Oletko kiinnostunut kryptovaluuttoihin sijoittamisesta?
Kryptovaluutat eivät ole enää millään tavalla uusi asia. Ne ovat olleet olemassa jo yli kymmenen vuoden ajan, ja niiden vaikutus maailmaan on huomattava. Yksi suurimmista vaikutuksista on ehdottomasti se, kuinka monet erilaiset ihmiset ovat kiinnostuneita sijoittamisesta.
Jos sinä olet kiinnostunut erityisesti kryptovaluuttoihin sijoittamisesta, on joitakin asioita, joihin sinun kannattaa perehtyä etukäteen. Näihin kuuluu tietenkin se, miten ja missä sijoittaminen tapahtuu. Kuitenkin näiden lisäksi sinun tulee selvittää, miten kryptovaluutat ovat mullistaneet muita osa-alueita. Sen avulla sinun tulee olemaan huomattavasti helpompi ymmärtää kryptovaluuttojen maailmaa.
Kryptovaluuttojen ostaminen tapahtuu yksinkertaisesti
Yksi ensimmäisistä asioista on kryptovaluutan, kuten esimerkiksi tether-merkin ostaminen. Tähän on muutamia erilaisia keinoja, mutta kaikista yleisin tapa on vaihdon käyttö. Vaihto tarkoittaa sivustoa, jolla voidaan kirjaimellisesti vaihtaa perinteisiä fiat-valuuttoja, kuten euroja kryptovaluuttoihin. Toisin sanoen voit ostaa kryptovaluuttoja käyttämällä näitä sivustoja.
On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että vaihtoja on hyvin monia erilaisia. Toisin sanoen aivan ensimmäisenä sinun tulee selvittää, mikä vaihtopalvelu oikein sopii sinulle. Tämän tehdäksesi voit käyttää sivustoja, jotka perehtyvät juuri tähän asiaan. Niiltä voit selvittää helposti, miten eri vaihdot eroavat toisistaan ja mikä niistä voivat sopia juuri sinulle.
Kaiken tämän lisäksi voit selvittää muita tärkeitä asioita. Toisin sanoen voit esimerkiksi selvittää, miten kryptovaluuttaa säilytetään turvallisesti ja miten voit edes valita sinulle sopivan kryptovaluutan. Näin pääset alkuun parhaimmalla mahdollisella tavalla. Kryptovaluuttojen säilyttämiseen liittyvien kulujen selvittäminen ja minimointi on tärkeää, myös lainsäädäntö ja verotus tulee ottaa huomioon.
Kryptovaluuttojen kursseilla on korkea volatiliteetti
Jos olet kiinnostunut mistään sijoittamisesta tai sijoittanut mihinkään kohteeseen aiemmin, tiedät varmasti, kuinka tärkeää eri pörssikurssien ja markkinoiden seuraaminen on. Sama tietenkin pätee myös kryptovaluuttoihin ja niihin sijoittamiseen. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että kryptovaluuttojen kurssit eroavat todella selkeästi muista vaihtoehdoista.
Tämä johtuu siitä, että kryptovaluuttojen kursseissa on hyvin korkea volatiliteetti. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden arvo vaihtelee hyvin paljon hyvin lyhyessä ajassa. Nämä muutokset ovat huomattavan nopeita jopa verrattuna muihin kohteisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että niihin tulee sijoittaa eri tavalla kuin perinteisiin kohteisiin. Toisin sanoen sijoittajien tulee keskittyä entistä enemmän monipuolisen salkun kokoamiseen sekä pitkäaikaiseen sijoittamiseen. Näin he voivat minimoida korkean volatiliteetin aiheuttamia riskejä.
Kryptovaluuttoihin sijoittamisen markkinat ovat tuoneet mukanaan uusia asioita
Kryptovaluutat ovat kuohuttaneet maailmaa monta kertaa siitä lähtien kun ne ovat julkaistu. Tietenkin jo se, mitä kryptovaluutat ovat aiheuttaneet hyvin paljon keskustelua. Kuitenkin sen kaiken lisäksi niihin sijoittaminen on aiheuttanut hyvin paljon uusia asioita.
