Olli Rehn toivoo että poliittinen johtomme haluaisi pysäyttää kurjistuvan talouskehityksemme spiraalin

Talous

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn on oheisella videolla tyytymätön eduskunnan (=poliittisen johdon) toimintaan, joka on vienyt meidät kurjistuvan talouskehityksen spiraaliin :

  1. Suomen tuotanto ja elintaso on pienentynyt ja on nyt pienempää kuin esimerkiksi vuonna 2007
  2. Työikäinen väestö vähenee toisin kuin esimerkiksi skandinavian maissa
  3. Työn tuottavuus työntekijää kohti on stagnaatiossa, tuotannollisia investointeja ei ole tehty, panostukset innovaatioihin ovat pienentyneet
  4. Suomalaisten aikuisten keskimääräinen koulutustaso laskee
  5. Työllisyysasteemme on skandinavian maita pienempää, nuoret aikuiset eivät löydä työelämään eikä koulutukseen

Olli Rehn toivoo että poliittinen johto muuttaisi arvopäämääriään ja suomalaista regulatiivista toimintaympäristöä niin että näivettymiskehitys saataisiin taitetuksi ja pääsisimme takaisin pohjoismaiselle kehitysuralle.  Keskuspankin elvyttävä rahapolitiikka ei pysty enää enempään.  Mikään korkotaso tai velkakirjojen osto-ohjelma ei riitä jos poliittinenkoneisto, jolle halpa raha annetaan,  ei toimi talouspoliittisen asemamme hyväksi.

 

3 thoughts on “Olli Rehn toivoo että poliittinen johtomme haluaisi pysäyttää kurjistuvan talouskehityksemme spiraalin

  1. Olli Rehn ei mielestäni tuo esille oleellisinta parannuskeinoa surkeaan kehitykseemme:
    Minun mielestäni kansalaisille pitäisi antaa mahdollisuus menestyä ja saavuttaa. Kaikkea yksilötason menestystä ei saisi leikata valtiolle ja tulonsiirtoina jaettavaksi. Verotuksen pitäsi olla tasapuolista. Samasta lisäarvosta ja samasta työstä pitäsi olla kaikille sama veroprosentti.

    Kehitys lähtee yksilöistä. Jos yksilöllä on kannusteet tehdä työtä ja yrittää parantaa ympäristöään niin hän myös sitä tekee. Jos ei ole, niin käy niin kuin Olli Rehn videolla kertoo Suomelle käyneen.

    Minun mielestäni hyvinvointiyhteiskunta (=kaikilla sama elintaso) ei ole itseisarvo. Vain kohtuullinen hyvinvointiyhteikunta on hyvästä. Liika on pahasta ja aiheuttaa vahinkoa.

    1. Ja tasa-arvoakin on niin monenlaista. Koronan takia jouduin pakosta perehtymään erään vuokralaisen kuvioihin. 45 v. nainen on Ruotsin-laivoilla töissä. Työ on kovaa, palkka pienehköä ja kaikki tulee verokirjan kautta lujasti verotettuna. Moni mies duunaa ilman verokirjoja ja oikeastaan minäkin ilman kunnallisveroa (pääomatulot). Epäilen, että vuokralaisen tulotaso olisi ihan sama ilman töitä ja kovemmalla etuisuuksien keräämisellä, siinä hänellä oli taidoissa puutteita, kun korona vei työt tilapäisesti.

      Työn teko ei kannata eikä siihen kannusteta.

  2. On turha keskittää huomio poliittiseen johtoon, kun kyseessä on järjestelmävika. Ensin pitäisi saada muutettua kansan ajattelu siitä missä tilanteessa Suomi on, jotta voitaisiin muuttaa järjestelmää. Valtaosa elää menneisyydessä. Olli Rehn on itseasiassa osa ongelmaa, koska EKP takaa sen ettei mitään tarvitse kenenkään euroalueella muuttaa kunnes tilanne on niin paha ettei poispääsyä ole. Ei tämä ongelma koske vain Suomea. Enemmistö länsimaista ei ole hyväksynyt todellisuutta näivettymisestä. Kilpailu on paljon kovempaa Aasian osallistuessa siihen kuin mitä se oli silloin kun täällä meni vielä hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Related Posts

Sijoittaminen

Osakeseurannan päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/StockAnalysisTool.html

Lisäsin kaksi uutta välilehteä:

EVA, laskee pääomien tuottojen lisäksi tunnusluvun EVAMargin. Laskukaava löytyy Info-välilehdeltä. Lisätietoja tästä kaavasta

https://www.mckinsey.com/business-functions/strategy-and-corporate-finance/our-insights/comparing-performance-when-invested-capital-is-low#

Earnings_Season, yhteenveto tuloskaudesta.

 

 

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com