Nordnetin mainontaa
Nordnetissa varoitetaan:
”Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan.”
Oikein jänskää olisi pohtia, kasvavatko riskit, kun kohdeyhtiöllä ei ole lainkaan liikevaihtoa. Tällainen on tilanne Steady Energyn osalta: lv. 0 euroa. Kyseessä on varmaan noin kymmenes listautuja, jolla on sama tarina. Perustajat ovat omasta mielestään fiksuja tyyppejä ja kehittävät jotain juuri nyt mielenkiintoista, myyntiä ei ole, vain palkkamenoja ja listautumiskuluja.
Sijoittajaparka puolestaan luulee, että on taottava, kun rauta on kuumaa. Pari varausta. Kuvan ydinvoimala myöhästyi vuosia ja maksoi miljardeja yli budjetin mm. siksi, että viranomaisillakin (STUK) oli sanansa sanottavanaan. Ja Areva ei ollut mikään start up!
Ja ihan mielenkiintoinen on linkin lista 11 julkisesti noteeratusta pienoisydinvoimalan kehittäjästä, joukossa esim. Rolls-Royce, monet eivät ole listautuneet. Mitkähän ovat Steady Energyn vahvuudet kilpailijoihinsa nähden?
Ja voin kertoa omatkin ”murheeni”. Vielä 2 v. sitten Nordeaa sain noin kymmenellä eurolla. Tällä viikolla ei ainoastaan alkanut Steady Energyn anti, vaan myös Nordean kurssi hetkellisesti ylitti 18 euroa. Nordealla menee loistavasti, osinko ja PE ovat hyvällä tasolla, mutta pankin paino salkuissamme on kymmeniä prosentteja.
Nordealla on 600.000 osakasta. Luulisi, että heitä kiinnostaisi muutkin kuin kaikenlaisten propellipäitten projektit. Talousmedia lienee kirjoittanut vaikkapa Summa Defencestä enemmän kuin Nordeasta.
Toki Nordnet saa anneista rahaa, mutta pitkällä tähtäimellä pankki menestyy vain, jos sen asiakkaat menestyvät.

Nordea on tylsä dieselkone, joka mennä porskuttaa niin kuin tähänkin asti. Eipä siinä ole paljon jutunaiheita.
Summan tapaisesta putiikista on hyvä saada julkista tietoa muualtakin kuin firman omalta tiedotusosastolta (riippumatta siitä hoitaako tiedotusta nykyisin talousjohtajan vai toimitusjohtajan vasen käsi).
Steadyn osalta… no, yrittänyttä ei laiteta. Toivottavasti myös tästä kirjoitetaan monipuolisesti eri näkökulmilta.
Sijoittamisessa on pidempää ja lyhyempää perspektiiviä. Kun Nordea maksoi 3 euroa, päällä oli eurokriisi, joka tosin ei N:ää suoraan koskenut, mutta systeemistä kriisiä pelättiin. Ja miten valoisa on EU:n tulevaisuus? Dieselillä on oma volatiliteettinsa.
Puhuin aikoinaan sen puolesta että Steady Energy yritys (https://www.steadyenergy.com/fi/company) perustettaisiin. Pidin VTT:n konseptia lupaavana, tuoreena ja uudenlaisena lähestymistapana. Konseptin ominaispiirteisiin kuuluu että:
– kyseessä on puhdas lämpövoimalaitos, jossa primäärikierron lämpötila on matala ja sen seurauksena myös paine on matala ja paineastiasta tulee todella kevyt
– laitoksen jäähdytys toimii hätätilassa ilman pumppuja luonnollisella kierrolla joka johtaa rakenteelliseen turvallisuuteen
– sillä ei voi tehdä sähköä, paine ei riitä roottorin pyörittämiseen
– yksinkertainen ja pelkkään lämpöön keskittyvä voimalaitos voidaan rakentaa pieneksi ja modulaariseksi (ei synny pienuudesta aiheutuvaa hyötysuhteen alenemaa, kaikki syntyvä lämpö saadaan talteen)
Ajattelin silloin että tämän tyyppisellä tavallisesta poikkeavalla, rakenteellisesti turvallisella laitoksella voisi olla käyttöä kaupunkien kaukolämoöhuollossa. En ole seurannut tätä hanketta enkä osaa sanoa onko noilta kilpailijoilta tulossa vastaavia laitoksia.
Suurvallat ovat sijoittaneet ahtaasti satoja reaktoreita sukellusveneisiin ja ne ovat pääosin toimineet kovassa käytössä hyvin, jopa itänaapurissa. Minä en ydinvoimaa pelkää.
Mutta tiedän millainen parku jo OL 1:stä tuli 1970-luvulla. Pari salakuljettaja – viinankeittäjäveljestä menetti elinkeinonsa. Merivesi lämpeni aivan hemmetisti, kertoi bilsan maikka jne. Luonnonsuojeluliitto on jo nyt julkaissut joukon minivoimaloita vastustavia kannanottoja. Ja mitä OL 3:een tulee, olen varma, että pytinki olisi turvallinen, vaikka STUK olisi massiivisia betoniraudoituksia vähemmänkin syynännyt. Pelkään, että minivoimaloille asetetaan vaatimuksia, joita niitten on tal. mahdotonta täyttää.
Tämä on yksi esim. ainakin neljästä https://www.sll.fi/ajankohtaista/pienydinvoimasta-katse-kohti-kestavampia-ratkaisuja/