Median heikko itsesäätely

Suomessa toimii Julkisen Sanan Neuvosto eli JSN. Etenkin puheenjohtajan paikka on ollut ilmeisen tuulinen, eikä JSN:n brittivastineen toiminta ole ongelmatonta ollut sekään. HO:ssa aikoinaan tuomaroinut prof. Jukka Kemppinen ilmaisee asian peräti tylysti: http://kemppinen.blogspot.fi/2007/05/miksi-et-jo-kuole-jsn.html

JSN ei ole tuomioistuin, mutta oman uskottavuutensa takia ei olisi yhtään pahitteeksi, että JSN edes jollain tavalla pyrkisi ottamaan mallia tuomioistuimen käytännöistä.

Syksyllä 2014 MTV ilmoitti, mitä tiesi aiemman uutisensa lähteestä. Ratkaisu herätti toimittajien joukossa keskustelua, jota on ei-julkisesti käyty runsaastikin ja Ylessä tuon verran. Media-alan eräs kummallisuus muuten on, että toimittajat ovat innokkaita vetämään julkisuuteen kaikenlaisia asioita, mutta linnoittautuvat itse oman yksityisyytensä taakse.

JSN:n pj antoi välittömästi jupakan alettua MTV:tä tukevan lausunnon sekä käytännössä ainekset MTV:n vastineeseen toisaalla.

JSN:n ratkaisu perustui siihen, ettei sopimusta lähdesuojasta ollut tehty. Toisaalta journalistin ohjeissa ei asiasta paljon puhuta. (journalistin ohjeen kohta 14. ”Journalistilla on oikeus ja velvollisuus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa siten kuin lähteen kanssa on sovittu.”)

Jos sopimus kerran pitäisi aina erikseen tehdä, eikö olisi selvintä, että JSN:llä olisi valmis sopimuskaava tarjota devil?

Sitten voidaan pohtia, mitä sopimuksella yleensä tarkoitetaan. Ken istuutuu taksiautoon ja sanoo ääneen ”Mannerheimintie 15”, varautukoon siihen, että pystyy myös maksamaan kyydin ilman, että asiasta on mitään sen enempää sovittu.

Tällaisia sanattomia sopimuksia me teemme joka päivä. Kun kaupan kassa ilmoittaa rahasumman, jonka sitten ojennamme, saamme omistusoikeuden kassahihnalla oleviin tavaroihin ilman mitään kymmensivuista sopimuspaperia.

Kun lähdesuojan asiantuntija eli toimittaja lausuu ”Suhtaudun lähdesuojaan erittäin vakavasti, joten sen suhteen voit olla huoleti”, kyllä se on juuri niin vahva sopimus kuin arkielämässä käytännössä tehdään, kun sanoja kerran ei seurannut jatko ”sinut käräytetään tv:ssä”. Toimittajan käyttämä 2. persoona ("voiT") on jotain aivan muuta kuin MTV:n väittämää "yleisellä tasolla suhtautumista lähdesuojaan".

Kaiken huipuksi heti ratkaisun jälkeen päätökseen osallistunut jäsen selosti sitä julkisuudessa. Miltä tuntuisi se, että oikeuden maallikkojäsen eli lautamies olisi samalla Alibi-lehden kirjeenvaihtaja oto?

Joku on näemmä pitänyt kyseenalaisena sitäkin, että JSN:n pj käytännössä osallistui äskeiseen vaalikampanjaan. 

Related Posts

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 3: sopeutumisrahan ehdot

Kansanedustaja saa sopeutumisrahaa joskus jopa muita töitä tehdessään. Toisin kuin ansiosidonnainen, sopeutumisraha ei myöskään edellytä työnhakua. Onko tämä perusteltua? Vai pitäisikö järjestelmää muuttaa?

 

https://www.youtube.com/shorts/DMNTrdjKoBc

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto