Kirjoitan sillä varauaksella, että huominen vielä on.

Jos Maya-kalenteriin on uskominen “huomista ei enää tule”: 21.12. tuntemamme boltsi on finito, Kaputt, loppu, ei mitään jää jäljelle… 

Sikäli mikäli näin ei tapahdu, päivitän blogiani viimeistään joulupyhien jälkeen. Elämä on silloin laiffii.

Kouluampumiset herättävät meissä voimakkaita tunteita. Traagisia tapahtumia, joita emme jaksa seurata, on kuitenkin jatkuvasti eri puolilla maailmaa.

Olemme turtuneet hätään ja väkivaltaan. Sitäkin pitää myydä annostellen. Amerikkalaiset ovat kehittäneet tragedioiden myynnistä menestyskonseptin.

1. hätäiset artikkelit
2. asiantuntijoiden pikakommentit
3. valtiomiesten pönötykset
4. poliittinen kissanhännänveto aseista
5. hulluuden analysointi
6. kirja
7. elokuva
8. salaliittoteoriat
9. uskovaisten hörhökannanotot

Sodat, nälkä, puhtaan veden puute, perheväkivalta, liikenne, huumeet ja työtapaturmat tappavat ihmisiä päivittäin ja kasoittain. Lukuisista kuolemista ja tragedioista printti- tai digitaalinen media ei kirjoita rivin riviä.

Elämme ihmisinä eriarvoisessa asemassa elävinä ja kuolleina. Moni meistä saa kuvansa iltapäivälehteen vain, jos joudumme syyttä suotta sarjamurhaajan lasertähtäimen haarukkaan.

Kuolemalla mässäillään länsimaissa, jos hätä ja tuska hiipii naapurustoon tai paikallisyhteisöön ilman ennakkovaroitusta.

Maailman kriisipesäkkeiden murhenäytelmien päivittelyyn kansalaisten henkiset voimavarat eivät riitä. Takerrumme nopeasti unohtuviin otsikoihin; suremme muutaman minuutin ja suuntaamme uuteen pikaruokalaan.

Media poimii maailmalta ne jutut, jotka myyvät parhaiten. Tuntuu siltä, että juuri ennen joulua traagisten tapahtumien markkinoilla on poikkeuksellisen aktiivista tarjontaa, jotta voisimme voivotella ja tuskailla yltäkylläisyydessämme.

No, huominen koskettaa meitä kaikkia valikoimatta! Jos se tulee??