Krim, Venäjä ja talousriskit
Nikita Khrushchev Kuva: Bundesarchiv, Bild 183-B0628-0015-035 / Heinz Junge / CC-BY-SA 3.0
Mikä on pidemmällä tähtäimellä riski Krimin poliittisen kriisin eskaloitumisesta? Kenellä on oikeus itsenäisyyteen ja itsemäärämisvaltaan?
Krim on aikoinaan ollut osa Neuvostoliittoa. Krushchev lahjoitti niemimaan (ilkeät kielet väittävät juovuspäissään) Ukrainan veljeskansalle 1954. Venäjän sapelinkalistelu Krimin saamiseksi takaisin ei kuitenkaan ole puolustettavissa. Mutta voimmeko väittää ettei Krimillä asuvilla venejänkielisillä ja veneläismielisillä ole oikeutta kuulua Venäjään tai olla itsenäisiä? Millä perusteella tällainen halu on huonompi kuin Kosovon tai Makedonian itsenäisyydenhalu? Meidän pitää varoa automaattisesti vastustamasta tällaista kehitystä vain sen takia että emme pidä Putinin toiminnasta. Krimillä asuu tietenkin myös muita kansanryhmiä kuten tataarit. Tilanne on monimutkainen eikä mustavalkoisia helppoja ratkaisuja välttämättä löydy.
Entä talouspakotteiden riskit? Toimimattomuus ei ole vaihtoehto. Jos mitään merkittävää ei tehdä Venäjää vastaan tulemme näkemään uusintoja muissa maissa joissa on merkittävä venäjänkielinen väestönosa. Putin on silloin saanut lopullisen vahvistuksen lännen hampaattomuudesta kun talous asetetaan kaiken muun edelle. Mutta myös liian vahvat toimet ovat riskipitoisia. Venäjä on taloudellisesti jo nyt haavoittuvainen. Talous perustuu hyvin pitkälle öljyn ja kaasun vientiin. Jos jo nyt olematon talouskasvu pakotteiden takia vaipuu syvään lamaan edes kansalaismielinen kiihkoilu ei pidä kansalaisia tyytyväisinä. Ehkä Putin on jo hyvän ulkoisen vihollisen tarpeessa? Laajan monista kansalaisuuksista koostuvan valtakunnan pitäminen keskusvallan hallinnassa on aina ollut tsaareille haaste.
Pahimmassa tapauksessa tämä voi johtaa kaaokseen ja jopa Venäjän hajoamiseen. Tätä emme todellakaan halua tapahtuvan maassa jossa on runsaasti modernia aseistusta. Vaikka en pidä Putinin toimintatavoista myös riski että hänestä tulee tsaari Putin viimeinen on ilmeinen. Miten nopeasti neuvostoliitto hajosikaan.
Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu siltä että euroopalta vaaditaan nyt rajattuja talouspakotteita jotka osoittavat että EU on valmis omasta heikosta talouskasvustaan huolimatta kestämään tuskaa tilanteen rauhoittamiseksi. Tämän lisäksi pitää löytyä selkeä suunnitelma jonka mukaan pakotteet voimistuvat ellei venäjä peräänny. Myös tarvitaan ratkaisu jonka avulla Putin voi säilyttää kasvonsa. Minusta tuntuu että itsenäisyys tai laaja itsehallinto Krimille ei tässä olisi huonoin vaihtoehto.
Venäjän tulevaisuuden määrää paikallisen johdon taito ja toimet
Suomen korkeimmassa poliittisessa ja ulkopoliittisessa johdossa oltiin vuonna 1989 huolissaan siitä että Neuvostoliitto hajoaa ja niistä hallitsemattomista seurauksista, jotka tuo hajoamisprosessi aiheuttaisi. Itse presidentti antoi asiasta usampia julkisia kannannottoja ja opetti virolaisille että on parempi että Viro säilyy Neuvostoliiton osana. Tässä tehtiin suuri virhe. Neuvostoliiton hajoaminen oli hyvä asia ja johti monien osalta ihmisarvoisempaan elämään.
Toivon samaa tälläkin kertaa. Venäjän osittainen hajoaminen johtaisi parhaimmillaan inhimillisempään ja ihmisarvoisempaan maailmaan. Venäjän sisällissota olisi aika karmea skenaario.
Vielä ei näy mitään hajoamiseen viittaavaa. Vuonna 1989 Neuvostoliitossa oli monia hajoamisen merkkejä ja paikalliset kansalliset tunnukset olivat jo näyttävästi esillä. Nyt ei ole tuon tapaista liikehdintää. Jos hajoamiskehitys on orastamassa, niin venäjällä ollaan varmaan suurin piirtein samassa vaiheessa kuin Neuvostoliitto 1970- luvun alussa. Vasta pieni osa kansasta pitää hallintoa kelvottomana eikä samaistuminen "venäläisyyteen" rakoile muuta kuin yksittäisissä poikkeustapauksissa. Venäjän kehitys voi hallinnon toimista riippuen, lähteä kehittymään kohti hajaannusta taikka suurempaa integroitumista. Ei ole mitään luonnonlakia, joka päättäisi suunnan. Suunta määräytyy muutamien päättäjien toimilla.
Harva osasi ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä ennustaa, että Itävalta-Unkarin keisarikunta hajoaisi eikä Ottomaanien keisarikunnan hajoaminen ollut sen paremmin itsestään selvää. Jugoslavian hajoaminen ei ollut kaikille yllätys. Mutta kehitys on kuitenkin pääosin arvaamatonta.