Kasvuyhtiöitä löytyy kaikilta toimialoilta

Sijoittaminen

Suomalaisten suurten ja keskisuurten yritysten joukossa on kymmenkunta todellista kasvuyritystä kun mittarina käytetään liikevaihdon orgaanista kasvua viimeisten kolmen vuoden ajalta.

Liikevaihtoaan kasvattaneiden aatelia ovat olleet Harvia, Revenio, Gofore, Qt ja Oma Säästöpankki sekä Puuilo. Millä tahansa toimialalla voi menestyä. Nämäkin yritykset ovat kaikki ovat eri toimialoilla.

Kaikki tämän listan yritykset tekevät positiivista tulosta. Tämä koskee yllättäen myös yrityskaupoilla kasvaneita. Yrityskauppa on joskus tuottanut jälkeenpäin yllättäviä kuluja, mutta ainakin nämä yrityskaupoilla kasvaneet pärjäävät hyvin.

Kannattaako kasvuyrityksiin sijoittaa ?  Riippuu ennen kaikkea pörssihinnasta. Jotkin kasvuyhtiöt ovat melko kalliita suhteessa liikevaihtoon ja tulokseen. Kannattaa myös aina tarkistaa onko yrityksen taseessa omaisuutena paljon ”liikearvoa”. Suuri liikearvon määrä suhteessa omaan pääomaan (esim. jos liikearvoa on enemmän kuin omaa pääomaa) kielii heikosta taseesta, vaikka omaa pääomaa olisi muuten riittävästi. Mutta yleisesti ottaen kasvuyhtiöt, erityisesti orgaanisesti kasvavat, ovat keskimäärin ihan hyviä sijoituskohteita.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt