Loppuvuoden työllisyyskehitys oli alkuvuotta valoisampi

Eläkevakuutusyhtiö Eteran julkaisema suhdanneindeksi piristyi lokakuussa. Viime kuukausina työntekijämäärät ovat kehittyneet alkuvuotta positiivisemmin.

”Näyttää siltä, että piristymisen merkkejä on ilmassa. Viime kuukaudet ovat olleet positiivisempia kuin alkuvuosi, ja Eteran suhdanneindeksi lähestyy nollatasoa”, Eteran varatoimitusjohtaja Timo Hietanen sanoo.

Lokakuussa seurantaryhmän työntekijämäärät olivat samaa tasoa kuin vuosi sitten ja Eteran suhdanneindeksi oli 0,0 prosenttia. Tammi-lokakuun suhdanneindeksi oli -0,8 prosenttia.

Rakentamisen lasku loiveni

Rakentamisen lasku loiveni edelleen. Lokakuussa rakentamisen toimialaindeksi oli -0,8 prosenttia.

”Rakentamisen toimialaindeksi oli edelleen hieman miinuksella, mutta viime kuukausina suunta on ollut positiivinen. Tämä tuo toiveikkuutta pohtia, olisiko rakentamisen pohja jo nähty”, Hietanen sanoo.   

Idässä laskua, lännessä nousua

Työntekijämäärien kehityksessä oli lokakuussa alueellisia eroja. Länsi-Suomessa vire oli positiivinen, mutta Itä-Suomessa lasku jatkui.

”Länsirannikolla suhdanneindeksi oli plussalla, ja erityisesti Pohjanmaalla työntekijämäärät olivat kasvussa”, Hietanen kuvailee.

”Keski-Suomessa suhdanneindeksi oli puolestaan nollan paikkeilla ja itään mentäessä se painui miinukselle. Venäjän vaikutus heijastunee erityisesti Kaakkois-Suomeen”, Hietanen jatkaa. 

Ajantasaista suhdannetietoa

Eteran suhdanneindeksi julkaistaan kuukausittain. Marraskuun suhdanneindeksi julkaistaan 20.1.2016. Alueelliset suhdanneindeksit Etera julkaisee neljännesvuosittain etera.fi:ssä. 

Tutustu tarkemmin

etera.fi/suhdanneindeksi

Related Posts

Talous

Palvelujakin paleltaa jo

Koronan jälkeinen talous on venkoillut oudosti. Historiallisen elvytyksen buustaama kysyntäpiikki johti yhdessä vakavien tuotantohäiriöiden kanssa tarjontapulaan ja inflaatioon, joka alkoi jo kuukausia sitten näivettää teollisuutta.

Palvelujen

Sijoittaminen

Halvan rahan aikakausi

YLEn Areenasta löytyy hyvä dokumentti FEDin toiminnasta ja USAn talouskehityksestä finanssikriisistä tähän päivään.

https://areena.yle.fi/1-65378367

Dokumentissa tulee uusia näkökulmia myös liittyen kysymykseen omien osakkeiden ostosta. Tähän otetaan hieman

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com