Kuluttajien luottamus ennakoi kiihtyvää talouskasvua

Pasi Sorjonen / Nordea ja Emilia Kunnas / Talouselämä keskistelevat oheisella MTV videolla talouskasvusta:

Suomen taloutta on korjattu ja taloutemme on lähtenyt puolentoista prosentin kasvuun. Euroalue on kasvanut vahvasti jo neljä vuotta eikä Pasi Sorjosen mukaan kukaan ennusta taantumaa.

Nykyinen kasvu tulee ennen kaikkea työttömyyden vähentymisestä ja työtuntien lisääntymisestä. Työn teko on alkanut maistua. Jatkossa kasvua tulee myös teknologiasta ja investoinneista.

Kuluttajien luottamus on vahvistunut ja ennustaa talouskasvumme jatkumista ja kiihtymistä. Kuluttajien luottamus ja työmarkkinauudistukset ovat jatkon kannalta oleellisia. 

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen