Murjotun muotokuva

Kirjoitusvuorossa: Hannu Lehtilä

Nyt kun merkitsevä aallonkorkeus pohjoisella Itämerellä alkaa olla neljä metriä, eikä kaamoksen alkamiseenkaan ole enää kuin pari kuukautta, on syytä katsoa missä taloustilanteessa piensijoittaja tuikkukynttilänsä sytyttää.

Suomalaisten osakesäästäjien suosima Outokumpu teki ”talvivaarat”. Yhdessä päivässä meni 25 % ja vajaassa neljässä vuodessa 90 %. Kun Mika Seitovirta tuli yhtiön johtoon 2011 osakekurssi oli noin 30 euroa, nyt alle 3 euroa. – On vaikea panna paremmaksi!

Toinen kansanosake, Talvivaara, on edelleen nollan arvoinen. Nyt koko kaivostoiminnan kohtalo on Vaasan hallinto-oikeuden käsissä; jos Terrafame ei saa vesiongelmaansa kunnon juoksutuslupaa, kaatuu koko yritys. – Siinä menee sekä veronmaksajien että piensijoittajien rahat lopullisesti!

Sitten ne, jotka ovat osallistuneet kansalaistalkoisiin ostamalla Sanomaa, SSAB:tä (ent. Rautaruukkia) tai vaikkapa Outoteciä, voivat laskea ”pahan päivän varansa” hupenevan lähes 10 % päivävauhtia. – No, Sanomissa Antti Herlin jo antoi potkut surkeaa tulosta tehneelle Harri-Pekka Kaukoselle ja nimitti pikavauhtia uudeksi toimitusjohtajaksi hollantilaisen Susan Duinhovenin yhtiön hallituksesta. Helsingin Sanomat, lyhenteenä HS, on jo kaupungilla nimetty uudelleen; nyt HS tarkoittaa Herlinin Sanomia kun kilpailevan mediakonsernin, Alman, suuromistajiin kuuluva Niklas Herlinkin on ostanut jo 0,4 % siivun Sanomaa.

Häpeän viittaa kantaa nyt saksalainen autojätti VW. Päästöhuijaus ei ole mieltäylentävää myöskään suomalaiselle volkkarikuskille. Das Auto -brändi on tähän asti onnistunut salailemaan autojensa ongelmat, muun muassa turbomoottorien ja jakoketjujen hajoamiset, mutta nyt on edessä kriisiviestinnän ensimmäinen sääntö; virheet ja vääryydet on tunnustettava heti ja rehellisesti. Tällä yritti pääjohtaja Martin Winterkorn säilyttää paikkansa, mutta potkut tuli. Silti käy sääliksi VW:n kansanosakkeen omistajia. Parissa päivässä on sijoituksen arvo pienentynyt kolmisenkymmentä prosenttia, eikä loppulaskusta ole mitään selvyyttä. VW on Saksassa erittäin suosittu kansanosake, jota on suuret määrät myös osavaltion salkussa. – On mielenkiintoista katsoa, miten Euroopan mahtimaa – Made in Germany – pystyy auto-ongelmansa hoitamaan!

Kotimaan talouskurimus tuntuu kutistuvan kakkosluokan ongelmaksi kansainvaellukseksi kasvaneen pakolaisvirran rinnalla. Se ei ole enää mikään paha uni, joka heräämisen jälkeen häipyy. Se on ja pysyy vuositolkulla ja sen kanssa pitää pystyä elämään. – SAK varmasti tekee omasta mielestään tärkeää edunvalvontatyötä, mutta ulkopuolisen silmissä se kyllä näyttää ”omakiva-näpertelyltä” globaalin maailmankuvan rinnalla! Puheenjohtaja Lauri Lylyn asema ei ole kadehdittava äkkijarrua helposti painavan AKT:n Marko Piiraisen ohjastamana!

Murjotuksi tulee kyllä kotimaan taloudessakin, mutta kun lukee uutisia Kiinan ja muiden kasvavien talouksien sakkauksista, ollaan jo totisen paikan edessä.

Ja jos oikein haluaa mielensä mustaksi, niin kannattaa kaivaa esiin tiistain 22.9.2015 Kauppalehti. Siinä on aukeaman verran juttua amerikkalaisen pankkijätti Citin synkästä maailmanennusteesta, jonka se esitteli mediatapaamisessa Lontoossa. Olli Herrala on huolella ja tarkasti tehtyyn faktajuttuunsa liittänyt oman kommenttinsa otsikolla ”Elämäni synkin tilaisuus”. Sen kyllä uskoo!

Vaikka pääministeri Juha Sipilän suusta kuulee usein lauseen, ”pessimisti ei pety”, hän kuitenkin käy optimistin elkein ongelmiin käsiksi. – Ei kai muuta vaihtoehtoa olekaan.

Tai miten J. K. Paasikivi sen sanoikaan: ”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku”. – Tämä pitäisi nyt muistaa niin korporaatioissa, politiikassa kuin taloudessakin.

Lue Punaisen mukin blogia.

Related Posts

Sijoittaminen

Paska osuu osakemarkkinoilla tuulettimeen joko syksyllä tai keväällä

Tarkoitan otsikossa sitä, että Yhdysvaltojen S&P500 indeksin nopeat pörssilaskut tapahtuvat yleensä joko syksyllä tai keväällä. Laskut voivat jatkua, mutta noina aikoina ne yleensä jyrkkenevät nopeasti.

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä