Kirjoitusvuorossa Hannu Lehtilä

Vaikka sota ei yhtä miestä kaipaa, niin valtiontalouden tasapainottaminen saattaa lähivuosina kaivata Raimo Sailasta. Hän lähtee eläkkeelle kunniantorvet soiden ja kiitettynä; Suomi on kuin onkin edelleen luottoluokitukseltaan kolmen A:n maa. – AAA-luokassa kelpaa olla, mutta kuten aina, vahvan käden irtaannuttua, kritiikkikin alkaa.

Sailaksen lähdön jälkeen myös yksi aikakausi päättyy. 1990-luvun lama teki Sailaksesta korvaamattoman totuudenpuhujan; hänen leikkauslistansa ovat käsite vieläkin. Valtiontalous piti tasapainottaa hinnalla millä hyvänsä. Lamavuosina Sailas oli valtiovarainministeriön budjettipäällikkö, apunaan hänellä oli Erkki ”Leuka” Virtanen ja myöhemmin Timo Viherkenttä. Molemmat aikanaan myös VVM:n budjettipäälliköitä. Nyt Virtanen jatkaa TEM:in kansliapäällikkönä ja oikeustieteen tohtori Viherkenttä Kevan varatoimitusjohtajan tehtävän jälkeen KHO:n hallintoneuvoksena ja Kulttuurirahaston puheenjohtajana. –Kovasta kolmikosta enää kaksi jatkaa aktiivisessa työelämässä.

Sailaksen katu-uskottavuus on omaa luokkaansa. Hän tietää mistä puhuu, kun puolustaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Ei Nivalassa syntyneen seitsenlapsisen perheen poika, joka kansakoulussa kävi luokan edessä pokkaamassa kunnan myöntämät kumiteräsaappaat, olisi koskaan päätynyt Senaatintorin laidan työhuoneeseen ilman ilmaista koulutusta. Hän katseli koulupoikana, kun isä muiden työttömien kanssa kaivoi kunnan hätäaputöinä syvää ojaa paljaat selät höyryten 15 asteen pakkasessa. Opiskelunsa hän rahoitti kesätöillä; olemalla maamittarin apuri tai ”tolppa-apina” sähköyhtiön linjatöissä. Rajatonta ilmaista opinto-oikeutta hän ei ymmärrä ollenkaan; ” se on johtanut siihen, että yliopistoissa elelee elämäntapaintiaaneja”, tuhahtaa Sailas.  –Velipoika Harri Sailas on Ilmarisen toimitusjohtaja.

Raimo Sailaksen henkilökuvaa täydentää myös hänen toimintansa Sitran hallituksen puheenjohtajana (2010 asti) ja sitä kautta Sitran järjestämien Talouspolitiikan johtamiskurssien ylimpänä isäntänä. Kursseille kutsuttiin talouselämän, politiikan ja järjestöjen nuorehkoja ”lupauksia”. Mausteeksi kursseille otettiin myös pari median edustajaa. Tämän kirjoittaja osallistui vuonna 1998 kurssille numero 49. Kurssien keskeinen idea oli hallituksen muodostaminen ja ennen kaikkea tasapainoisen, työttömyyttä vähentävän valtion budjetin tekeminen. Apuna saatiin käyttää VVM:n silloista, aika alkeellista tietokoneohjelmaa, jolla simuloitiin mm. verotuksen muutosten vaikutusta valtiontalouteen. VVM itse käytti samaan aikaa budjetinteossa jalostetumpaa ohjelmaa, joka pystyi paremmin jäljentämään oikeaa todellisuutta. Pörssikauppaa opettivat oikeat meklarit, ja muistini mukaan pärjäsin siinä pelissä silloin paljon paremmin kuin nykyisen salkkuni hoidossa. –Kurssille 49. osallistui myös muuan Savosta Helsinkiin muuttanut nuorimies, joka nykyisin on varmasti tunnetuin kurssilainen; Pohjola Pankin pääjohtaja ja Finanssialan Keskusliiton puheenjohtaja, vuorineuvos Reijo Karhinen.  

Raimo Sailas piti valtion talouspolitiikkaa rautaisessa otteessa 1990-luvun lamasta lähtien. Hän teki sen julkisuutta pelkäämättä, mutta usein myös julkisuuden kautta. Suomalaisilla on selittämätön viehtymys ”isä-ääniin”, jotka varoittavat velasta ja holtittomasta elämästä. Tästä suosiosta ovat nauttineet niin Mauno Koivisto, Raimo Sailas kuin Sauli Niinistökin.

Kamreeritalouden arvostelijoita on ollut kaiken aikaa, ja vauhti varmasti kiihtyy, kun terävin puolustaja siirtyy eläkkeelle. Esimakua saatiin pari viikkoa sitten TV-1:n MOT-ohjelmassa, jossa väitettiin, että media on toistanut kritiikittä Sailaksen teesejä ja että valtiontalous on väitettyä paremmassa kunnossa. Vuotuinen alijäämä pienenee ja valtion velkakin kasvaa vain maltillista vauhtia, väitettiin ohjelmassa.

Hallitus kokoontuu ensi kertaa vuosikymmeniin ensi maaliskuussa ilman Sailasta tarkastelemaan tulevaa talouspolitiikkaa. Ehkä silloin myös uusi valtiosihteeri on jo virassaan. Raimo Sailaksen manttelia ei kukaan sellaisenaan voi periä, mutta esimerkiksi Martti Hetemäki voisi Eurooppa-osaamisellaan olla hyvä valinta tähän aikaan. 

Kolmen A:n kerhossa pysyminen kertoo, että markkinat uskovat yksinkertaiseen kamreeritalouteen.  Monimuotoiseen, lähtökohdiltaan keynesiläiseen, talouspolitiikkaan suhtaudutaan varauksellisesti, vaikka se onkin selvästi tulossa muotiin.

Lasse Lehtinen pitää Raimo Sailasta viimeisenä hyvinvointiyhteiskuntaa puolustavana idealistina, joka leikkauslistoilla ja amputaatioilla yritti pitää potilasta hengissä. Lehtisen loppupäätelmä on tyly: ”Sailaksen jälkeen valtioneuvoston ovesta astuu paljon kovempi konsultti: Herra Markkinavoima, sokea jättiläinen, joka tallaa alleen työmiehet, maisterit ja kaikki”.

Elämme kiinnostavia aikoja.

—

Lue Punaisen mukin blogia.