Marx kuoli, kuoliko myös kapitalismi?

Suomen työn tuottavuuden kasvusta on turha puhua, sitä ei ole ollut enää muutamaan vuoteen. Työn tuottavuuden kasvu on ollut myös surkeaa USA:ssa, vaikka sitä on pidetty jonkinlaisena finanssikriisin jälkeisen ajan menestyksenä. Tuottavuuden kasvu on ollut viiden vuoden jaksolla heikointa USA:ssa sitten vuoden 1982. Teknologinen kehitys on kuulemma tuottavuuden kasvun päätekijä ja teknologia kuulemma kehittyy nopeammin kuin koskaan. Taitaa Robert Solow pyöriä tuolissaan varsin epätietoisena.

Euroopassa ja Japanissa korot ovat negatiiviset, asia mitä pidettiin vielä muutama vuosi sitten mahdottomana. Kun Fiat-raha tuli oikeastaan ainoaksi rahaksi Bretton Woodsin kaaduttua 40 vuotta sitten, sitä ei pidetty edes mahdollisena, että raha olisi toimiva ja ostokykyinen, mutta joku olisi valmis maksamaan siitä, että rahaa joku ottaisi haltuunsa.  Miten Marxin pääoman arvolle käy, jos siitä ei makseta vaan pääoman omistaja joutuukin maksamaan? Tällöin kai pääomaa ei kannata kerätä vaan lainata tai jopa tuhlata. Kun yrityksien liikevaihtojen kehitystä katsotaan, niin eihän rahaa edes tuhlata.  Miten rahalla ohjataan kapitalismin oppien mukaan tehokkaisiin investointeihin, jos rahan vastaanottajalle joudutaan maksamaan? Mistä on kyse?

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt