Online-kauppaa osakkeilla, osake-CFD:illä, indeksi- ja raaka-ainefutuureilla sekä valuutoilla.

Technical Traders Club – kerhon tammikuun kuukausikokouksen 27.01.2010 aiheena oli tutustuminen Liqvinet Oy:n toimintaan Helsingissä. Siellä Liqvinetin Mika Liebkind piti mielenkiintoisen esityksen ja demonstroi seuraavia aiheita:

  • Liqvinet Oy,

  • Osakekauppa,

  • Osake-CFD:t,

  • Futuurit,

  • Forex,

  • Trading psykologia, ja

  • Live Trading.

Liqvinet Oy

Markus Björksten ja Mika Liebkind perustivat pari vuotta sitten UB Tradegate nimellä online-välitysyhtiön Liqvinetin. Liqvinet Oy toimii edelleen UB:n (United Bankers) sidonnaisasiamiehenä, mutta hakee omaa toimilupaa. Merkittävänä omistajana ovat Jouni Torasvirta ja UB edelleen. Yhtiön tavoitteena on jalkauttaa Trading kulttuuria Suomeen myös pienemmille sijoittajille.

Osakekauppa

Suomalaisilla osakkeilla käydään Liqvinetissä kauppaa Helsingin pörssin lisäksi vaihtoehtoisilla eli MTF-kauppapaikoilla, kuten Chi-X:ssä, Turqoisessa, Burgundyssä ja Nasdqaq OMX:ssä. Näin järjestelmällä voi valita osto- ja myyntihinnaksi eri pörsseistä parhaat “choice price”-hinnat ja spreadit ja siten “väärinhinnoittelu” häviää sekunnin murto-osassa.

Välityspalkkio on 0,05 % ja 5 EUR minimi. Minimipalkkiokertymävaatimus kuukaudessa on 25 EUR.
Liqvinetin kaupankäyntijärjestelmän näytettiin myös tukevan stop-toimeksiantoja, joten stoptoimeksiantojen vahvistettiin pysyvät päällä myös yön yli.

Osake-CFD:t

Osake-CFD:illä eli hinnanerosopimuksilla käydään Margin Trading kauppaa osakkeilla omistamatta niitä fyysisesti, vakuutta vastaan. Useimmilla CFD:illä on vakuusvaatimuksena 20 %. Osake-CFD:ssä on mahdollisuus käyttää vipua, mikä mahdollistaa sen, että position koko voi ylittää oman pääoman moninkertaisesti.

Osake-CFD:itä voidaan käyttää sekä spekulatiivisesti että riskiltä suojautumiseen. Osake -CFD:itä voidaan myös myydä lyhyeksi. Lyhyeksimyynti (shorting) tapahtuu silloin ilman osakelainasopimuksia, koska taustalla on premier-välittäjän Man Financialsin iso lainapooli.

Position suuruus voi ylittää oman pääoman moninkertaisesti. Liqvinetin CFD:t ovat nk. DMA “Direct Market Access” CFD- johdannaisia, joissa on aina samat hinnat ja syvyydet kuin pörssissä, koska kaupat tehdään pörsseissä, eikä Market Makereiden kanssa. CFD:illä ei ole kuitenkaan päättymispäivää.
 
Osake CFD:iden välityspalkkio on 0,08 %, minimivälityspalkkio on 5 EUR.

Yhtenä riskinä osake-CFD:n lyhyeksimynnissä on tietenkin se että, jos välittäjäfirma menisi konkurssiin, niin lyhyeksimyyjä voisi menettää enemmän kuin cash-positionsa. Normaalisti välittäjä kuitenkin ostaa Margin-sijoittajan lyhyen position takaisin, jos Margin-sijoittajan tappion tapauksessa tämän vakuudet ylitetään.

Futuurit

Futuurikaupassa kauppaa käydään vakuutta vastaan. Silloin on mahdollista käyttää vipua, mikä mahdollistaa sen, että position koko voi ylittää oman pääoan moninkertaisesti. Vakuusvaatimus on 5 -10 % päivänsisäisesti ja noin 15 % yön yli. Positio voi olla yhtä helposti pitkä (long) kuin kuin lyhyt (short). Jos futuuri on “Deliverables” niin välittäjä sulkee position ennen allaolevan hyödyk-keen toimituspäivää. Esimerkiksi CME:n E-Mini Futuurit eivät ole “Deliverables”. Futuurikauppa käydään markkinoilla, siis ei Market Makereiden kanssa.

Futuurikauppaa käydään eniten osakeindekseillä, raaka-aineilla ja maataloustuotteilla. Esimerkkejä ovat SP500, EuroStoxx 50, Nasdaq, Öljy, Kulta, Kaakao, Kahvi ja Vehnä, joista SP500, EuroStoxx 50, Öljy ja Vehnä kuuluvat maailman likvideimpiin tuotteisiin.. Futuureilla voi käydä kauppaa spekulatiivisesti tai niitä voi käyttää suojaamiseen (hedging).

