Leijonan Luola TV-ohjelma – Leijonat esittelyssä

Leijonan Luola TV-ohjelma on suomalainen versio maailmalla supersuosion saavuttaneista Dragons’ Den ja Shark Tank TV-ohjelmista. Alun perin TV-formaatti on peräisin Japanista, jossa ohjelmaa kutsuttiin nimellä Tigers of Money. Formaatin omistaa Japanilainen Nippon TV ja sen jakeluoikeudet omistaa Sony Pictures Television.

Leijonan Luola

Ensimmäinen kausi suomalaisesta versiosta nähtiin vuonna 2007, jolloin ohjelma tunnettiin vielä nimellä Leijonan Kita ja televisioinnista vastasi MTV3. Rahaa kaudella 2007 sijoitettiin yhteensä 1 322 000€.

Toinen kausi tunnettiin jo nykyisellä Leijonan Luola nimellä ja se nähtiin Nelosella vuonna 2013. Rahaa kaudella 2013 sijoitettiin yhteensä 1 050 000€.

Kolmannen kauden tuotannosta vastaa Tarinatalo Oy ja sen tulee televisioimaan Nelonen. Suomen uuden kauden kuvaukset saatiin päätökseen 27.5.2017, mutta uuden kauden alkamisajankohdasta ei ole vielä tarkempaa tietoa, myöskään tulevan kauden Leijonia ei ole vielä julkistettu.

Leijonan Luolan idea ja säännöt

Leijonan Luola on tosi-tv viihdeohjelma, jossa yrittäjät pyrkivät saamaan sijoituksen keksintöönsä, yritykseensä tai tuotteeseensa varakkailta pääomasijoittajilta. Yrittäjien tulee miettiä etukäteen, minkä suuruista rahoitusta he ovat hakemassa ja kuinka suuren prosenttiosuuden yrityksestään he ovat valmiita sitä vastaan luovuttamaan Leijonalle tai Leijonille.

Sijoittajien ollessa kiinnostuneita bisneksestä, keskustelu usein ajautuu yrityksen arvoon ja aina sijoitustarjoukset eivät ole aivan sitä, mitä yrittäjät ovat tulleet hakemaan. Sopivan diilin tekemistä hankaloittaa vielä se, että yrittäjän on saatava hakemansa summa kokonaisuudessaan ja usein aloittelevan yrittäjän päässä yrityksen arvo on huomattavasti suurempi kuin todellisuudessa yrityksen nykyarvo Leijonien silmissä.

Ohjelma on erittäin viihdyttävä ja usein ideat, joista tulee fiilis ”miten en tätä itse miettinyt” ovat erinomaisia ja saavat usein sijoituksen, mutta mukaan mahtuu myös sellaisia bisneksiä, joiden olisi pitänyt lopettaa jo ennen aloittamista. Myös erittäin huvittavat liikeidea toimivat kuitenkin yllättävän usein.

Katso Leijonan Luola, Dragons’ Den ja Shark Tank jaksot netissä

Leijonan Luola videoklipit näet Ruudusta. Valitettavasti kokonaisia jaksoja ei ole saatavilla.

Leijonan Kidan jaksoja ei ole katseltavissa netti-tv:ssä.

Dragons’ Den Kanadan kaikki kokonaiset jaksot näkyvät CBC.ca sivustolta. Jaksot ovat maasuojattua sisältöä, joten tarvitset VPN-ohjelmiston sisällön katseluun. Vaihtamalla sijainniksesi Kanadan, kaikki jaksot ovat saatavilla HD-laatuisina suoraan selaimessa. Linkki F-Secure Freedome -ohjelmiston ja virusturvan tarjoukseen artikkelin lopussa.

Shark Tank USA ja AU jaksoista pätkiä löytyy Youtubesta, mutta kokonaiset jaksot ovat erittäin hankalasti katseltavissa Suomesta käsin. Suosittelenkin aloittamaan katselun Dragons’ Den Kanadasta, jossa katseltavaa riittää varmasti viikoiksi.

Leijonan Luolan pääomasijoittajat eli Leijonat

Leijonan Luola 2017

Tulevan kauden Leijonia ei ole vielä julkistettu.

