Omat Rahat Katsaus: Kuukauden sana – Stagflaatio

Sijoittaminen Talous

Sijoitusmailma on syvemmässä muutostilassa vuosikymmeniin. Näin korkeita inflaatiolukuja lienee nähty viimeksi 90-luvun alussa, mutta vielä sopivampi vertaus lienee 70-luku, jolloin sitä ajoi raaka-ainekriisi samoin kuin nyt. Pahimmin inflaatio kurittaa läntisiä teollisuusmaita, kun Aasiassa on vielä hieman rauhallisempaa.  Stagflaatio tarkoittaa, että inflaation on yhdistetty samanaikaiseen taantumaan, jolloin keskuspankeilla on hyvin vaikeaa hallita tilannetta – inflaatio vaatisi korkeampaa korkokantaa, mutta taantuma alempaa. Toistaiseksi taantumaa vasta uumoillaan, mutta ennusmerkkejä on ilmassa.

Osakepuolella monet viime vuoden voittajayhtiöt ovat nyt laskulistojen kärjessä – etenkin voittoa tuottamattomat teknologiayhtiöt. Toisaalta nouseva korkokanta alentaa tulevien voittojen nykyarvoa. Toisaalta kurssit ovat monien yritysten kohdalla riistäytyneet todella korkeiksi, joten voittoja on kotiutettu. Toisin kuin vuosituhannen vaihteessa on tullut täysin hyväksyttäväksi, että yhtiö voi toimia vuosikymmenen tai kaksi tuottamatta kertaakaan voittoa, kunhan liikevaihto kasvaa, usein jopa miljardien liikevaihtoon.  Esimerkiksi 2003 perustettu Tesla tuotti voittoa ensimmäisen kerran 2020 eli 17 vuotta perustamisen jälkeen. Voittoja on jaksettu odotella hyvinkin kauan.

Monet vakiintuneet teknologiayhtiöt ovat tosin julkaisseet hyviä tuloksia. Miteninkin onko esimerkiksi Alphabetista ja Microsoftista tulossa Coka-Colaan verrattavissa olevia vakaita laatuyhtiöitä, jokseenkin samoilla arvostustasoilla. Täällä jyllää kvartaalin eps ja kassavirta ja toissijaisena kasvuodotukset (kuten kaikissa yhtiöissä)

Teknologia- ja raaka-ainepainotteisuus näkyy myös eri pörssien suhteellisissa muutoksissa. Nasdaq:in lisäksi paljon kuritusta ovat saaneet Shanghain CSI 300, Korean Kospi ja Hang Seng. Parhaiten ovat pärjänneet Lontoo ja Tokio. Samalla valuuttakurssit ovat reagoineet hyvin voimakkaasti. Taala on ennätysvahva, kun taas jeni on ennätysheikko. Mutta auttaako heikko jeni japania kasvuun? Se jää nähtäväksi. Eräs kommentin mukaan Japanin vahvin kilpailuvaltti tällä hetkellä on että se ei ole Kiina – ei poliittisia riskejä eikä korona-ongelmia.

Kiinassa viikkotolkulla jatkuneet koronasulut etenkin talouskeskus Shanghaissa rasittavat vientiä, kulutusta ja investointeja. Mutta kun Xi on kertonut nollatoleranssin olevan ainoa oikea tie on vaikea kääntää takkia.

 

Arvonmuutokset: Vuoden alusta  -4.2%, alusta (27-05-2010) +183%

Salkkusivu jolla lisää tietoja

kuvan lähde:K. H. J. / MCI  Pixabay

2 thoughts on “Omat Rahat Katsaus: Kuukauden sana – Stagflaatio

  1. Eilen USA:n keskuspankki nosti ohjauskorkoa 0.5%. Syynä oli kahdeksaan prosenttiin kivunnut inflaatio.
    Pörssi nousi 2,99%.

    Maailma on ihmeitä täynnä. Aina se yllättää.

  2. Kieltämättä se tuntuu nurinkuriselta, mutta oliko se sittenkään niin ihmeellistä.

    0,5% korotus oli jo odotettu. Epäselvyyden hälveneminen tekee pikemminkin valinnoista selkeämpiä. Samalla FED poisti 0,75% korotukset näköpiiristä. Nämä huomioiden olisi ollut ylättävämpää, jos markkina olisi sukeltanut.

Comments are closed.

Related Posts