Omat Rahat Katsaus: Kaikki sekaisin

Sijoittaminen Yhteiskunta

Edellisen kuukausikatsauksen jälkeen maailma on muuttunut kovin toisennäköiseksi. Itse sodasta on kirjoitettu muualla aivan tarpeeksi, joten keskityn sen vaikutuksiin sijoittamiseen, vaikka tämä tuntuu sydämmettömältä kaiken kärsimyksen keskellä.

  • Öljyn ja maakaasun hinta nousee taivaisiin. Tämä vaikuttaa suoraan ja välillisesti talouteen
  • Venäjä tuottaa myös monia raaka-aineita, kuten jalometalleja ja nikkeliä. Nikkelijohdannaisten kaupankäynti jopa keskeytettiin Lontoossa voimakkaan nousun takia.
  • Ukraina tuottaa merkittävän osuuden maailman Neon-kaasusta. Neonia käytetään mm puolijohdeteollisuudessa piirien plasmaetsaukseen. Jotkut toimittajat myyvät jo ei-oota. Ja puolijohdeteollisuudella on jo valmiiksi ollut kapasiteettiongelmia
  • Samoin Ukrainassa on valmistettu suuria määriä autojen johtosarjoja. Nyt menevätkin Volkkarin ja Bemarin tehtaat kiinni – ken tietää miten pitkäksi aikaa. Uusia alihankkijoita ei polkaista käden käänteessä
  • Kun monet raaka-aineet kallistuvat nousevat kaivosyhtiöiden kurssit
  • Hiilikaivoksiin ei kukaan halunnut äsken kajota pitkällä kepilläkään. Nyt kurssit nousevat
  • Kulta ja muut turvasatamat kuten taala kallistuvat.
  • Asevalmistajat ovat myös suosiossa. Saksalaisen Rheinmetallin panssarivaunut (kuvassa) käyvät taatusti kaupaksi, kun Saksa satsaa 100mrd€ asevoimien kehittämiseen.
  • Euro halpenee, ja Ruotsin kruunu vielä enemmän. Sensijaan Norjan kruunu voimistuu öljyn hinnannousun siivittämänä.
  • Erityisen epäsuosittuja ovat venäjällä toimineiden yhtiöiden lisäksi olleet eurooppalaiset pankin ja vakuutusyhtiöt – myös Suomalaiset.
  • Moni rapakon takaan miettii varmaan voiko eurooppaan ja aivan erityisesti Suomeen ja Ruotsiin enää sijoittaa

Myös poliittisesti on kauaskantoisia vaikutuksia. Taiwanissa ollaan peloissaan – toteuttaako nyt Kiina uhkauksensa vallata saarivaltio ”takaisin”? Merkittävän puolijohdeteollisuuden takia tällä olisi aivan eri luokan vaikutus talouteen.

Entä miten käy Venäjän? Syöksyykö se talouskurimukseen ja kaaokseen? Vai tuleeko siitä Kiinan energia- ja raaka-aine hovihankkija yhä voimakkaammin kahtiajakautuvassa maailmassa? Kun länsimaiset luottokorttiyhtiöt vetäytyvät hamutaan tilalle nyt kiinalaisia maksuvälineitä kuten Unionpaytä.

Positiivisena voidaan nähdä EU:n energisyys ja toimintakyky. EU kehittyy jälleen kriisin kautta. Halu irtautua venäjän energiariippuvuudesta, mutta tämäkään ei onnistu yön yli.

Entä jos nyt haluaa käydä osakeostoksilla, mitä laitetaan kassiin?

Itse en usko että taivas tipahtaa esim. Nordean niskaan, joten lisäsin hieman. Ruotsin kruunun ollessa heikoilla nostin uutena salkkuun Investorin, varsinaisen ”vanhan” talouden näyteikkunan. Sensijaan USA ei nyt oikein houkuta taalan vahvuudesta johtuen.

Arvonmuutokset: Vuoden alusta  -7.6%, alusta (27-05-2010) +172%

 

Portfoliosivulla lisää tietoja

One thought on “Omat Rahat Katsaus: Kaikki sekaisin

  1. On kornia ajatella miten monta Koneen hissiä Ukrainaan tullaan valmistamaan. Noin sekasortoinen maailma kuitenkin toimii, ensin tuhotaan, sitten rakennetaan digitaalisesti painetulla rahalla.

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

Kuntien ja hyvinvointialueiden hankintoihin on pesiytynyt ”maan tapa”, josta osa voi olla silkkaa korruptiota

Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan ns. inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa.

Sijoittaminen

Uusia työkaluja sijoittajalle

https://www.sinisaariconsulting.com/

Lisäsin sivustolleni tekoälyn ystävällisellä avustuksella koekäyttöön pari uutta työkalua, joista kuulisin mielelläni kommentteja.

Uusi osakeanalyysityökalu

pisteyttää seurannassani olevat osakkeet monien kriteerien perusteella
etusivulle tulee ensin Top

Talous Yhteiskunta

Björn Wahlros haluaisi että Suomi olisi myös varakkaille ja yrittelijäille hyvä paikka elää ja sijoittaa

Oheinen 5 min mittainen Mikko Salakan tuottama video summaroi Björn Wahlros:n esittämät ratkaisut Suomen talouden kriisiin: Tarvitaan henkilösijoittajien ja yrittäjien parempaa kohtelua niin, että suomalaisten