Kreikka taas

 

Itse luulen, että jos Kreikka lähtee eurosta, niin varsin nopeasti  pörssikurssit nousevat huomattavasti nykyistä korkeammalle. Tämän edellytyksenä on, että EKP tulee aktiivisesti markkinoille ja painaa kriisimaiden korot alas. Jotta tämä tehdään järkevästi, meidän on annettava myös kansallista itsemääräämisoikeutta EU:lle, näin uskon myös tapahtuvan. Ilmeisesti EKP on päättänyt, että Kreikka ei kuulu Euro-joukkoon ja se saa mennä. Siksi keskuspankki  on ollut uskomattoman passiivisena.

Pörssit vihaavat kaikkein eniten jotakin tuntematonta ei itse epävarmuutta. Mikäli markkinat saavat varmuuden, että viime kädessä keskuspankki (eli kaikki euroja omistavat maat) viime kädessä hoitaa velat, niin markkinat alkavat etsimään uusia kriisejä ja tämä dramaattinen valtiovelkakriisi unohtuu.

Katsotaan nyt mitä Saksa on päättänyt, sen mukaan Suomi ainakin menee kuin kiltti koira huonon isännän perässä. 

Related Posts

Talous

Nousukauden alku tuo mukanaan koronnostoja sekä talouden ja pörssin piristymistä

Tutkin hieman kuumaa puheenaihetta: Miten nousevat korot vaikuttavat osakekursseihin? Nousevat korot ovat merkki siitä, että rahaa tarvitaan investointeihin. Samalla syntyy työpaikkoja, uutta liiketoimintaa ja pörssikurssit