Välityspalkkio on 0,02 %, eli esim. yksi EuroStoxx 50 futuuri on arvoltaan 28000 EUR, joten sen ostosta ja myynnistä menee sijoittajalta yhteensä noin 12 EUR:on kaupankäyntikustannukset. Vakuusvaatimus yhden EuroStoxx 50 futuurin tapauksessa on päivän sisällä 1650 EUR ja yön yli 3300 EUR.

Eli jos haluaa käydä kauppaa osakkeilla vivulla, niin kannattaa tehdä sitä osake-CFD:iden kautta. Ja jos haluaa käydä kauppaa indekseillä niin futuureiden kautta.

Valuuttamarkkinat (Forex)

Forex on maailman suurin ja likvidein markkina, OTC (Over The Counter) markkina, jonka tarkkaa volyymiä ei tiedetä, mutta päivittäisen vaihdon arvioidaan olevan ainakin 50 kertaa NYSE:n (New York Stock Exchange) päivävaihto.

Valuttamarkkinat ovat ympärivuorokautiset, eli on kolme “sessiota”: Aasia, Eurooppa (Lontoo) ja USA (New York).

Valuuttakauppaa käydään vakuutta vastaan. Valuuttakaupassa on mahdollisuus käyttää vipua, mikä mahdollistaa sen, että position koko voi ylittää oman pääoman moninkertaisesti. Vakuusvaatimus on 2 %. Valuuttakaupassa on mahdollisuus sekä “long” että “short” postioihin, esimerkiksi kun on long EUR/USD valuuttaparille, niin itse asiassa ollaan pitkänä euroissa ja lyhyenä dollareissa.

Välityspalkkio valuuttakaupassa on 0,01 % eli esim. 100.000:n EUR/USD kaupassa on välityspalkkio 10 EUR:oa.

Huomiona todettiin, että kun USA:lla on lainat dollareissa niin USA:n valtio voi painaa rahaa ja inflatoida dollaria, mutta esimerkiksi Suomi ei voi painaa euroja. Eli pitemmän aikavälin “sijoitusvinkkeinä” voinee pitää pitkiä AUD/USD, CAD/USD, NOK/USD valuuttapareja ?

Trading psykologia

Arvioidaan, että yli 80 % tradereistä häviää rahaa. Kyseessähän on lyhyen aikavälin “nollasummapeli”, josta lisäksi välittäjät ottavat omat palkkionsa välistä.

Syynä menetyksiin on usein se, että useimmat ihmiset haluavat “palkita itsensä” kaupasta nopeasti, kun ovat oikeassa, vaikka kaupan tavoitehinnat olisivatkin olleet korkeammalla. “Itsensä rankaiseminen” kaupan tappioilla taas on asia, jota mieluummin siirretään eteenpäin ajassa, vaikka tappiot tai menetykset juoksisivatkin.

Nämä ongelmat taas johtavat usein siihen, että traderi ottaa sarjan pieniä voittoja kunnes tulee iso tappio, joka ylittää voittojen summan.

Toinen yleinen ongelma on se, että tarkastellaan liikaa yhtä kauppaa sensijaan että mitattaisiin onnistumista tarkastelemalla usean kaupan sarjaa. Tämä johtaa helposti siihen, että tunnetilat ovat vahvoja- yhden voiton jälkeen ollaan herkästi “liian iloisia” ja tappion jälkeen liian onnettomia, vihaisia, surullisia. Yleensä vahvat tunnetilat johtavat huonoihin kauppoihin.

Eli kauppojen sarjaa kannattaa tarkastella ja analysoida kauppojen jälkeen ja ottaa opiksi kaupoistaan ja kehittää opitun avulla parempaa trading strategiaa ja parantaa sen toteutusta. Näin voi oppia luottamaan päätöskriteereihinsä ja päätöksentekokykyynsä sekä sen seurauksena tuntea itsensä varmemmaksi ja siten pysyä mielentilaltaan tyynempänä ja järkevämpänä.

Traderin kannattaa kysyä itseltään ennen jokaista kauppaa:

  • Mikä on mielentilani ? Olenko kenties iloinen vai vihainen aikaisemmasta kaupastani johtuen ?

  • Miksi haluan ostaa ja miksi haluan myydä ?

  • Tuntuuko kauppa “täysin oikealta” vai onko se vain “sinne päin” ?

  • Miten suuren osan pääomastani olen kaupassa valmis riskeeraamaan, “stopit” ?

  • Mikä on kaupan voittotavoitteeni ?

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Kiinasta

Viime päivinä markkinat ovat hermoilleet Kiinan kehityksestä, eikä suotta.

Jos suoraan sanotaan, en ole koskaan ymmärtänyt, miten ihmeessä maailmanhistorian tuhoisinta hallitsijaa Maoa rajattomasti ihaileva kommunistinen valtio

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com