Kuluttajien usko tulevaisuuteen on vahvaa

Kuluttajat onnistuivat ennustamaan pörssin vuosien 2009 ja 2003 pohjat sekä vuosien 2007 ja 2000 huiput erinomaisen tarkasti. Ajoitus osui nappiin. Onnistuvatko kuluttajat ennustamaan myös seuraavan käänteen? Sitä emme vielä tiedä. Euroopan Kuluttajien luottamus on tällä hetkellä kohtuullisella tasolla, mutta selvää suuntaa ei ole, ja kuluttajat empivät. Tilaa on sekä nousulle että pudotukselle, ja mahdollinen tuleva suunta pitää arvata muista merkeistä.  

 

Kuluttajien luottamus Euroalueella ja Suomessa. (Lähde: Suomen Pankki)

Kuluttajien kannalta positiiviseen suuntaan vaikuttavia seikkoja ovat:

  • aleneva työttömyys (Euroalueen työttömyys ei enää kasva)
  • talouskasvu (Euroalueelle on ennustettu maltillista talouskasvua)
  • Euroalueen negatiivinen reaalikorko piristää taloutta (reaalikorko saadaan kun nimelliskorosta vähennetään inflaatio)

Negatiiviseen suuntaan vaikuttavat tekijät ovat osittain epäsuoria:

  • kohoava korkotaso saattaa väliaikaisesti hiljentää ainakin asuntokauppaa ja rakentamista
  • raaka-aineiden hintakehitys vaikuttaa epäsuorasti yritysten heikentyvien toimintaedellytysten kautta
  • valtioiden ja julkisen talouden velkaantuminen, joka näkyy kohoavina veroina ja epäluottamuksena valtioinstituutioiden kykyyn hoitaa yhteisiä asioitamme

Related Posts