Median sietämätön keveys

Yhteiskunta

1990-luvulla internetin myötä syntyi ilmiö, jota voi kutsua esim. kansalaisjournalismiksi. Kiinnostuin aiheesta syystä, joka ilmenee otsikossa.

Mielestäni tänä vuonna on ollut aihetta ihan oikeisiinkin uutisiin, jottei niitä tarvitsisi tyhjästä keksiä, mutta katin kontit.

Maaliskuussa joku hörökorvainen ”tummaihoinen” henkilö läimäytti toista ”tummaihoista” henkilöä TV:ssä Oscar-gaalassa ja kyse ei ehkä ollut stuntista. Tästä läimäyksestä jokainen kynnelle kykenevä ”journalisti” kirjoitti pitkät pärinät: oliko hörökorvan vaimon sairaudesta vitsailu sopivaa, oliko läimäys sopivaa ja kumpi enempi ja kumpi vähempi. Ja pikkuisen etelämpänä Euroopassa soditaan!

Pääsiäisenä IS julkaisi pyhänumerossaan varmaan perusteelliseksi tarkoitetun tekstin Putinin nuoruudesta kirjoittajanaan JURI VUORTAMA.

Tekstissä ei ole mitään, mitä ei olisi jo kymmeniä kertoja toistettu ihan vain suomeksikin. KGB ei ollut tekstissä väitetty ”salainen poliisi”, vaan valtiollinen tiedustelu- ja valvontaorganisaatio. Voihan sitä valtiolliseksi turvallisuuspalveluksikin kutsua, kun vain muistaa, että kyse oli vain valtion, ei ihmisten turvallisuudesta.

Juttu alkoi väitteellä, että Pietarissa 1941-44 olisi tuhottu rakennuksia 2 miljoonan neliöKILOMETRIN verran. Kyse on miljoona kertaa liian suuresta luvusta. Netistä virhe korjattiin vaivihkaa heti, kun siitä yleisöstä joku huomautti, mutta painetussa lehdessä tieto köllöttää kirjastojen kokoelmissa ainakin siihen asti, kun Putin aloittaa 3. maailmansodan.

Kyse ei ole mistään haksahduksesta, vaan siitä että kirjoittajaa ei asia kiinnosta. Pietarissa 2 miljoonaa neliömetriä ei ole paljon. Helsingissäkin asuttiin ahtaasti Putinin syntymävuonna ja Tokiossa palopommitettiin todellakin yli 40 neliöKILOMETRIÄ tonttimaata, siis esim. n. 6000 metriä kertaa 7000 metriä eli yli 40.000.000 (neljäkymmentä miljoonaa) neliömetriä.

IS:ssä on pari päätoimittajaa, 5 toimituspäällikköä ja ties kuinka monta ”esihenkilöä”. Eikö joku heistä voisi lukea lehteään, vai eikö ruuansulatus kestä? On nimittäin aika kummallista, etteivät ”ammattitoimittajat” ymmärrä asiaa, jonka lukijat tajusivat minuuteissa, Pietarista ei tuhoutunut rakennuspinta-alaa kuusi kertaa Suomen valtion koko maapinta-alan verran.

Minä en Putinin lapsuutta surisi. ”Suurmiehistä” halutaan aina korostaa vaatimattomia lähtökohtia. Todellisuudessa historian mainitut hahmot ovat yleensä lähtöisin sen verran hyvistä oloista, että tietoisuus paremmasta syntyy samoin kuin mahdollisuudet sen toteuttamiseen. Köyhät vain kuolevat ilman, että kukaan heitä kaipaa tai muistaa.

Putinin asemesta minua säälittävät paremminkin piensijoittajat, jotka koettavat yrityksiin perehtyä. Jos Sanomatalossa palkkaa nostavilta kysyisi firman liikevaihtoa, monikohan tietäisi? Pari prosenttia, epäilen.

Kun tällaisia Piksun tapaisia saitteja on ilmestynyt, perinteinen media on alkanut kutsua itseään vastuulliseksi ja syyttää muita helposti vihakirjoittelusta. Katsokaapa huviksenne, miten lempeästi Suomen naisjääkiekkoilijoitten valmentajasta kirjoitettiin mediassa olympialaisten aikaan.

Ja lisää vastuullisuutta: Tuo teksti on ollut julki jo vuoden. Ilman lähdemainintaa siinä on sanasta sanaan kopsattu Stig Jägerskiöldin suomennettua tekstiä. Jägerskiöldin ja suomentajan Sirkka Rapolan tekijänoikeudet ovat yhä voimassa. Linkkejä ei ”vastuullinen” media käytä. Noita kahta linkki ja linkki  lukemalla esim. Ukrainan sodasta ei ”vastuullista mediaa” tarvita.

Kaikkiin virheisiinsä toimittajilla on vakiovastaus: oli kiire. Sellainen selitys ei vain kelpaa, kun toimittajat itse hyökkäävät esim. palvelualan yrittäjien ja työntekijöiden kimppuun, kun ”neljännen valtiomahdin” edustajaa ei ole tarpeeksi syvästi osattu kunnioittaa illalla esim. ravintolassa, jolloin ”toimittaja” kavereineen on sekä asianosainen että muistikuvat hämäriä.

Aivan oma lukunsa ovat Seppo Heikinheimon, Lauri Haatajan, Helge Seppälän ja Jukka Kajavan tapaiset tyypit, jotka keskittyivät nuorten esiintyjien ja tekijöitten teilaamiseen joskus hyvinkin henkilökohtaisista ja jääveistä lähtökohdista (esim. Kajava Bjuströmistä).

Ja kyllä, omistan molempien mainittujen mediafirmojen osakkeita. Valitettavasti.

media

3 thoughts on “Median sietämätön keveys

  1. Minua on huolestuttanut se, että mediassa langetetaan monasti ihmisille rankkoja tuomioita asioista, joita Suomen laki ei aina edes tunnista rikoksiksi ja joskus pelkkien huhujen perusteella tietämättä edes välttämättä asioiden todellista laitaa. Työtehtävänsä (ja joskus myös kaikki jatkomahdollisuudet järkeviin työtehtäviin) voi menettää monenlaisten median mielestä paheksuttavien asioiden takia.

    Paheksuttavia asioita on monenlaisia. Minun tuntemistani henkilöistä yksi on joutunut muuttamaan ulkomaille yrityselämässä paheksuttavan asian, entisen työnantajan kanssa julkisen riitelyn, takia. Toinen joutui piilottelemaan niin ettei koskaan enää uskaltanut julkaista kuvaansa julkisuudessa. Julkisuutta oli tullut jossakin vaiheessa liiankin kanssa. Tiedän ettei hänkään ollut oleellisin henkilö niissä asioissa joista hänet oli media tuominnut.

    En sano etteikö mediassa käytävä oikeuden jakaminen joskus päätyisi oikeudenmukaiseeen lopputulemaan. Mutta ei aina. Oikeutta käydään tunteella tuoden mediassa esille lukijoiden paheksuntaa herättäviä, myyviä arvailuja ja yksityiskohtia. Syytetty tuomitaan yleensä joka tapauksessa. Monen lukijan mieleen jää vain syytetyn nimi ja muutama median paisuttelema ja kenties väärin esille tuoma yksityiskohta.

  2. Nykymedia on suoraan sanoen täyttä kuraa. Edes kielioppia ei usein osata kunnolla ja agendajournalismi kukkii. No, itse en tällaista soopaa tue, enkä siitä mitään maksamaan suostu!

Comments are closed.

Related Posts