Nuoret suosivat enenevästi vuokralla asumista

Ensiasunnon ostajat ovat passivoituneet finanssikriisin jälkeen, ja nuoret asuvat yhä useammin vuokralla. Samaan aikaan unelmien toteuttaminen ja säästöjen kerryttäminen ovat Danskebankin tuoreen tutkimuksen mukaan ensiasunnon ostajille entistä tärkeämpiä.

Ensiasunnon ostajat ovat passivoituneet finanssikriisin jälkeen, ja 20-29 -vuotiaat asuvat yhä useammin vuokralla. Myös nuorten suunnitelmat hankkia asuntoa ovat vähentyneet. Ensiasunnonostajien määrä on vähentynyt Tilastokeskuksen mukaan vuodesta 2006 vuoteen 2014 peräti 41 %.

– Tämä on huolestuttavaa, sillä ensiasunnon ostajien aktiivisuudella on nuorten oman tulevaisuuden lisäksi myös laajempi yhteiskunnallinen merkitys: ensiasunnon ostajat tehostavat asuntokauppaa ja myös tuovat uutta kysyntää, joka voi lisätä rakentamisen tarvetta ja siten pitää talouden pyöriä pyörimässä. Asuntomarkkinoiden toimivuus on tärkeää myös niin asuntovarallisuuden likviditeetin kuin työvoiman liikkuvuuden kannalta, Danske Bankin kuluttajaekonomisti Henna Mikkonen kommentoi.

Vuokrien ennustetaan nousevan tänä vuonna 2-3 prosenttia, samaan aikaan kun asuntojen hintojen nousu on vain 0,5 prosentin luokkaa ja asuntolainan viitekorkojen odotetaan pysyvän ennätysmatalalla tasolla.

– Viime vuonna Suomen kansantalous piristyi 0,5 prosenttia, ja on menossa kohti parempaa. Ensiasunnon ostamiseen liittyykin myös paljon turhia huolia. Nousevan taloustilanteen ja asuntojen hintojen maltillisen nousun lisäksi myös korot ovat historiallisen alhaalla, Mikkonen jatkaa.

Danske Bankin teettämän tutkimuksen mukaan ensimmäistä kodinostoa suunnitteleville on aiempaa tärkeämpää, että asuntolainan lyhentämisen ohella on mahdollista toteuttaa myös muita unelmia. Lisäksi nykyisin ollaan entistä valmiimpia säästämään muuhunkin kuin vain seiniin. Peräti 68 % viimeisen 10 vuoden aikana ensiasuntoa varten lainaneuvottelussa käyneistä pitää lainan ohella säästöjen kerryttämistä tärkeänä, kun aiemmin ensiasuntoa varten lainaneuvotteluissa käyneistä vain 44 % piti vaurastumista tärkeänä.

– Tämän päivän ensiasunnon ostajille on tutkimuksemme mukaan tärkeää, ettei kaikki raha mene lainanlyhennyksiin, vaan että on varaa elää monipuolista elämää ja vaikkapa matkustella. Lisäksi ajatellaan, että säästöjä kannattaa kerryttää muutenkin kuin vain asuntoa maksamalla. Meillä on siis liikkeellä uusi sukupolvi, joka tarvitsee nyt rohkaisua asunnonostoaikeidensa toteuttamiseen, sanoo henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Kenneth Kaarnimo Danske Bankista.

 

3 thoughts on “Nuoret suosivat enenevästi vuokralla asumista

  1. Eikö vuokralla asuminen juuri

    Eikö vuokralla asuminen juuri mahdollista kaivattua työvoiman liikkuvuutta?  Muistan että joitain vuosia sitten valiteltiin sitä että suomalaiset suosivat liikaa omistusasumista, mikä haittaa liikkuvuutta ja kansantalouden dynamiikkaa.  Danske lienee enemmänkin huolissaan omasta bisneksestään.

  2. Varainsiirtoveroa voisi hyvin alentaa

    Varainsiirtoveroa voisi hyvin pienentää niin että työvoiman ja pääoman liikkuvuus paranisi. Eihän tuo varainsiirtovero (4% kiinteistöistä, 2% asunnoista ja 1,6% muista kaupoista) mikään mahdoton ole mutta on se kuitenkin kiusa joka estää ainakin kiinteistökauppoja. Minusta nuo varainsiirtoverot voisi hyvin puolittaa ja vero kattaisi silti yhteiskunnalle koituvat kulut (kiinteistörekisteri,…).

    Vuokralla asuminen (ja osaomistusasuminen yms..) on minunkin mielestä ihan ok asumismuoto. Ei siitä mitään kummempaa haittaa pitäisi olla. Se on jokaisen oma asia haluuko asua vuokralla vaiko omistusasunnossa.

  3. En tosin ihan hahmota miksi

    En tosin ihan hahmota miksi nuorten pitäisi hankkia omistusasunto. Mikä tässä kehityksessä nyt on sitten niin negatiivista. Mitä nyt jutellut http://mannistonkoulu.fi monien nuorten kanssa niin, eivät nuo välttämättä edes samalla tavalla halua sitä omistusasuntoa kuin vanhemmat sukupolvet.

Comments are closed.

Related Posts