Osakemarkkinoita maustettuna omilla pohdinnoilla

Vuoden loppua kohti kuljettaessa on hyvä katsoa kulunutta vuotta. USA:n pörssi antaa meille hyvän kuvan vuoden kulusta omalla järjettömyydellään. Tällä hetkellä ollaan lähes pilkulleen samalla tasolla kuin vuoden alussa. Tämä ei ketään hämmästytä, mutta miten tähän on päädytty, onkin vauhdikkaampi tarina. Jos tarkastellaan S&P 500 indeksin liikkeitä vapusta tähän päivään, käyttäen aina indeksin päätöshintaa, ja lasketaan kaikki liikkeet yhteen, matkaa on kertynyt yli 1333 pistettä. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Onko se paljon vai vähän? Indeksi päätti kulkunsa eilen lukemaan 1244, 58.  Reilun puolen vuoden liike on ollut enemmän kuin koko indeksin pisteluku ja edelleen ollaan samalla tasolla kuin vuoden alussa. Tämä on sama kuin juoksisi korttelia ympäri koko vuoden, ihmetellen ettei pääse kovin kauaksi kotoa. Aivan vastaava heilunta on pitänyt hien otsalla Eurooppalaisissakin pörsseissä. Erona vain on, että niiden vuosituotto on reippaasti pakkasella. Sijoittajan kannalta tällaista ympäristöä ei voi pitää kovinkaan suurta mielenrauhaa vaalivana.  

Olemme seuranneet tarkkaavaisina keskeisten pörssien suurta kuvaa käyttämällä apuna viikkokuvaajassa olevia kahta pitkää liukuvaa keskiarvoa, 20 viikkoa sekä 40 viikkoa. Näiden leikkaukset antavat hyvän kuvan sijoittajien mielialoista sekä pidemmistä trendeistä. Toistaiseksi tämän indikaattorin mukaan olemme edelleen laskevassa trendissä, mutta indeksit ovat tehneet kovasti töitä kivutakseen korkeammille tasoille. USA:n osakemarkkinaa kuvaava S&P 500 indeksi on ollut selkeästi vertailuryhmämme vahvin. Ongelmien keskiö on ollut Euroopassa vaikkakin vanhan mantereen luotto-ongelmat ovat yhtä lailla USA:n pankkien taseongelma.

Tämänviikkoinen USA:n keskuspankin nuotittama yhteisoperaatio USD määräisen rahoituksen turvaamiseksi oli yhtä lailla USA:n pankkien pelastusoperaatio, kuin se oli Eurooppalaisten.

Kenties sattumalta tai sitten ei, tämä tapahtui juuri kun yksi USA:n suurimmista pankeista, Bank of America oli lipumassa pörssissä alle maagisen $5 rajapyykin. Tämän alittaminen olisi pakottanut suuren joukon institutionaalisia sijoittajia myymään omistuksensa yhtiöstä. Seurauksena olisi tietenkin ollut osakkeen syksy ja täysi kaaos. Taitava rahoitusoperaatio ajoitettiin juuri ennen kuun vaihdetta, jotta osakkeet saatiin pomppaamaan turvallisemmille tasoille. Viimeisten kuukausien markkinakäytös on saanut muutoinkin mielessä pyörimään erilaisia ajatuksia vapaista ja tehokkaista markkinoista. Taidan jättää nämä mielipiteet toistaiseksi itselleni ja nautiskella niistä viikonlopun hiljaisina tunteina markkinoiden ollessa kiinni.

 

Hyvää viikonloppua!

Matias

www.matiassavolainen.com

One thought on “Osakemarkkinoita maustettuna omilla pohdinnoilla

  1. Kuvat kateissa

    Syystä tai toisesta tässä postissa eivät kuvat nyt näy lainkaan. Yritin niitä laitella uudelleen, mutta onnistumatta. Mikäli kuvat kiinnostavat, käy kurkkaamassa ne http://viikkoraha.tumblr.com/

Comments are closed.

Related Posts