Massojen taipumus on se, että ne laman tullen sysäävät vastuun oman talouden ongelmistaan niille, jotka ovat vallan kahvassa. Mielipideosastot täyttyvät kirjoituksista, mitä valtion pitäisi tehdä. Sekä elinkeinoelämä että työntekijät vaativat tukia ja syyttävät valtiota.

Vastuu sekä oman että julkisen talouden epätasapainosta nojaa yksinomaan näiden samojen ihmismassojen harteilla, koska heillä ja vain heillä on tarpeelliset keinot hoitaa maansa talous kuntoon (perheensä raha-asioista puhumattakaan). Passiivisuuttaan ja apaattisuutaan ihmismassat tekevät mahdolliseksi taloudelliset katastrofit, joista he itse kärsivät enemmän kuin kukaan muu.

Minun kysymyksen onkin siten: Miksi apaattisuutta ja passiivisuutta esiintyy niin paljon? Miksi välinpitämättömyys ja neuvottomuus? Miksi ne, jotka voisivat toimia, eivät toimi?

Selitys löytyy siitä, että etuoikeutetut joukot ottavat mieluummin sen riskin, että he tuhoutuvat kokonaan sen sijaan, että he luopuisivat eduistaan. Demokraattisessa yhteiskunnassa valta on poliitikoilla ja korkea-arvoisilla byrokraateilla. Tällä joukolla ei ole intressiä keikuttaa venettä. Massojen apaattisuus taas johtuu siitä, että he ovat tavalla tai toisella riippuvaisia valtion tuista.

On olemassa paljon ihmisiä, jotka ovat riippuvaisia yhteiskunnan tuesta, jotka uskovat olevansa uhreja, jotka uskovat että yhteiskunnan on huolehdittava heistä ja jotka uskovat että he ovat oikeutettuja yhteiskunnan kaikkiin palveluihin.

Kuinka voin sanoa näin? Koska nimenomaan uskon tavalliseen ihmiseen!

Se, että massoja syyllistetään ja että heitä yksin pidetään vastuullisena ongelmistaan, tarkoittaa että tavallinen ihminen otetaan tosissaan. Hänellä on arvoa. Hän on merkityksellinen. Se, että ihmisiä pidetään uhreina, tarkoittaa että heitä pidetään pieninä, avuttomina lapsina. Se ei ole myötätuntoa vaan alistamista, enkä voi uskoa sellaiseen maailmankuvaan.

Minulla on myötätuntoa pienituloista perhettä kohtaan. Olen luennoinut ja työskennellyt vuosikausia sen eteen, että tavalliset ihmiset pärjäisivät paremmin raha-asioissa. Olen vuosien mittaan puhunut kouluissa, seminaareissa sekä pankkien ja yritysten tilaisuuksissa.

Maassa, jossa Burger King nähdään mahdollisuutena ja bussikuskien turbaanit uhkana, pitäisi nyt nostaa ajattelun tasoa.

Epäsuosittu tosiasia on se, että ei suurempi vaan pienempi julkinen sektori antaisi tilaa yrittelijäisyydelle ja työllisyydelle. Fiksu ihminen puhuisi siitä, kuinka jokaisen palkkakuitti on vaarassa, jos sekä kotitalouksien että valtioiden budjettia ei tasapainoteta ja työllisyyttä paranneta. Näiden asioiden hoitamatta jättäminen altistaa vaaroille: joko inflaatio tai täydellinen romahdus.

On pohdittava sitä, kuinka demokraattisessa yhteiskunnassa ihmiset päästävät valtion kasvamaan niin suureksi, että se voi kontrolloida lähes jokaista elämän osa-aluetta. Katsokaa vain raha- ja talouspolitiikkaa. Kautta historian valtion ykköskeino kahlita kansa on ollut se, että heidät tehdään riippuvaiseksi valtion tuesta!

Enkä tarkoita vain tiettyjä sosiaalituen nimenomaisia väärinkäyttäjiä (vapaamatkustajia), vaan sitä elinkeinoelämää ja niitä rahoitusmarkkinoiden toimijoita, jotka ovat kuin juoppoja valtioiden ja keskuspankkien elvytyshanoissa. Pitäisi olla selvää, että uunituoreesta elvytysrahasta hyötyvät eniten ne, jotka ovat lähellä sen lähdettä. Esimerkiksi osakemarkkinoiden inflatoiminen setelirahoituksella ei hyödytä kuin pientä vähemmistöä, koska valtaosa kansasta ei omista merkityksellistä määrää osakkeita.

Minusta se on kuvottavaa ja osoittaa sen, kuinka joka tapauksessa tuhoon tuomittu ja surkea systeemi on se, että valtion osuus bruttokansantuotteesta on niin suuri. Apaattisuuden seuraava aste on se, että tavallista työläistä tai bisnesihmistä ei enää kiinnosta, kuka valitaan valtaan, koska asiat eivät kuitenkaan parane. Apaattisuudesta seuraa moraalinen rapautuminen, jolla on monenlaisia taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia.

Sekä valtion osuuden bruttokansantuotteesta että kotitalouksien velan on pienennyttävä, koska molemmat inflatoivat BKT-lukuja mutta ei-kestävällä tavalla.

PS. Lopuksi tapani mukaisesti suosittelen kirjallisuutta:

Erich Fromm: Vaarallinen vapaus (1941)

Wilhelm Reich: Fasismin massapsykologia (1933)