Merkittävät sotilasteknologian toimittajat löytyvät pörssilistattuna USA:sta ja Euroopasta

Kevyttä Sijoittaminen

Tässä muutamia pörssilistattuja sotilasteknologian toimittajia. Näitä osakkeita pystyy tavallinenkin sijoittaja ostamaan ja niiden avulla pääsee mukaan kasvavien sotilasbudjettien nosteeseen.

Merkittävimmät sotilasteknologian yritykset löytyvät USA:sta. USA:n sotilastekonologia on edistyksellistä ja sitä on rajoituksetta viety kaikkialle missä on maksavia asikkaita. Merkittävä osa maailman armejoista on näiden kauppojen avulla sidottu USA:sta saataviin varaosiin ja huoltoon. Tällä on ollut positiivinen vaikutus USA:n omaan turvallisuuteen.

Puolustusbudjeteista suurin osa on aseostoja. Henkilöstökulut ovat siihen verrattuna pieniä. Puolustus on tänä päivänä pääomavaltainen toimiala.

Kunkin maan puolustus on riippuvainen jostakin sotilasteknologisesta toimittajayhteisöstä.  USA:lla ja Euroopalla on kummallakin omat itsenäiset toimituskyvykkyytensä. Niin on myös Venäjällä ja Kiinalla. Näillä toimittajayhteisöillä on itsenäiset toimituskyvyt, jotka koostuvat muun muassa satelliittitiedustelusta, cyberturvallisuudesta, satelliittipaikannuksesta, ohjuksista, miehistönkuljetusvaunuista, hävittäjistä, droneista, laivoista,…..

Tässä muutamia sotilasteknologiayhtiöitä, joihin tavallinen sijoittaja pääsee halutessaan mukaan:

Lockheed Martin  (USA)

  • F-35
  • Yliääniohjukset

Raytheon (USA)

  • Ohjukset: Patriot-, Aegis- ilmapuolustusjärjestelmä

Boeing (USA)

  • Hävittäjät: F-15, F/A-18 ja T-7
  • miehistönkuljetuskoneet, ilmatankkauskoneet

Saab (Ruotsi)

  • Hävittäjät: Jas Gripen
  • Panssarintorjuntaohjukset: AT-4, NLAW
  • Sukellusveneet: Pelagic,  Oceanic

General Dynamics (USA)

  • Laivasto hävittäjät: ArleighBurke, Zumwalt
  • Tankit ja miehistönkuljetus:  Abrams, …

Northrop (USA)

  • Hävittäjät:  F-35 osatoimitukset Lockheed:lle
  • Pommikoneet: B-21, B-52
  • Mihittämättömät: GlobalHawk
  • Orbital ATK avaruusteknologia

Thales (Ranska)

  • Cyberturvallisuus, Autentikointi
  • Sodanjohtojärjestelmät:  C4ISTAR
  • Satelliittijärjestelmät

BAE (Englanti)

  • Sotilasteknologiset kommunikaatio ja salausjärjestelmät
  • Sotilasajoneuvot
  • Laivastotykit ja konekiväärit
  • GPS navigointi

 

 

Kuvan lähde:  Ukrainassa käytetty Javelin panssarintorjuntaohjus / wikipedia

One thought on “Merkittävät sotilasteknologian toimittajat löytyvät pörssilistattuna USA:sta ja Euroopasta

  1. Ja lisäksi vielä sakslainen Rheinmetall joka siis valmistaa mm. panssarivaunuja ja muuta ns. perinteistä sotilaskalustoa

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Tekoäly murskaa koko talouden?

Viikon alussa pörsseissä myyntipaniikin potkaissut tutkimuslaitos Citrinin kauhuskenaario perustuu avainväitteiltään historian ja logiikan heikosti perustelemille käänteille. Ensinnä se olettaa, että tekoäly kykenee inhimillisen työpanoksen tarpeen ohittavaan autonomiaan

Talous Yhteiskunta

EU:n ja keskeisten EU-úlkopuolisten tyynenmeren demokratioiden (CPTTP-maat) välille on tulollaan tulliliitto

Eurooppa on hiljattain tehnyt tai tekemässä vapaakauppasopimukset Mercosur:n (etelä-Amrerikka), Intian ja Australian kanssa ja nyt on neuvottelun alla tärkein, CPTTP, johon kuuluvat muun muassa Australia,