Jo vuoden verran olemme kuulleet varoituksia korkotason noususta. Korot ovat nyt epätavallisen matalat, ja olemme matkalla normaaleille tasoille. Laskelmissa pitää kuulemma miettiä tilanne, että korot nousevat 4-5 prosenttiin kenties pitkäksikin ajaksi.

Onko normaali korkotaso siis noilla nurkilla? Ei ainakaan lähihistorian perusteella. Toki olemme nyt korkohaarukan alalaidassa, mutta yli neljän prosentin korot kuuluvat jo haarukan ylälaitaan – joka yleensä murentuu nopeasti.

EKP määrittelee ohjauskoron inflaation perusteella. EKP:n tavoitteena on pitää inflaatio noin 1-2 prosentin haarukassa. Jos inflaatio kiihtyy yli haarukan, ohjauskorkoa nostetaan. Inflaatiolle löytyy kilpailevia selityksiä, mutta yleisimmän käsityksen mukaan sen aiheuttavat rahamäärän kasvu ja talouskasvu.

Jos keskuspankit laskevat runsaasti halpaa rahaa markkinoille, kanavoituu se erilaisiin hyödykkeisiin, ja niiden hinnat lähtevät nousuun. Se riski on nyt olemassa äärimmäisen ekspansiivisen rahapoliittisen elvytyksen jäljiltä. Ylikuumentuminen voi johtaa ripeäänkin korkojen nousuun.

Toisaalta myös talouskasvun kiihtyessä hyödykkeiden kysyntä kasvaa ja niiden hinta nousee. Tämä mekanismi ei ole kuitenkaan yksioikoinen, koska tuottavuuden kasvaessa hyödykkeiden hinnat voivat pudota. Tästä tarjoaa parhaan esimerkin informaatioteknologia, kuten tietokoneet. Niiden hinnat suhteessa laitteiden tehoihin ovat laskeneet reippaasti sitä mukaa, kun kehitys alalla on edennyt.

Historiallisesti inflaation kiihtyminen on silti sidoksissa talouskasvuun. Kun noususuhdanne ylikuumentuu, nostaa kova kysyntä hyödykkeiden hintoja enemmän kuin kohentuva tuottavuus niitä pitää kurissa. Samaa tahtia keskuspankit nostavat ohjauskorkoa.

Normaalisti inflaatio- ja korkosyklit kulkevat samassa tahdissa kuin talouden suhdanteet. Nousukaudet kestävät tavallisesti kolmesta viiteen vuotta. Nousussuhdanteen lopussa ohjauskorot ovat korkeimmillaan. Tuossa vaiheessa talous on jo inflatoitunut eli kustannustaso karannut käsistä. Korkeat korot ja inflaatio tekevät investoinneista kannattamattomia, minkä vuoksi ne vähenevät. Seuraa laskusuhdanne, joka mahdollistaa ja pakottaakin keskuspankit ohjauskoron laskuun.

Euroalueen ohjauskorko on liikkunut enimmän aikaa kahden ja kolmen prosentin välissä. Yli neljän prosentin ohjauskorko on nähty vain noususuhdanteen loppumetreillä 2000-luvun taitteessa ja vähän ennen 2008 pankkikriisiä. Sieltä taantuma on tuonut sen nopeasti alas.

Euroalueen pitkän aikavälin talouskasvu on muutamia prosentteja vuodessa. Noin vaatimaton vauhti ei itsessään tuota inflaatiota, joka perustelisi 4-5 prosentin korkotason kuin noususuhdanteen ylikuumentuneessa loppuvaiheessa. Kehittyvissä talouksissa korkotaso voi pysyä jatkuvasti yli viidessä prosentissa. Sen mahdollistaa kova talouskasvu, joka perustuu tuottavuuden kovaan kasvuun.

Sen vuoksi korkotaso voi olla kehittyvissä talouksissa reilusti korkeampi kuin teollisuusmaissa ilman, että se tuhoaa kasvua. Kypsissä teollisuusmaissa, joissa tuottavuuden kasvua on vaikeampi lisätä, jatkuva yli neljän prosentin korkotaso tekisi investoinneista kroonisesti kannattamattomia. Se näännyttäisi talouden.

Sen vuoksi emme niin korkeita korkoja näekään kuin kerran pari vuosikymmenessä – ja silloinkin vain piipahtamassa. Kun EKP seuraavan kerran nostaa ohjauskoron yli neljän prosentin – mikä tapahtunee aikaisintaan parin kolmen vuoden kuluttua -, olemme seuraavan laskusuhdanteen ovella. Siinä vaiheessa ei ole aika murehtia korkeita korkoja, sillä ne ovat tulossa alas. Oikea huolenaihe on edessä oleva taantuma.