Oikeistosuuntautuneet ihmiset äänestävät perussuomalaisia, vihreät ovat vasemmistolaisten valinta

Yhteiskunta

Oikeistosuuntautuneet ihmiset äänestävät Suomessa perussuomalaisia, kristillisiä ja joskus keskustaa kun taas vasemmistosuuntautuneet suosivat vihreitä. Keskustalaisia asenteita edustavat äänestävät useimmin kokoomusta, vasemmistoliittoa ja RKP:tä. Tiedot selviävät EVA:n tutkimuksesta.

Tutkimuksesta selviää muitakin hätkähdyttäviä seikkoja. Kansa polarisoituu vasemmisto-oikeisto akselilla ja yhä harvempi kokee olevansa asenteiltaan puoluekentän keskustassa. On tapahtunut myös vähittäistä siirtymistä kohti oikeistolaisia asenteita.

Syitä näille ilmiöille voimme vain arvailla. Siirtyminen kohti oikeistolaisia asenteita voi olla seurausta eduskunnan viimeisten vuosikymmenten aikana harjoittamasta ideologiasta, joka on nyt vähitellen hakemassa vastareaktiota.

Asenteiden polarisoituminen yhä kauemmas oikeisto-vasemmisto akselin ääripäihin on huolestuttavaa. Kansan asenteellinen jakautuminen on vielä melko maltillista eikä ainakaan piksu toimituksen kokemuksen mukaan muodosta vielä riskiä. Monipuoluejärjestelmämme suosii keskustalaisesti ajattelevia puolueita, joiden on yleensä helpompi päästä esimerkiksi hallitusvastuuseen.  Tämä on omiaan tasoittamaan ääripäiden välistä kuilua kun keskustalaiset sovittelevat poliitikot saavat muita enemmän nostetta uralleen.

 

3 thoughts on “Oikeistosuuntautuneet ihmiset äänestävät perussuomalaisia, vihreät ovat vasemmistolaisten valinta

  1. Vahvan polarisoitumisen seurauksia voimme tarkastella Yhdysvalloissa. Mistään ei voi sopia puoluerajojen yli, eikä päätöksiä saada aikaan. Kansa jakautuu vähitellen kahtia, meihin ja vihollisiin. Olet joko samanmielinen tai perkeleestä seuraava. Some ja media elävät erimielisyyksistä ja kiihdyttävät näitä entisestään.

  2. Onko konservatiivinen vasemmisto oikeistoa. Onko elokapina fasistisena liikkeenä oikeistoa (tässä yhteydessä kaiken muun ajattelun poistamista). Oikeistoa on mikäli vastustaa laitonta massamuuttoa maahan, vai? Epämääräistä, joten käsitettä ei pidä enää käyttää. Onko isänmaallinen vasemmistolainen oikeistoa… Onko demokraattisen yhteiskunnan ja markkinatalouden kannattaja oikeistolainen.

  3. Perussuomalaiset siirtyi selkeästi oikealle Halla-ahon siirryttyä puheenjohtajaksi, ja Purra on jatkanut samalla linjalla. Itse näen oikeistolaisuuden ja vasemmistolaisuuden selkeimmän eron siinä, että edellisessä painotus on enemmän yksilön vapaudessa ja vastuussa, jälkimmäisessä yhteisön. Oikeistolaiset usein niputtavat vihreät, SDP:n ja vasemmistoliiton vihervasemmistoksi, ja viestissä esitetty tutkimus myös tukee arvomaailman osalta sitä, että tällainen niputus on suhteellisen pätevä vaikka kaikki eivät sitä arvostakaan.

Comments are closed.

Related Posts