Nordean Antti Saari kehoittaa purkamaan osakeylipainon ja siirtämään varoja joukkolainoihin

Lajittelematon

Nordean Antti Saari kehoittaa sijoittajia nyt myymään osakkeita niin että päästään osakkeiden osalta peruspanoon ja ostamaan tilalle joukkolainoja. Tämä on muutos aiempaan suositukseen, jonka mukaan salkussa on kannattanut pitää osakeylipainoa. Nyt kannattaa Antti Saaren mukaan pitää peruspainoa sekä osakkeissa että joukkolainoissa.

Epävarmuus on Antti Saaren mukaan kasvanut ja on tulossa ajanjakso jolloin joukkolainat tuottavat hyvin. Osakkeistakin voi saada hyvää tuottoa. Osakkeiden arvostustasot ovat laskeneet tasoille, joista voidaan pientenkin positiivisten uutisten voimalla kääntyä mittavaan nousuun.

Tällä hetkellä monet talouden mittarit viittaavaat hyvään, jopa keskimääräistä nopeampaan kasvuun. Mutta syksyyn mennessä tilanne saattaa muuttua. Yritysten tulosennusteet ovat pitäneet pintansa ja tälle vuodelle ennustetaan reilun kymmenen prosentin tuloskasvua maailmanlaajuisesti.

Tilanne ei siis ole erityisen synkkä ja on hyviä mahdollisuuksia tuotoille niin osake kuin joukkolainapuolella.

3 thoughts on “Nordean Antti Saari kehoittaa purkamaan osakeylipainon ja siirtämään varoja joukkolainoihin

  1. Nordean tiimi tekee mielyttäviä, sijoittajalle hyvin kohdennettuja ja helposti ymmärrettäviä esityksiä. Asiasisältökin vaikutta nopeasti katsottuna asiantuntevalta.

    Mutta Nordea tiimin ymmärrys tilanteesta on ensimmäisen vuosipuoliskon aikana ollut metsässä. Sijoittajan olisi Antti Saaren suositusten vastaisesti kannattanut pitää reilua käteiskassaa ja minusta tuntuu että tuota käteiskassaa kannattaisi edelleen ylipainottaa.

  2. Jotenkin ei yllätä, että – taas – Nordea suositteli panostamaan putoavaan puukkoon, ja laskun jälkeen etsitään tuottoa muista kohteista. Toimii melkein yhtä tehokkaasti kuin Nordnetin Smart-rahastot.

  3. Nyt lienee oston paikka, kun ”Nordean Antti Saari kehottaa sijoittajia nyt myymään osakkeita” 😀

Comments are closed.

Related Posts