Yksi näistä on kryptovaluuttojen alalla käytettävä markkinointi. Jotkut kryptovaluutat ovat jopa palkanneet suuria nimiä markkinoidakseen tuotettaan. Tämä on aivan ennenkuulumatonta sijoittamisen alalla, ja sitä on pyritty kieltämään Suomessa.
Tähän markkinointiin kannattaakin suhtautua hieman varautuneesti. Yleisesti ottaen sijoittamisesta puhuttaessa ei kannata luottaa kenenkään muun kuin ammattilaisten sanoihin. Toisin sanoen tähän markkinointiin ei kannata välttämättä pohjata sijoituspäätöksiä. Markkinointia rajoitetaan myös lailla.
Kryptovaluuttojen ja lohkoketjuteknologian mahdollisuudet kasvavat vuosien kuluessa
Kryptovaluutat ovat muuttuneet huomattavasti vuosien saatossa. Yksi suurimmista muutoksista on nähty niiden käyttämässä lohkoketjuteknologiassa. Tämä on nimittäin huomattavasti vanhempi keksintö kuin itse kryptovaluutat ovat. Se on tietojen säilytys- ja siirtoteknologia, jolle on tutkittu monia uusia käyttötapoja.
Jos olet kiinnostunut kryptovaluuttoihin sijoittamisesta, on hyvin suositeltavaa tutustua myös lohkoketjuteknologiaan. Se sisältää hyvin monia mielenkiintoisia mahdollisuuksia, jotka ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Lisäksi kuten sanoimme, kryptovaluutat käyttävät tätä teknologiaa toimiakseen. Toisin sanoen oppimalla lohkoketjuteknologiasta, tulet oppimaan paremmin siitä, miten kryptovaluutat myös toimivat.
Vieraskynä
Kuvan lähde: Pierre Borthiry – Peiobty on Unsplash
” sijoittajien tulee keskittyä entistä enemmän monipuolisen salkun kokoamiseen sekä pitkäaikaiseen sijoittamiseen. Näin he voivat minimoida korkean volatiliteetin aiheuttamia riskejä”.
Kokemusta on, mutta onneksi sijoitin vain ”helikopterirahan” aikana, jolloin kaikki nousivat arvossa, myös kryptovaluutat. Heti kun keskuspankkien elvytys päättyi ja markkinoilla alkoi korkojen nosto, kryptovaluutat alkoivat tippua hurjasti. Viime vuotta 2022 voineekin kuvata täydelliseksi romahdukseksi.
Arvelen, että epävarmuuden toistaiseksi vallitessa saattaa olla hyvä pysyä erossa yleensäkin useimmista riskisimmistä papereista, kuten kryptoista. Saatan toki olla väärässä, mutta arvelen tällaisen ajattelun olevan melko yleistä nyt!!
Uskaltaako kirjoittaja julkistaa nimensä?
Riskiä lisää myös ylimitoitettu hajauttaminen jolloin osaa sijoituksista ei ole enää mahdollista seurata.
Artikkelin alusta:
“Kryptovaluutat eivät ole enää millään tavalla uusi asia. Ne ovat olleet olemassa jo yli kymmenen vuoden ajan, ja niiden vaikutus maailmaan on huomattava.”
Kokeneemman sijoittajan näkökulmasta jo tuossa alussa mennään mielestäni metsään. Kymmenen vuoden historia on hyvin lyhyt. Kryptot ovat toki saaneet liikkeelle ison joukon spekulantteja ja myös merkittävästi rikollisia toimijoita. Voi varmaan sanoa, että merkitys maailmaan on ollut huomattava, mutta itse en sanoisi, että tuo vaikutus on positiivinen.
Lohkoketjuteknologialle on maailmalla käyttöä, mutta kryptovaluuttoihin en itse koskisi. Pelaamisen halua ne voivat tyydyttää toki.