Leijonan Luola 2013

Jorma Terentjeff

Jorma Terentjeff

Sijoitukset yhteensä: 422 000€

Kyseessä on vuonna 2014 Suomen viidenneksi eniten tienannut henkilö ja entinen JOT Automation Groupin omistaja. Nykyisin teollisuusneuvos ja IT-miljonääri Jorma Terentjeff toimii Hiihtokeskus Iso-Syöte Oy:n toimitusjohtajana.

Terentjeffiltä Leijonan Luolassa sijoituksen saaneet yritykset, idea & tuotteet: Waulis Motors, Helpbox, MorMor Cupcakes, Ostohyvitys, Arctic Heat Control Oy, Blueberry living, Pieni Piiri Oy, Kajaani Game Studios Ltd, Lastensairaala

Anne Berner

Anne Berner

Sijoitukset yhteensä: 289 500€

Liikenne- ja viestintäministeri Anne-Catherine Berner toimii myös Uusi lastensairaala 2017 hankkeen vetäjänä. Vallila Interior Oy on Bernerin suvun yritys ja Anne on tällä hetkellä yrityksen pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja. Myös pääomasijoittajana tunnetulla ministerillä on sveitsiläis-suomalaiset juuret.

Berneriltä Leijonan Luolassa sijoituksen saaneet yritykset, idea & tuotteet: Pinup Garage, Helpbox, MorMor Cupcakes, Malva Mei, Plastic Tribe Oy, Blueberry living, Pieni Piiri Oy, Valtava Kääpiö, Kajaani Game Studios Ltd, DesigngMyBooks.com Oy, Lastensairaala

Riku Asikainen

Riku Asikainen

Sijoitukset yhteensä: 169 500€

Vuoden eurooppalainen bisnesenkeli ehdokkuudellakin kunnioitettu Riku Asikainen on kiistämättä yksi Suomen kovimmista pääomasijoittajista. Riku lukeutuu FIBAN (Finnish Business Angels Network ry) perustajajäseniin. FIBAN valittiin muun muassa vuoden 2012 parhaimmaksi bisnesenkeliverkostoksi. Sijoittajan meriiteistä kertoo se, että pääomasijoittajana ja omistajana kaveri on ollut yli 30 yrityksessä.

Asikaiselta Leijonan Luolassa sijoituksen saaneet yritykset, idea & tuotteet: Helpbox, MorMor Cupcakes, Ostohyvitys, Smoothie Heaven Oy, Plastic Tribe Oy, DesignMyBooks.com Oy, Lastensairaala

Ari Lahti

Ari Lahti

Sijoitukset yhteensä: 117 000€

Investointipankkiiri ja Icecapitalin perustajaosakas Ari Lahti on myös Veikkauksen hallituksen jäsen ja Wulff-yhtiöt yrityksen hallituksen puheenjohtaja. Arin ansioluettelo on erittäin pitkä ja luottamustehtäviä listalle mahtuu niin pankeista kuin urheiluseuroistakin. Kaveri on myös Kuopion Palloseuran pääomistaja. Lisää meriittejä voit lukea esimerkiksi Wikipediasta.

Lahdelta Leijonan Luolassa sijoituksen saaneet yritykset, idea & tuotteet: Ostohyvitys, Malva Mei, Smoothie Heaven Oy, Omakirja Oy, MorMor Cupcakes, Lastensairaala

Oskari Lehtonen

Oskari Lehtonen

Sijoitukset yhteensä: 52 000€

Startup-yritysten erikoismies Oskari Lehtonen on toiminut muun muassa KoppiCatch yrityskiihdyttämön pääomasijoittajana, Tabletkoulun toimitusjohtajana ja perustanut Reippailuhalli Huimala, Päivän Diili ja Offerium-yritykset. Herra on myös kirjoittanut kasvuyrittäjyydestä ja pääomasijoittamisesta väitöskirjan, johon hän teki tutkimustyötä Singaporessa ja Piilaaksossa.

Oskaria kiinnostavat erityisesti sijoituskohteet verkkokaupankäynnin, analytiikan ja media toimialoilta.

Lehtoselta Leijonan Luolassa sijoituksen saaneet yritykset, idea & tuotteet: Ostohyvitys, Aivoapina, MorMor Cupcakes, Lastensairaala

Leijonan Kita 2007

Lisa Sounio

Lisa Sounio

Yrittäjä, luennoitsija ja brändiasiantuntija Lisa Sounio-Ahtisaari on julkaissut myös tunnetun teoksen Brändikäs. Erittäin värikkäästä kokemuksestaan tunnettu Lisa on sijoittaja ja ex-presidettimme pojan, Marko Ahtisaaren vaimo. Lisää tästä luovasta tulevaisuuden tekijästä voit lukea hänen verkkosivuiltaan.

