Talous

Search

Omistajuus on energia-autonomian peruspilari

Suomessa energia-autonomia sai paljon huomiota viime syksynä ydinvoiman lisärakentamisen ja Fennovoiman luvan vuoksi. Valtiotasolla energia-autonomiaa on perinteisesti tarkasteltu tasenäkulmasta, jossa keskitytään tuontiin ja vientiin. Fennovoima laajensi näkökulmaa ja keskustelua myös omistajuuteen. Autonomia ja omavaraisuus ei ole siis pelkästään siitä kiinni, minkä maan alueella tuotantolaitos sijaitsee.  Lopulta hallitus totesi että riittävä kotimainen kontrolli on saavutettu ja Pohjanlahden rannalle rakennettava laitos saa luvan. 
Itse asiassa kysymys energia-autonomiasta on tärkeää myös kotitaloustasolla. Kuten näemme aiheesta käytävästä julkisesta keskustelusta, omistajuudella ja vallalla on merkitystä energiajärjestelmässä eikä kysymystä pitäisi ajatella ainoastaan teknis-taloudellisesta näkulmasta. 
Viime vuoden lopulla valmistuneessa väitöskirjassa Kuluttajat tuottajina – Käyttäjäinnovointi ja uudet energiayhteisöt uusiutuvan energian pientuotannossa toin esille, kuinka kotitalouksien pientuotannon organisoitumisen malleja. Valittu malli mahdollistaa tai sulkee pois energian kuluttaja-tuottajien mahdollisia rooleja. Erityisesti kysymys omistajuudesta on oleellinen energia-autonomian toteutumisessa.

Suomessa energia-autonomia sai paljon huomiota viime syksynä ydinvoiman lisärakentamisen ja Fennovoiman luvan vuoksi. Valtiotasolla energia-autonomiaa on perinteisesti tarkasteltu tasenäkulmasta, jossa keskitytään tuontiin ja vientiin. Fennovoima laajensi näkökulmaa ja keskustelua myös omistajuuteen. Autonomia ja omavaraisuus ei ole siis pelkästään siitä kiinni, minkä maan alueella tuotantolaitos sijaitsee.  Lopulta hallitus totesi että riittävä kotimainen kontrolli on saavutettu ja Pohjanlahden rannalle rakennettava laitos saa luvan. 
Itse asiassa kysymys energia-autonomiasta on tärkeää myös kotitaloustasolla. Kuten näemme aiheesta käytävästä julkisesta keskustelusta, omistajuudella ja vallalla on merkitystä energiajärjestelmässä eikä kysymystä pitäisi ajatella ainoastaan teknis-taloudellisesta näkulmasta. 
Viime vuoden lopulla valmistuneessa väitöskirjassa Kuluttajat tuottajina – Käyttäjäinnovointi ja uudet energiayhteisöt uusiutuvan energian pientuotannossa toin esille, kuinka kotitalouksien pientuotannon organisoitumisen malleja. Valittu malli mahdollistaa tai sulkee pois energian kuluttaja-tuottajien mahdollisia rooleja. Erityisesti kysymys omistajuudesta on oleellinen energia-autonomian toteutumisessa.
Yhdysvalloissa kaikkein nopeimmin leviävä uusiutuvan energian pientuotantoteknogia on aurinkosähkö. Siellä niin sanottu kolmannen osapuolen omistus on muodostunut hallitsevaksi malliksi. Yritykset kuten SolarCity ja Sungevity tarjoavat asukkaiden kannalta helppoa aurinkoenergiatarjousta, jossa kotitalouksien rooli suhteessa energian tuotantoon ei juurikaan poikkea keskitetystä energiantuotannosta. Ulkopuolinen yritys omistaa energiatuotannon ja myy sähkön, jolloin kotitalouden rooliksi jää kuluttaa sekä maksaa lasku. 
Useissa Euroopan maissa Suomi mukaan lukien asuintalojen energiajärjestelmät ovat käytännössä talouksien omassa omistuksessa. Väittäisinkin että kotitalouksien omistajuus paikallisessa energiantuotannossa on hyvä tavoite energia-autonomiassa. Se ei kuitenkaan ole aina realistista. Kun puhutaan kotitalouksen siirtymisestä uusituvaan energiaan, tulisi ottaa huomioon, ettei talouksilla ole välttämättä halua tai mahdollisuuksia käyttää omia säästöjään energiainvestointeihin. Kekseliäät tukimallit voivat tukea paikallista omistajuutta. Esimerkiksi Kaliforniassa kehitetty kestävän energian alue –mallissa (PACE), kunta myöntää lainaa kotitalouksille uusiutuvan energian investointeihin. Rahoittajien kannata tämä on vähäriskistä, koska kunta tai valtio takaa lainan. Lainan korot ja maksut kerätään takaisin kyseiselle taloudelle korotettuna maksuna, joka muistuttaa kiinteistöveroa. Tämän tyyppinen järjestelmä sopisi myös Suomeen. Toinen hyvin yksinkertainen tapa olisi tuoda opintolainoista tuttu valtion takaus lainoihin, jotka käytetään uusiutuvan energian investointeihin kotitalouksissa. Keskeistä on poistaa lainavakuuksien tuomia esteitä ja mahdollistaa halpakorkoiset lainat kotitalouksien omille investoinneille ja laajempaan omistajuuteen energiajärjestelmässä. 
Aurinkoenergian syöttötariffi on useissa maissa tarkoittanut nopeaa teknologian leviämistä ja hajautettujen järjestelmien käyttöönottoa. Toisaalta tuon saajaosapuoli ei ole ollut lainkaan hajautunut, vaan tuki on valunut harvojen käsiin. Sama pätee tuulivoimainvestointien tukemiseen Suomessa.  Oivallinen tukipolitiika voi tuottaa demokraattisia lopputuloksia tuotannon ja haittojen jakaantumisen suhteen sekä veronmaksajien antaman tuen osalta.
Väitöskirjan keskiössä oli energian pientuottajien aktiivinen suhde teknologiaan. Tutkimus tunnisti 192 edelläkäyttäjien tekemää keksintöä Suomessa. Tällainen autotallikehittaminen ja edelläkäyttäjien keksinnöllisyys eivät ole mahdollisia ilman omaa kontrollia ja omistajuutta kotitalouden energiajärjestelmään. Tämän tutkimuksen kohteina olevat kuluttaja-tuottajat olivat vapaita laajentamaan, muuttamaan ja säätämään järjestelmiä, koska he omistivat ne itse. Näille käyttäjäryhmille autonomia mahdollisti luovuuden yllättävässä paikassa. Energia-asioista tuli usein intohimoinen harrastus. Mielestäni yhteiskunnan kannalta ajateltuna ei lainkaan huono harrastus.
 
