Mailmanpankki: Japani toipuu nopeasti

Tuoreessa raportissaan mailmanpankki arvioi Japanin talouskasvun toipuvan jo loppuvuodesta. Yksi ajureista on  arviolta n. viisi vuotta jatkuva jälleenrakennus. Raportissa arvoidaan myös kustannuksia vakuutusyhtiöille, jotka arvioidaan jäävän haarukkaan 14…33 Miljardia $.

Raportissa arvioidaan myös vaikutuksia muihin maihin, etenkin aasiassa. Alihankintaketjujen kautta Japanista riippuvaisia ovat erityisesti Kiina ja Filipiinit. Myös Korealaiset elektoniikkajätiti ovat vaikuksissa, koska he käyttävät paljon Japanilasia komponentteja.

Taloudellisesti Japanin jenin odotettu vahvistuminen rankaisisi etenkin Thaimaata, jossa 60% velasta on jenilainaa. Melko jeniriippuvia ovat myös Vietnami ja Filippinit nois 30% osuuksilla.

Veikkaan itse että suurimmat muutokset tulevat monimutkaisiin alihankinta- ja hankintaketjuihin. Seuraan itse huolestuneena päivityksiä japanilaisten komponenttitoimittajien tilanteesta. Elektroniikkalaitteessa riittää kun puuttu yksi komponentti. Jos kyseessä on prosessori tai muistipiiri sen korvaaminen toisen valmistajan tuotteella ei tapahdu tuosta vaan. Yhdystvaltalaiset elektroniikkajätit todennäköisesti siirtävät suuremman osan tuotannostaan "kotiin".

Toinen hyperverkottunut ala on autoteollisuus. GM sulkeekin tänään jenkkiautotehtaan Japanin turman aiheuttaman osapuutteen takia.

Tällainen hyperverkottunut alihankintaketju ei siedä epävarmuutta – luonnonmullistukset ja kapinat saavat laajoja mailmanlaajuisia vaikutuksia. Onko siis lähiruuan jälkeen teollisuuden uusi trendi "lähipii"

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Suomen kannattaisi siirtyä tuottojen verottamisesta varallisuusverojen (esim. kiinteistövero) suuntaan

Pääomatuloveron ja/tai yhteisöveron osittainen korvaaminen varallisuusverolla (esim. kiinteistöverolla) olisi OECD:n mukaan järkevää. Tällä kannustettaisiin talouselämää uudistumaan ja panostamaan kasvuun ja tuottavuuteen.

Kaikki verot haittaavat jotain toimintaa

Yhteiskunta

Suomalaisten mielestä olisi tärkeää saada yrittäjiä, mutta yrittäjien kohtelua pidetään liian huonona

Suomalaisista 89 prosenttia ajattelee Suomen tarvitsevan kipeästi paljon enemmän kasvavia yrityksiä, mutta yrittäjien kohtelua pidetään huonona. Yli puolet suomalaisista (53 %) ja 64% yrittäjistä ajattelee,