Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki

Kasvukeskukset, asuntopula, kaupungistuminen ja vuokra-asuntotuotannon lisääminen ovat Suomen keskeisimmät teesit asuntorakentamisen saralta. Asuntomarkkinat myös ovat lähes aina esillä, niin talouden nousuissa kuin laskuissa. Asunto on myös monelle elämän tärkein sijoitus ja useat ovat oman kodin lisäksi hankkineet sijoitusasuntoja.

Asuminen on kuitenkin iso kustannus suomalaisille, joiden tehtävänä on samalla lisätä kotimaista palvelukysyntää kireästi verotetun tilipussin voimin. Asumisen korkea hinta on jo tunnustettu ongelmaksi ainakin matalapalkkaisien alojen työntekijöiden keskuudessa. Etenkin kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen saatavuus kasvukeskuksissa on katsottu valtiovallan toimesta erittäin tärkeäksi painopisteeksi työvoiman liikkuvuuden kannalta. Käytännössä linjausta toteutetaan vuokra-asumista tukevalla korkotukimallilla, ja sen myötä asuntojen lisätuotannolla. Tavoite on varmasti oikea – rahoituksen turvaamisen ja tarjonnan lisäämisen pitäisi johtaa maltillisempaan hintatasoon. Mutta johtaako se haluttuun lopputulokseen onkin sitten eri juttu, sillä ainakaan Rakennusteollisuuden suhdannekatsauksen mukaan lyhyt korkotukimalli ei ole tuomassa toivottua lisäystä vuokra-asuntojen tuotantoon.

Tuotannon lisääminen toki lisää tarjontaa ja voisi sitä kautta laskea hintoja. Kauniina oletuksena on, että asuntosijoittajat tai asunnon ostajat saisivat asunnot edullisemmin tarjonnan kasvaessa. Käytännössä tätä tuskin kuitenkaan tapahtuu, sillä halpa rahoitus ei ratkaise ongelman ydintä, korkean hinnan syntymistä jo tuotantovaiheessa. Vuokrahinta kun lähtee määräytymään hankintahinnoista, jonka päälle tulee ylläpidon, hallinnon ja huollon kustannukset, sekä lopulta oma tuottotavoite. Ja tuskin ketään voidaan pakottaa tappiolliseen liiketoimintaan, vaikka vuokrankorotuksille ehdotetaan nollalinjaa.

Tässä kohtaa rakentamisessa onkin mielenkiintoinen tilanne. Ala on työvoimavaltainen ja rakentamisen määrän nostaminen lisää väistämättä ammattilaisten kysyntää. Samalla kasvava rakentaminen lisää kysyntää myös tarvittaville tuotteille ja materiaaleille. Rakennusteollisuuden raportissa todetaankin, että osa aloituksista on siirtynyt tuoteteollisuuden toimitusaikojen venyessä äkillisen suhdannenousun vuoksi ja bitumin hinnan noustessa rahalla saa entistä vähemmän tienpintaa. Viimeisenä tässä kustannuspainetta nostaa kaavoitus ja sopivan tonttimaan hinnan nousu.

Lisätään vielä vähän vettä kiukaalle. Nopeasti vilkastuneen uudisrakentamisen kysynnän lisäys kohdistuu samoihin osaajiin ja tuotteisiin, joita tarvitaan myös ripeästi kasvavan korjausrakentamisen saralla. Eli kasvukeskuksissa ala kilpailee samoista materiaaleista entistä kiivaammin. Ja taustalla on yhä kasvava sääntelyn määrä yksityiskohtaisista teknisistä vaatimuksista aina laajamittaiseen kaavoitukseen, joka nostaa edelleen tuotantokuluja.

Kysymys kuuluukin, voidaanko asumisen kustannuksia suoraviivaisesti laskea vain lisäämällä tuotantoa, ellei tuotantomallia samalla pystytä tehostamaan? Omasta mielestäni ei. Ja tässä tehostamisessa palkkojen jäädyttäminen ei ole todellista tehostamista. Koko tuotantomalli pitää uudistaa läpikotaisin. Markkinoille tarvittaisiin ”asuntotuotannon Lidl” tuotantoa tehostamaan ja luomaan hintapainetta alaspäin. Tämän jälkeen tuotantomäärien nostaminen voisi jo vaikuttaa hintoihinkin, muussa tapauksessa tulemme jatkamaan tätä samaa narinaa asuntojen korkeista hinnoista ja vuokrista.

Aiheesta lisää muualla:

Kiinteistöliitto – Asumisen verot ja maksut syövät ostovoiman
 

Rakennusteollisuus RT:n suhdannekatsaus: Rakentamisessa ennakoitua kovempi kasvu
 

Kauppalehti – Uusi korkotukimalli pyrkii lisäämään kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen määrää
 

Kauppalehti – Ympäristöministeriön kansliapäällikkö: ”Vuokrankorotuksilta voidaan edellyttää nollalinjaa”
 

Kauppalehti – PTT: Asumismenot jatkavat rajua nousua – sekä vuokrissa että omistusasunnoissa
 

Taloussanomat – Työllisyys paranee – ”Positiivisia merkkejä” etenkin yhdellä alalla

Lue Punaisen mukin blogia.