Nokian irtisanomiset kasvuyritysten pelastajiksi?

 

Kirjoitusvuorossa: Juha Mikkola

 

Viimeksi eilen saimme lukea kuinka Nokia irtisanoo 700 ihmistä Oulussa. Salon kaupungissa toiminnat on jo päätetty sulkea, Tampereella ja Espoossa irtisanomiset todennäköisesti vielä jatkuvat. Samalla hehkutetaan, että tämähän on suorastaan siunaus suomalaisille kasvuyrityksille, koska näin paljon hyviä resursseja ei ole koskaan ollut käytettävissä.

Hienoa, jos näin todella tulee tapahtumaan. Itse olen kovasti odottanut tätä, ja olisimme Norvestiassa jopa valmiita harkitsemaan sijoitusta mahdolliseen uuteen yritykseen, jossa kova porukka ex-nokialaisia tulisi ulos jollain todella mielenkiintoisella idealla.

Näyttää siltä, että joudun vielä odottamaan, koska en ole kuullut kovinkaan monesta uudesta ja mielenkiintoisesta ideasta, ainakaan vielä. Jolla Oy -niminen yhtiö tosin sai merkittävän rahoituspanoksen idealleen jatkaa Meego-käyttöjärjestelmän kehittämistä ja lisensioida sitä aluksi ainakin kiinalaisille puhelinvalmistajille. Toivotan onnea tälle hankkeelle ja mietin samalla, kuinka helppoa tai vaikeaa on saada sovelluskehittäjiä mukaan tähän uudelleen lämmitettyyn ideaan.  

Jollan lisäksi on pari muutakin Nokia spinn-offia startannut viime vuosien aikana. Uniqotec Oy muuttaa television internet-päätteeksi 3G-teknologian avulla ja on saanut ensimmäisiä asiakkuuksia etelä-amerikkalaisilta teleoperaattoreilta. There Corporation Oy tekee uusia internet-pohjaisia energiaratkaisuja kotitalouksille. Pelejä kehittäviä start-upeja ovat muutamat ex-nokialaiset toki käynnistäneet, mutta niillä ei ole mitään tekemistä Nokiassa kehitetyn teknologian kanssa.

Itse uskon enemmän juuri sellaisten ratkaisujen menestysmahdollisuuksiin, joissa hyvää tietoliikenne-  ja matkapuhelinosaamista voidaan hyödyntää eri teollisissa vertikaaleissa, kuten hajautetun energian mittaamisessa, teollisissa ratkaisuissa tai logistiikan eri sovelluksissa. Samalla kun odotan näiden ideoiden käynnistymistä, arvostan israelilaisten kykyä muuttaa ideoitaan menestyviksi yrityksiksi. Israelin puolustusvoimista irtoaa vuosittain 30-70 uutta itsenäistä yritystä, joista vuosien varrella on listattu Nasdaq:iin kymmeniä firmoja. Meidän Nokiasta ei ole viimeisten 20 vuoden aikana irronnut oikeastaan vielä mitään sellaista, josta olisi syntynyt merkittävää kasvua. Mikä tässä yritystukien luvatussa maassa oikein mättää?

 

Lue Punaista mukia

Related Posts