Historia ei toista itseään, mutta ihmisten tapa reagoida tapahtumiin toistaa. Tästä syystä osakemarkkinoiden anatomian tunteminen auttaa sijoittajaa ymmärtämään tapahtumia ja antaa suuntaviivoja erilaisille tulevaisuudenkuville. Menneisyyden poikkeuksellisten tapahtumien tutkiminen antaa valmiutta asettaa erikoiset tilanteet oikeaan lokeroon.

Kuvaajassa on vuoden 1987 pörssiromahdus ja tämän alla vuoden 2011 elokuun pörssiromahdus. Molemmissa kuvissa on SPX eli S&P 500 indeksi. Ensi silmäykseltä on lähes mahdotonta sanoa, kumpi on kumpi. Kovien romahdusten jälkimainingeissa on huomattavalla tavalla yhteisiä piirteitä, joista voimme oppia. Kovan pudotuksen jälkeen seuraa reaktiivinen pomppu, joka useimmiten määrittää pudotuksen pohjan kanssa vaihteluvälin, jossa tulevat viikot ja kuukaudet tullaan liikkumaan. On harvinaista, että kova romahdus johtaa V-pohjan muodostumiseen, mikäli aikaisempi trendi on ollut nouseva. Romahduksen pohjaa tullaan yleensä uudelleen testaamaan, ennen kuin luottamus nousuun voi syntyä.

Olen liittänyt kuvasarjan alimmaiseksi kuvan vuoden 2008 dropista, sillä tässäkin yleinen rakenne on yhteneväinen kahden edellisen esimerkin kanssa. Vuonna 2008, poikittaisliikkeestä ylöspäin murtautuminen osoittautui yltiöoptimismiksi ja markkina painoi pään kyyryyn sukeltaen uudelleen aikaisempien pohjien alapuolelle.

Tällä hetkellä emme voi kuin arvailla millainen tulevaisuus edessämme on näköpiirissä. Markkinakäytös on tähän asti ollut lähes identtistä kaikissa kolmessa tapauksessa. Vuonna 1987 indeksi ei pudotuksen jälkeen enää katsonut taakseen, vaan jatkoi matkaa uusiin korkeuksiin. Vastaavasti vuonna 2008 edessä oli historiallinen pudotus.

Mikäli SPX lävistää hyvin lähellä olevan 1200 pisteen hujakoilla olevan tukitason, eikä pääse kipuamaan sen päälle hyvin pian, todennäköisyydet 1150 seudun uudelleenvierailuun kasvavat merkittävästi.

Matias Savolainen