Valtionvarainministeriö ennustelee, tapansa mukaan, tasaista kasvua

Talous

Valtionvarainministeriö ennustaa tälle vuodelle 1,5% ja ensi vuodelle 1,7% talouskasvua. Sijoittajan kannattaa kuitenkin seurata muitakin lähteitä. Inflaatio laukkaa, korot ovat nousussa ja palkkainflaatio nostaa päätään. Omaisuusarvoille voi näissä olosuhteissa tapahtua yllättäviäkin asioita.

Valtionvarainministeriö ei ole täysin riippumaton ennustelaitos. Valtio (eduskunta) vastaa siitä että Suomessa on lait ja säännöt, jotka johtavat maksimaaliseen hyvinvointiin. Tämän hyvinvoinnin eräs mittari on bruttokansantuote.

Ennustaessaan bruttokansantuotetta valtionvarainministeriö arvioi oman esimiehensä, valtion ja poliittisen koneiston, toiminnan seurauksia ja samalla se arvioi myös oman toimintansa seurauksia. Silti on hyvä että valtionvarainministeriö pyrkii alla olevan videon mukaisesti riippumattomuuteen. Pyrkimys on riippumattomuuteen on erittäin arvokasta.

Onko riippumatonta ennustelaitosta olemassakaan? Aika vähän niitä on. Useat suomessa toimivat ennustelaitokset (VM, Suomen Pankki, Labore, Etla…) saavat tavalla tai toisella tulorahoitusta valtiolta (tai eduskunnalta). Esimiehen julkinen arvosteleminen on monelle vaikeaa ja jotkin ihmiset kokevat että esimiehen julkinen arvosteleminen ei ole hyväksi urakehitykselle.

Lisää tietoa: VM:n taloudellinen katsaus

 

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo