Kiinteistöjen hinnat pysyivät korkealla; kauppojen määrä hiipui

     Omakotitalojen ja omakotitalotonttien kaupankäynti jatkaa laskuaan. Omakotitalotonttien kysyntä laski 12 prosenttia viime vuodesta. Vaikka kiinteistökauppoja tehtiin viime vuonna 6 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2011, käytettiin rahaa kauppoihin sama 8,1 miljardia euroa kuin vuonna 2011.

Tiedot ilmenevät Maanmittauslaitoksen kiinteistöjen kauppahintatilastosta, johon on koottu vuoden 2012 tiedot kiinteistöjen kauppahintarekisteristä.

Tilastoja koonnut Juhani Väänänen Maanmittauslaitoksesta kertoo omakotitalojen kaupankäynnin hienoisesta ja tonttikauppojen rajusta laskusta.

”Omakotitalojen hinnat nousivat sekä kaava-alueilla että haja-asutusalueilla vajaat 2 prosenttia. Kalleimmat omakotitalokiinteistöt sijaitsivat Espoossa, missä omakotitalo maksoi keskimäärin 435 000 euroa. Omakotitalotonttien kysynnän lasku on ollut rajua: 12 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2011.”

Lomamökit kallistuvat edelleen

Loma-asumiseen liittyvän kiinteistökaupan määrä laski 10 prosenttia edellisvuodesta. Eniten takkuavat rantatonttien kaupat: esimerkiksi omarantainen rakentamaton tontti alueella, jolla on ranta-asemakaava, maksoi keskimäärin 42 750 euroa (laskua 1 %), ja kiinteistökauppojen määrä laski 28 prosenttia.

Omalla rannalla sijaitsevan rakennetun lomakiinteistön keskihinta nousi kaava-alueella 2 prosenttia. Mökin tontteineen sai keskimäärin 140 000 eurolla.

”Lomakiinteistöjen kauppoja on vaikea analysoida. Vähäiset kaupat voivat johtua siitä, että hinnat ovat niin korkealla tai siitä, että tarjonta on niin vähäistä”, Juhani Väänänen sanoo.

Metsä ja pelto käyvät kaupaksi

Maatalousmaan kaupassa on nähty pientä piristymistä jo muutaman vuoden ajan. Peltokauppoja solmittiin 19 prosenttia vuotta 2011 enemmän.

”Peltokauppojen kasvu johtunee tilakokojen kasvusta”, Väänänen pohtii.

Kalleinta pelto oli Varsinais-Suomen maakunnassa, 12 100 euroa hehtaarilta. Metsämaa maksoi eniten Uudellamaalla, 5 300 euroa hehtaarilta.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt