Maamme asenne ja suunta

Kuuntelin eilen televisiosta keskustelua juopuneena ajosta. Selkeästi asenne oli, että rangaistuksia on kovennettava, se oli myös YLE:n toimittajan asialistalla. Liikenneministeri mietti jopa pään- ja kasvojen liikkeeseen perustuvia antureita mitkä mittaisivat ajokykyyn vaikuttavia asioita. Kuulemma tällä annettaisiin valtion puolesta signaali.  Sisäministerimme on taas tiukentamassa alkoholin myyntiä ja koventamassa erilaisia rangaistuksia. Vihapuheeksi leimataan monia keskusteluja mitkä joskus olivat vielä arkea ja niitä pidettiin kekseliäänä sutkautuksena. Lapsia ei kuulemma osata hoitaa vaan ne jätetään heitteille, puhujat ovat keksineet ratkaisuksi huostaanotot rahaa vastaan. Päivittely on isoa, lööpissä oli pari viikkoa sitten, että jollakin alakoululaisella paleli sormet koulun hiihtoretkellä.  Jos yrityksien hallituksissa ovat ristiin samat ihmiset, niin tietenkin he saavat siitä myös etua itselleen. Rakenne on väärä, ristiin valvontaa ei saa olla. Se ei ole valvontaa vaan mahdollisuus hyötyä. Asia on taas nähty vaalisotkussa ja Finnairissa. Rakenne on pääasiassa, huonoa rakennetta ei valvonnalla saada kuntoon, valvontaa ja rangaistuksia pitää vähentää ei lisätä. Valvontaa, rangaistuksia ja holhousta esitetään ratkaisuksi kaikkeen vaikka ne useasti ovat osa ongelmaa. Maamme on menossa nykypolitiikalla todella kurjaan suuntaan. Tämä antaa signaalin valtiovallan puolelta, kytätkää.

Related Posts

Salkun rakenne Sijoittaminen

Osakeanalyysin uusia ominaisuuksia

 

Osakeanalyysiini on tullut paljon uusia ominaisuuksia. Tässä kerron vain niistä. Aiemmat toiminnallisuudet löytyvät artikkelista

 

https://piksu.net/osakeanalyysi-sergion-lista/

 

Ja koko työkalu osoitteesta

 

https://piksu.net/sergio/

 

 
Uusia ominaisuuksia
 

 
1.     Ohjeistuksen arviointi
Vertaa simuloinnin tuloksia ohjeistukseen

 

2.     AI Analyysi

Edge-funktio

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: AI juhlii, kuluttajat kärvistelevät, ja sijoittajat soittavat viulua

Pörsseissä kaikki mikä liittyy löyhästikin tekoälyyn tai datakeskuksiin on noussut voimakkaasti. Uuttaa on että nousu on nyt entistä laajempaa, myös geografisesti. Perinteisten amerikkalaisten teknojen lisäksi