Öljy

Öljymarkkinat ovat mielenkiintoisessa tilanteessa. Vertaan amerikkalaista öljynhintaa (WTI) eurooppalaiseen öljynhintaan.

Kuvasta huomaamme muutamia mielenkiintoisia huomioita (en pohdi mahdollisia hintaan vaikuttavia poliittisia syitä, koska jotkut ottavat politiikan pohtimisen henkilökohtaisesti). Finanssikriisin jälkeen WTI:n ja Brent laadun hintaero kasvoi historiallisen suureksi. Vaikka USA:n talous lähti nopeampaan kasvuun kuin Eurooppa, niin Brent muuttui huomattavasti kalliimmaksi kuin WTI öljy. Tätä eroa on kovasti pohdittu ja EIA veikkaili yhdeksi syyksi Yhdysvaltojen liuske-energiabuumia mikä aiheutti energiatuotteiden ylituotantoa USA:ssa. Yhdysvaltojen sisällä on tullut myös putkiverkoston kapasiteetti rajat vastaan joten öljyä ei ole voitu viedä pois.

 

Öljyn kysyntä on laskenut maailmalla ainakin IEA:n mukaan.

IEA:n ennusteen mukaisesti kysyntä kasvaa kausiluontaisesti loppuvuonna. Tämä saattaa hyvinkin tukea öljyn hintaa. Aivan kuten tässä öljykeskustelussa myös totesin, että bensiinin inventariotasot ovat matalalla tasolla joten uskalsin aukaista öljyposition

Oheisessa kuvassa on USA:n öljyntuotannon kehitys. Liuskeöljybuumi on ollut valtavaa ja tuotanto on vain kasvanut tuosta vuodesta 2013. En laittanut tähän kuvaan edes kuvaa kaasuntuotannosta. EIA ennakoi, että vuonna 2015 USA tuottaisi öljyä 9,5 miljoonaa barrelia päivässä mikä tarkoittaisi noin miljoonan barrelin lisäystä päivätuotantoon. Yllä olevasta öljyn tarjontakuvasta näemme, että tuo miljoona barrelia tyydyttää suunnilleen öljynkysynnän kasvun. Tämän vuoksi ei ennakoida öljyn hintaan suurta nousua.

Tällä tekstillä pyrin kertomaan sen, että öljynhinta on suunnilleen oikein hinnoiteltu. Laskuun on ollut hyvät syyt ja sijoittamisessa on paljon riskejä. Olen huomannut, että lähes aina markkinat ovat oikein hinnoiteltu ja fiksua etsiä se markkinoiden hintalogiikka. Sitten voi itse arvioida mitä tapahtumia pitää tapahtua, jotta markkinoiden hintalogiikassa jokin asia klikkaa ja virhe pystytään rahastamaan.

4 thoughts on “Öljy

  1. Rohkea veto – avata öljypositio nyt

    Öljyn hinta ei tunnu nyt riippuvan kysynnästä ja tarjonnasta luonnollisella tavalla vaan öljyä työnnetään markkinoille. Ja artikkeleiden mukaan taustalla ovat saudit joko puolustamassa markkina-asemiaan tai kyykyttämässä amerikkalaisia liuskeöljyn ja -kaasun tuottajia, mikä tuntuu mahdollisemmalta syyltä kuin tuo edellinen. Siinä sivussa suurin osa muistakin öljyntuottajista on hätää kärsimässä.

    Mutta öljyn alehinta voi osittain johtua siitäkin että aurinkoenergian hinta on pudonnut jo todella alas eikä kauppasodasta? Ja tämä trendi tuskin loppuu tähän, Mooren laki on kai yhä voimissaan.

    Tilanne voi kahdessa vuodessa muuttua paljonkin, kerrothan meille muillekin miten kävi.

    1. Kerron

      Kerron positioni kohtalon jos muistan. Otin tämänkertaisen näkemyksen globexissa noteeratulla call optiolla. Sen strike on 80 taalaa ja expiry date joulukuu 2016.

      http://www.cmegroup.com/trading/energy/crude-oil/light-sweet-crude.html

       

      Öljyn hinta on ollut jo kymmeniä muusta paljolti riippuvainen kuin kysynnästä ja tarjonnasta. OPEC on monopoliporukka minkä alkuperäinen tarkoituskin oli hintojen nostaminen. Nyt sen valta on vähentynyt, mutta on se vieläkin merkittävä. Venäjäkin suurena tuottajana voi säädellä hintaa jne. 

      Opec antaa tuollaisen marginaali (spredi) kehityksen. Tässäkin huomataan se, että itse nuo kannattaa suoraan datasta piirtää, jotta tietää kuinka ne on tehty. Luin jostakin, että spredi olisi laskenut, mutta tuo OPECin kuva ei anna sitä kuvaa. 

      1. Öljy

        Öljy on taas politiikan keskiössä. En tiedä oikein miksi se käyttäytyy kuin käyttäytyy.En usko, että Saudit oikeasti pelkäisi liuske-energiaa, koska sen tuotantokustannukset ovat valtavat ja ympäristöongelmatkin painavat päälle. Ennemmin kyseessä saattaa olla politiikkaa ja se haluaa estää lähimaiden nousun (Irak, Iran tai Libya) tai sitten se oikeasti pelkää ISistä. ISIS rahoittaa kuulemma polkumyymällä öljyä ja jos maailmanmarkkinahinta laskee sen täytyy myydä vielä halvemmalla. Jos kuljetetaan kamelilla öljyä ei sitä aivan ilmaiseksi voi myydä.

        Toisaalta Venäjä on siirtymässä Kiinan ja Aasian energiatoimittajaksi. Perinteellisesti tuonne Aasiaan OPEC maat ovat juuri vieneet paljon energiaa ja ehkä he haluavat hidastaa noita investointeja. Saudeista on varsin lyhyt matka viedä öljyä mm. Intiaan ja jopa Kiinaan. 

        Mutta nuo ovat huonoja selityksiä. OECin kokouksessa ei päästy yksimielisyyteen tuotantoleikkauksista, mutta se ei ole uutinen. Noin on asian arveltu olevan jo pitkään ja sen ei pitäisi selittää tuota rysäystä. WTI oli vielä 25.11 noin 76 taalaa ja nyt se 68. Yli 10% lasku ja syytä en tiedä.

Comments are closed.

Related Posts