäntö ja pelilisenssien jatkuva pirstaloituminen suosivat isoja yrityksiä samalla hankaloittaen uusien toimijoiden saapumista markkinoille. Suuri käytettävissä olevien varojen määrä auttaa myös maantieteellisessä laajentumisessa sekä mahdollistaa esimerkiksi laadukkaan tuotekehittelyn.

Myös pienemmät yritykset voivat menestyä

Monet tämän hetken johtavat nettikasinot ovat kasvaneet pörssiyhtiöiksi keskittymällä positiointiin ja moderneihin innovatiivioihin. Panostaminen esimerkiksi teknologiseen kehitykseen ja brändäykseen ovat mahdollistaneet LeoVegasin ja Gaming Innovation Groupin kaltaisten toimijoiden menestyksen.

Ruotsalainen LeoVegas on asettanut aina mobiiliystävällisyyden liiketoimintansa ytimeen. Vuonna 2016 hieman yli 50 prosenttia kaikista rahapelialan tuotoista tuli mobiilipelaamisesta, jonka suosion odotetaan vaan kasvavan tulevaisuudessa. Yhtiön menestyksestä kertoo myös se, että maaliskuussa 2016 LeoVegas listautui Tukholman pörssiin.

Norjalaistaustainen Gaming Innovation Group (GIG) on puolestaan menestynyt erityisen hyvin tarjoamalla laadukkaita palveluita alan uusille toimijoille kehittämänsä kasinoalustan muodossa. Myös GIG:n tulevaisuus näyttää todella valoisalta ja yhtiö on onnistunut luomaan itsestään tunnistettavan ja luotettavan brändin uhkapelialalle.

Sijoittaminen uhkapeliyhtiöihin

Sijoittaminen uhkapeliyhtiöihin on mielenkiintoinen vaihtoehto piensijoittajalle. Vaikka kyseessä ei tietenkään olekaan varma tapa kasvattaa salkkunsa arvoa, tarjoavat rahapeliyhtiöt toisinaan houkuttelevia sijoitusmahdollisuuksia, jotka hyödyntämällä voi nostaa salkkunsa arvoa huomattavasti.

Tarkastelemalla pörssiyritysten osakkeiden kehitystä, voidaan huomata, että osakekurssit noudattelevat melko tarkasti yleisindeksiä. Etuna moniin muihin toimialoihin on kuitenkin, että kyseessä on suhdannevakaa ala, joka ei reagoi voimakkaasti talouden suhdannevaihteluihin. Tästä syystä uhkapeliyhtiöt voivatkin olla houkutteleva kohde etenkin pitkän aikavälin sijoittajalle.

3 thoughts on “Kasvavan uhkapelialan kahdet voittajat

  1. Unibet on yhä hyvä sijoitus

    Esittelin Unibetia jo liki kolme vuotta sitten, eikä mikään fundamentti ole muuttunut. Se oli loistava vihje, Pohjoismaiden parhaita osakkeita kyseisenä aikana, ja on kelpo kohde edelleen.

    Eettinen puoli ei ole ainakaan minulle ongelma, kun uhkapelaan itsekin, ja hyvät palveluntarjoajat päinvastoin ovat pelaajan etu, verrattuna vaikka Veikkauksen kaltaiseen monopoliin, joka lypsää pelaajia surutta valtion kassaan tekpopyhällä poliittisella siunauksella.

  2. Gaming Innovation näyttää

    Gaming Innovation näyttää kyllä tällä hetkellä yhtiölle jossa on paljon potentiaalia. Löytyy omia kasinoita esim Rizk, joka kasvaa nopeasti. Sekä whitelabel alusta jossa on jo yli 20 kasinoa. 

Comments are closed.

Related Posts