Kunntien tehtäväkartoitus osoitti kuntien aseman valtionhallinnon toteutusorganisaationa

Kuntien tehtävien kartoituksen selvityshenkilö ylijohtaja Silja Hiironniemi luovutti 17.1.2013 raporttinsa hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkuselle.

Raportista selviää, että kunnat eivät suomessa ole itsehallinnollisia yksiköitä, jotka kuntalaisten valitseman kunnallisvaltuuston ohjauksessa toteuttaisivat kuntalaisten toivomia palveluja siinä laajuudessa kuin kuntalaiset toivovat. Sen sijaan kunnat ovat lähinnä operatiivisia toteutusorganisaatioita, jotka suorittavat eduskunnan niille määräämiä tehtäviä, joita on raportin mukaan kaikenkaikkiaan 535. (Piksu toimituksen selvennys)

  Raportin vastaanottanut hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen pitää kartoitusta erinomaisena pohjana nyt käynnistyvälle keskustelulle kuntien tehtävien ja ohjauksen uudistustarpeista.

– Kuntauudistuksen tavoitteenahan on vahvistaa kuntien itsehallintoa. Riittävän vahvoille kunnille voidaan antaa jatkossa enemmän vapautta ja myös vastuuta. Tämä voitaisiin toteuttaa esimerkiksi vapaakuntakokeilun kautta, jossa haettaisiin uusia tuloksellisimpia toimintatapoja ja ohjausmalleja, Virkkunen sanoi.

Ministeriöille tehdyn kyselyn tuloksena muodostuneessa tietopohjassa kuntien tehtävien lukumääräksi tuli 535 tehtävää. Tehtävien määrä on kasvanut voimakkaasti 1970-luvulta lähtien ja on edelleen kasvussa 2000-luvulla.

Raportissa kuvataan tehtävien lukumäärää ja tehtäväperustan kehittymistä, tehtävien sisältöä ja luonnetta, tehtävien velvoittavuutta ja valtion kuntiin antamaa ohjausta, kuntien ja valtion työnjakoa, tehtävien kehitysmahdollisuuksia ja mahdollisuuksia luopua tehtävistä tai keventää niitä. Lisäksi raportissa kuvataan tehtäviin säädöksissä liitettyjä velvoitteita siitä, miten tehtäviä toteutetaan. Raportissa on myös kuvattu aineistosta esiin nousevia tehtäväjaon muutosten selvitystarpeita ja kehittämiskohteita.

Raportin pohjalta Kuntien tehtävien arviointi -työryhmä ryhtyy arvioimaan kuntien tehtäviä ja laatii niiden suhteen toimeksiantoonsa kuuluvat ehdotukset. Työryhmän tehtävänä on mm. uudelleen arvioida valtion ja kuntien tehtävänjakoa, arvioida aidosti tehtävien vähentämistä suhteessa käytettävissä oleviin voimavaroihin sekä arvioida ja tehdä ehdotukset siitä, miten valtion kuntiin kohdistamaa ohjausta tulisi yhdenmukaistaa ja johdonmukaistaa. Työryhmän määräaika on 30.5.2014.

Related Posts

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 3: sopeutumisrahan ehdot

Kansanedustaja saa sopeutumisrahaa joskus jopa muita töitä tehdessään. Toisin kuin ansiosidonnainen, sopeutumisraha ei myöskään edellytä työnhakua. Onko tämä perusteltua? Vai pitäisikö järjestelmää muuttaa?

 

https://www.youtube.com/shorts/DMNTrdjKoBc

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto