Kokemukset etätyöstä myönteisiä: työteho kasvaa ja tyytyväisyys lisääntyy

Kevyttä Yhteiskunta

Kokemukset etätyöstä ovat myönteisiä:  työtyytyväisyys kasvaa, poissaolot vähentyvät, sitoutuminen työnantajaan lisääntyy, työssä saa enemmän aikaan ja stressi vähenee.

Työhön liittyvien käytännön ongelmien selvittäminen sen sijaan voi joskus tuottaa vaivaa. Pitää käydä itse paikan päällä työpaikalla niin asiat seviävät.  Myöskään vapaa- ja työajan erottaminen ei ole etätyöläiselle helppoa, mutta sitähän se lisääntynyt joustavuus juuri tarkoittaa selviää Suomen Yrittäjien tekemästä Työelämägallup:sta.

Suomen Yrittäjät kannustaa jatkamaan etätöitä

Yli puolet (52%) työllisisitä on ollut etätöissä ja vastaajista 43 prosenttia arvioi oman tyytyväisyytensä työhön lisääntyneen. Perhearjen pulmien raportoidaan myös helpottuneen.

– Kokemukset etätyöstä vaikuttavat olevan edelleen myönteisiä. Monipaikkatyötä opitaan tekemään paremmin, mutta myös lähityön arvo ymmärretään.

– Jos monipaikkatyö luo arvoa työnantajalle ja työntekijöille, sitä kannattaa jatkaa. Viime kädessä työnantaja kuitenkin ratkaisee, missä ja miten töitä tehdään. Tämä on tärkeää muistaa pandemian hellittäessä, Pentikäinen muistuttaa.

Suomen Yrittäjät on laatinut ohjeistuksen siitä, mitä työnantajan on huomioitava, kun yrityksessä tehdään etätöitä.

Kokemus stressin vähenemisestä jakaa vastaajia. Työelämässä olevista 45 prosenttia kokee stressin vähentyneen, mutta etätöitä tehneistä 37 prosenttia on eri mieltä asiasta.

Työnantajat suhtautuvat myönteisesti etätyöhön

Valtaosa (76 %) työllisistä on sitä mieltä, että oma työnantaja suhtautuu myönteisesti monipaikkatyöhön. Etätöissä olleista lähes kaikki on tehnyt niitä kotona, 19 % vapaa-ajan asunnolla ja 18 % jossain muualla. Tilanne on säilynyt lähes ennallaan tammikuusta 2021.

– Se tuo vaihtoehtoja. Töitä voi tehdä työpaikalla, kotona, vapaa-ajan asunnossa tai muualla. Monipaikkatyö ei sovi kaikille, mutta monella se lisää työiloa, tyytyväisyyttä ja tuottavuutta, Pentikäinen sanoo.

– On tärkeää, että monipaikkatyön mahdollisuudet arvioidaan työpaikoilla. Tarvitaan myös kohtaamisia ja yhteistä tekemistä – myös etätöissä oleville. Toimiva työyhteisö rakentuu yhdessä tekemisestä.

Yli puolet (52 %) työllisistä on ollut etätöissä. Selvästi eniten etätöissä olleita on johtavassa asemassa toimivissa ja ylemmissä toimihenkilöissä (86 %), vähiten työntekijöissä (26 %).

Kuvan lähde:  pixabay / MarlyneArt

Related Posts

Lajittelematon Sijoittaminen

Kullan hinta on kautta historian mitannut epävarmuutta ja huolta tulevasta

Kullan hinta on aina ollut korkealla silloin kun maailmassa on paljon epävarmuutta, mutta inflaatiosuojaksi kultaharkoista ei ole.

Kullan inflaatiokorjattu markkinahinta on ollut korkealla silloin kun on

Yhteiskunta

Työttömyyden ytimeen on yksinkertainen syy: palkanmuodostuksen kankeus

Tilastokeskuksen tietojen mukaan yhä useampi suomalainen haluaa töihin, mutta työpaikkoja ei ole riittävästi tarjolla ja monet päätyvät työttömiksi.

Markkinatalous toimisi niin, että työtä tarjotaan hieman alemmilla

Lajittelematon

Nordea, leveäharteinen kilpikonna

Nordea on etenkin viime vuosina saanut liiketoimintansa kuntoon, siivonnut riskit ja rakentanut tuloksenteosta ennustettavaa. 2025 tilinpäätös vahvistaa tarinan – mutta samalla paljastaa ristivedon yhtiön suorittamisen ja osakkeen ostoriehan