Väitöskirja on kokonaisuudessaan ladattavissa täältä: https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/14143
 

jounikjuntunen

2 thoughts on “Omistajuus on energia-autonomian peruspilari”

  1. Asunto-osakeyhtiöille tulee varmista merkittävä rooli

    Onneksi olkoon hienosta tohtorinväitöksestä.

    Muun muassa aurinkoenergian pientelotuotantoa koskeva lainsäädäntö on Suomessa käsittääkseni tekemättä ja tällä väitöksellä on varmasti vaikutuksia siihen millaiseksi pientalotuotantoa koskevat tuki- tai tariffi- lainsäädäntö olisi hyvä kirjoittaa.

    Lämpöpumppujen ja maalämmön suosio on, niin kuin väitöskirjassasi tuot esille, osoittanut, että yksittäiset kotitaloudet ovat kiinnostuneita ja valmiita tarttumaan järkeviin ympäristöystävällisiin energiaratkaisuihin kunhan siihen tarjoutuu järkevä teknistalodellinen mahdollisuus. Itsekin asennan aurinkopaneelin heti kun järkevä helposti asennettava ratkaisu on saatavilla.

    Asunto-osakeyhtiöiden rooli on Suomessa merkittävämpi kuin muualla maailmassa ja asunto-osakeyhtiö muotoinen omistaminen on täällä muuta maailmaa yleisempää ja paremmin hoidettua. Asunto-osakeyhtiöt myös osaavat hoitaa asioita erittäin hyvin ja voisi kuvitella, että esimerkiksi aurinkoenergian hyödyntäminen voisi kiinnostaa esimerkiksi rivitaloyhtiöitä. Mikäli sähköenergian pientalotuotantoa koskeva lainsäädäntötyö lähtee käyntiin niin toivon, että lainsäädäntö mahdollistaa asunto-osakeyhtiöille merkittävän roolin. 

     

     

    1. Pienin askelin eteenpäin

      Aurinkoenergian pientuotannossa asiat ovat menneet monilta osin eteenpäin. Yksi muutos liittyy byrokratiaan. Sähköyhtiöiden suuntaan tehtävä verkkoon liittyminen on harmonisoitu koko Suomessa. Meillä on non 80 verkkoyhtiötä, joilla kaikilla oli omanlaisensa prosessi, vaatimuksensa ja kaavakkeensa aurinkosähkön verkkoon liittymisen osalta. Nyt vain yksi. Toinen edistys oli teknologinen. Suomalaiset energiayhtiöt vaativat omanlaista invertteriä jonka speksi oli tiukempi kuin muissa maissa. Nyt samanlainen invertteri kelpaa kuin Saksassa, mikä on laskenut kustannuksia. Näyttää myös siltä että oman tuotannon verovapauden rajaa nostetaan jo tämän hallituksen kaudella. Byrokratian puolella on kuintekin vielä kehittämistä ja asentamiseen vaadittavat luvat vaihtelevat kunnittain.
       
      Hyvä kun otit esille asunto-osakeyhtiöt. Itse asiassa olen tällä hetkellä Fin-solar-hankkeessa mukana, jossa tutkitaan ja autetaan aurinkoenergiamarkkinan syntymistä Suomessa. Omalla vastuullani hankkeessa on taloyhtiötyöryhmä. Taloyhtiöihin sopii mainiosti aurinkolämpö ja aurinkosähkö taloyhtiön yleiseksi käyttösähköksi (siis yhtiön käyttämä sähkö). Paljon hankalampi on tapaus jossa osa tai koko yhtiön asunnot/osakkaat ovat mukana aurinkosähkössä. Kyseeseen voisi tulla esim. "virtuaalimittararointi", jossa ilman ylimääräisiä johdotuksia jaetaan katolta tuleva tuotto mukana olevien asuntojen kesken. Asunnot hyötyvät siitä että siirtomaksua ja veroa ei tuotetusta sähköstä kerätä. Tämän takia investoinnin sisäinen korkokanta alkaa olla jo kohtuullisella tasolla, usein selvästi yli 5%. Tällaista ei kuitenkaan ole toteutettu vielä. Näen että yhteisöllisellä yhteistuotantomallilla voisi olla jopa kysyntää Suomen ulkopuolellakin, siinä vaiheessa kun muuallakin maailmassa syöttötariffit on historiaa ja kannattavuutta pitää hakea muilla keinoilla, kuten optimoimalla järjestelmää paikallisesti naapureiden kanssa. 

Comments are closed.

Related Posts