Nokian vajoaminen jatkuu kunnes saneerauksesta siirrytään innovoimaan ja investoimaan

Nokian tammi-maaliskuun 2011 tuloksessa on kaksi valopilkkua: merkittävä myynnin kasvu Kiinassa ja Latinalaisessa Amerikassa ja hätiköityjen massairtisanomisten välttäminen vuoden 2011 aikana. Lähes kaikki muu – laitemyynti, kannattavuus, älypuhelinten markkinaosuus, odotukset loppuvuodelle 2011, investointien puute – ovat vähemmän valoisaa kuultavaa.

Nokian hallitus aivan ilmeisesti palkkasi Stephen Elopin saneeraamaan yhtiön. Niin tarmokkaasti uusi toimitusjohtaja on tarttunut kustannusten karsimiseen. Yhtään ilmoitusta merkittävästä investoinnista tulevaisuuteen hän ei ole antanut. Vastoin hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan julkilausumaa tahtoa, Elop ensimmäisenä saavutuksenaan käänsi hallituksen päät älypuhelinten strategialinjauksessa ja sai Nokian luopumaan oman älypuhelinohjelmiston (Symbian ja S60) kehityksestä.

Tästä seuraa valtavat kustannussäästöt ja yhtiön investointitarve uuteen teknologiaan vähenee myös. Nokian valitsema Microsoftin kehittämä Windows Phone-ohjelmisto rajaa ne teknologiat mitä älypuhelimissa voi käyttää, joten niissä tarvittavan huipputeknologian suunnittelu- ja osaamistarve vähenee Nokialla olennaisesti.

Nokia ilmoitti alkuvuoden 2011 tulosraportissaan älypuhelintensa markkinaosuuden laskeneen 26 prosenttiin. Yhtiö ennakoi myynnin ja kannattavuuden kaiken kaikkiaan laskevan vuoden 2011 aikana edelleen.

Älypuhelinten markkinaosuutta Nokia tulee menettämään vuoteen 2012, mahdollisesti vuoteen 2013 asti. Tuotteiden kehitystä seuraavat ihmiset eivät missään tapauksessa osta enää kuolemaan tuomitulla Symbian-ohjelmistolla varustettuja laitteita. Nokian myynti onkin laskussa Euroopassa , Pohjois-Amerikassa ja Asia-Pacific-alueella.

Kiina ja Latinalainen Amerikka olivat alkuvuoden valopilkkuja, sillä näillä markkinoilla Nokian brändi, hinnoittelu ja jakelu ovat onnistuneet pitämään huolen hyvästä myynnistä.

Pitkään hyvin menestyneeseen yhtiöön kertyy aina kuollutta painoa. Stephen Elop ilmoitti säästävänsä kuluja pelkästään matkapuhelinyksikössä (Devices & Services) yhden miljardin euron verran vuoteen 2013 mennessä. Vertailun vuoksi, saman yksikön kulut vuonna 2010 olivat 5.65 miljardia euroa. Säästöt kertyvät henkilöstön vähentämisestä, alihankkijoiden vähentämisestä ja muista kuluista. Välittömiä massairtisanomisia ei ole heti tulossa, vaan yhtiö antaa osan työntekijöistä hakeutua muualle vuoden 2011 aikana.

Nokian saneerausosasto on kovassa iskussa ja myös ilmeisen tarkkaan  jo suunnitellut tulevat toimet, mutta saneeraamalla ei tulevaisuutta rakenneta high-tech-bisneksessä. Tulevaisuus tehdään investoimalla uusiin teknologioihin, huippuosaajiin ja houkutteleviin tuotteisiin. Yhdestäkään näistä asioista Nokia ei ole kertonut mitään.

Windows Phone-ohjelmisto on Microsoftin investointi yhtiön omaan tulevaisuuteen, ei investointi Nokian tulevaisuuteen.

Mobiililaitteista käytettävien Internet-palvelujen ja uusien mobiililaitteiden, kuten tabletien markkinat ovat nopeassa kasvussa. Markkinat ovat jo nyt sitä suuruusluokkaa, että niiden pitäisi kiinnostaa Nokian kokoista yritystä.

Stephen Elop saa varmasti parissa vuodessa Nokian tuloskuntoon ja yhtiön puhelinten markkinaosuuden stabiloitua jollekin, joskin nykyistä alemmalle, tasolle. Minkälainen yritys Nokia valitsemallaan saneerauslinjalla silloin on?

Vuonna 2009 Menestyksen hinta-kirjan julkistustilaisuudessa vertasin Nokiaa harmaaseen Toyotaan. Kummatkin brändit ja niiden tuotteet olivat tylsiä, harmaita ja muovisia, mutta turvallisia ostaa ja omistaa. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin Nokia on saneeraamassa itseään Philipsin kaltaiseksi toimijaksi. Brändihän on tuttu ja turvallinen ja tuotteet marketista löytyviä viiden euron hehkulamppuja ja kahdenkymmenen euron elektroniikkaa.

Nokia on voitollinen yritys, sillä on rahaa kassassa ja se voi halutessaan investoida tulevaisuuteen.

— — — — — — — — —

Myynnin arvolla mitattuna Apple on nyt suurin matkapuhelinvalmistaja maailmassa: Nokia 6.5 miljardia euroa, Apple 8.2 miljardia euroa tammi-maaliskuussa 2011.

One thought on “Nokian vajoaminen jatkuu kunnes saneerauksesta siirrytään innovoimaan ja investoimaan

Comments are closed.

Related Posts