Souniolta Leijonan Kidassa sijoituksen saaneet yritykset, idea & tuotteet: Kuusenkerkkäjuoma, Ruoan kuljetus- ja säilytyslaatikko, pastellisävyisten tuotteiden erikoisliike, palovaroitin sähkölaitteiden virrankatkaisuominaisuudella, itsestään kompostoituva kukka-alusta, hyvinvointikeskus

Kyösti Kakkonen

Kyösti Kakkonen

Kaikkien tuntema Tokmannin perustaja Kyösti Kakkonen toimii nykyään Kakkonen-Yhtiöt Oy:n toimitusjohtajana. Suomen suurituloisimpiin henkilöihin lukeutuva Kakkonen erittäin vaikutusvaltainen henkilö Suomen businessmaailmassa ja tuo varmasti lisäarvoa jokaiselle yritykselle johon hän sijoittaa.

Kakkoselta Leijonan Kidassa sijoituksen saaneet yritykset, idea & tuotteet: Ruoan kuljetus- ja säilytyslaatikko, pienikokoinen patteri vaihdettavilla värikuorilla, palovaroitin sähkölaitteiden virrankatkaisuominaisuudella, puunpaloittelukone, Venäjältä käsin hoidettu ohjelmistosuunnittelu, itsestään kompostoituva kukka-alusta

Toivo Sukari

Toivo Sukari

Varmasti kaikkien suomalaisten tuntema Toivo Sukari on Ideaparkin perustaja ja Maskun suurin omistaja ja perustaja. Uhkarohkea sijoittaja ja liikemies Sukari aloitti yrittäjyyden jo 15-vuotiaana, jolloin hän osti pankkilainalla sata siikaa ja aloitti oman liiketoiminnan kotipaikallaan, tästä huikea ura sai alkunsa.

Sukarilta Leijonan Kidassa sijoituksen saaneet yritykset, idea & tuotteet: Kannettava tuoli ulkoilmatapahtumiin, Kuusenkerkkäjuoma, Ruoan kuljetus- ja säilytyslaatikko, Keinojäävuori elämys- ja matkailukohde, palovaroitin sähkölaitteiden virrankatkaisuominaisuudella, puunpaloittelukone, monitoimiahkio, itsestään kompostoituva kukka-alusta, nunnalamppu, suolahuone, hyvinvointikeskus

Eero Lehti

Eero Lehti

Suomalainen poliitikko Eero lehti kuuluu rikkaimpien kansanedustajien joukkoon. Varallisuutensa Lehti on tehnyt sijoittamalla sekä omistamiensa Taloustutkimus Oy:n ja Suomen Lehtiyhtymä Oy:n avulla. Vuoteen 2008 asti Eero toimi Suomen Yrittäjät elinkeinoelämän järjestön puheenjohtajana. Lisää tietoa ja nykyisiä kuulumisia löytyy osoitteesta eerolehti.fi.

Lehdeltä Leijonan Kidassa sijoituksen saaneet yritykset, idea & tuotteet: Ruoan kuljetus- ja säilytyslaatikko, pienikokoinen patteri vaihdettavilla värikuorilla, palovaroitin sähkölaitteiden virrankatkaisuominaisuudella, puunpaloittelukone, Venäjältä käsin hoidettu ohjelmistosuunnittelu, itsestään kompostoituva kukka-alusta

Kaija Ward

Kaija Ward

Kauppaneuvos Kaija Ward tunnetaan parhaiten Eurokangas Oy:n perustajana. Yrityksen liikevaihto vuonna 2016 oli yli 32 miljoonaa euroa, josta liiketoiminnan tulos oli yli 860 000 euroa.

Wardilta Leijonan Kidassa sijoituksen saaneet yritykset, idea & tuotteet: Kuusenkerkkäjuoma, Ruoan kuljetus- ja säilytyslaatikko, palovaroitin sähkölaitteiden virrankatkaisuominaisuudella, itsestään kompostoituva kukka-alusta

 

Antti / Virustorjunta.biz

 

Seuraavat artikkelit

Dragons’ Den Kanada TV-ohjelma – Sijoittajat esittelyssä

Shark Tank TV-ohjelma – Hait esittelyssä

Related Posts