OP:n Harri Kojonen kehottaa painottamaan korkosijoituksia

Sijoittaminen

OP:n Harri Kojonen kehoittaa oheisessa kuukausikatsauksessaan painottamaan edelleen erityisesti hyvän luottoluokituksen pitkän koron sijoituksia.  Harri kertoo kuitenkin nostaneensa viime kuukauden aikana korkosijoitusten riskisyyttä ja nimellistä tuottoa.  OP:n osakesijoitusten alipainot kohdistuvat erityisesti suomalaisiin ja eurooppalaisiin osakkeisiin.

Näihin allokaatiopäätöksiin ovat vaikuttaneet muun muassa seuraavat seikat:

  • Korkotason ja erityisesti pitkien korkojen pysyminen yllättävän korkealla
  • Poliittiset riskit (esim. Ghazan leirialueen kapina)
  • Lagarden yllättävän pessimistinen näkemys Euroopan taloudesta
  • Koronnostojen hidas, yli vuoden kestävä välittyminen markkinoille

Piksu Toimitus ei saa korvausta näiden OP:n videoiden edelleenjulkaisemisesta. Näissä videoissa on Piksu toimituksen mielestä järkeä.

 

One thought on “OP:n Harri Kojonen kehottaa painottamaan korkosijoituksia

  1. Nuo Harri Kojosen esille nostamat asiat vaikuttavat minusta kaikin puolin harkituilta.

    Minulla on itselläni tällä hetkellä suurin piirtein samankaltainen lähestymistapa. Salkkuuni on kuitenkin jäänyt joukko hyvää osinkoa maksavia, hyvää tulosta tekeviä yrityksiä. En ole hennonnut luopua hyvätuottoisista papereista.

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

Noin 40% kotitalouksista omistaa keskimäärin 6000€ varallisuutta/kotitalous

Tilastokeskuksen mukaan mediaanikotitaloudella oli 96 000 euroa nettovarallisuutta. Nettovarallisuuden reaaliarvo laski 21 prosenttia edellisestä, kolmen vuoden takaisesta tilastopäivityksestä ja kansa on nyt köyhimmillään 20 vuoteen.