Osingon ilot

Suomessa on vireillä yksityishenkilöiden osinkojen veronkiristys joka nostanee veron 19.6% -> 30%. Homo Economicus pitää muutosta huonona – mikään ei niin kannusta pitkäaikaiseen säästämiseen osakkeisiin kuin osinkojen tasainen tippuminen tilille. Mikäli kansalaisia halutaan kannustaa sijoittamiseen liike on täysin väärä!

MIten sijoitumme kansainvälisessä vertailussa? OECD:n datan mukaan nettoverotusaste jossa kaikki erilaiset vähennykset ja hyvitykset on huomioitu näyttää seuraavalta:

Eli tällä hetkellä verotaso on kohtullinen, mutta 30% vero nostaa meidät jo kärkisijoille Ruotsin rinnalle.

Ihmettelen hieman miksi tästä asiasta ei ole kovempaa porua noussut. Ehkä syynä on se että kansankapitalismi on meillä kovin lapsenkengissä. Osinkoverotus koetaan meillä rikkaisiin eikä Pihtiputaan mummoon kohdistuvaksi.

Toinen asia mitä olen ihmetellyt eri maiden osinkokulttuureja vertaillessa on kvartaali/puolivuosiosinkojen puuttuminen Suomessa. Tämä taitaa olla pohjaismainen "maan tapa". Muualla on toisin: USA:ssa kvartaaliosingot ovat yleisiä. Näin osinkoja tulee melko tasisesti pitkin vuotta eivätkä kasaannu alkukesään. Samalla poistuvat suuret kurssiheilahdukset ex dividend päiviltä, kun kerralla irtoaa vain korkeintaan prosentin luokkaa oleva osinko. Osinko-surffailua ei kannata tehdä, eli osakkeen ostaminen pelkän osingon takia ja myyminen heti irtamisen jälkeen häviää. UK ja Hongkong suosivat puolivuosiosinkoja (interim dividend). Muista maista minulla ei ole osinkokokemuksia.

Meillä viitataan usein yhtiökokouksen valtaan määrät osingoista. Mikään ei estä yhtiökokousta antamasta hallitukselle valtuus jakaa osinkoja esim. kvartaaleittain vahvistetun politiikan mukaisesti. Viimeisen säädön voi silti tehdä yhtiökokouksessa.

Piensijoittajien karkoittamisen lisäksi veronkorotus voi ajaa rikkaat ulkomaille. Heillä tosin on muitakin keinoja arsenaalissaan. Ulkomaan kansalainen  maksaa suomessa listatun pörssiyrityksen osingoista matalampaa verosopimukseen perustuvaa veroa. Tässä verohallituksen lista sovellettavista veroprosenteista. Yleisin veroprosentti on 15. Jos maalla on matala osinkovero on myös sopimuksessa matala verotaso. Ulkomaiset sijoittajathan ovat tervetulleita kun taas kotimaiset "rikkaat" pitää saada verotalkoisiin mukaan.

Miten olisi esimerkiksi muutto Kreikkaan vanhuuden päiviä viettämään? Säät suosivat ja osinkoja verotetaan 10% kannan mukaan. Edes suomalaisia osakkeita ei tarvitse myydä pois, onhan verosopimuksessa säädetty maltillinen 13% verokanta. No, saattahan näihin tulla lähiaikoina muutoksia, helleeneillä kun on vielä ammottavampi aukko valtiontaloudessa.
 

3 thoughts on “Osingon ilot

  1. Mikäli kansalaisia halutaan

    Mikäli kansalaisia halutaan kannustaa sijoittamiseen liike on täysin väärä! Tällä hetkellä verotaso on kohtullinen, mutta 30% vero nostaa meidät jo kärkisijoille Ruotsin rinnalle.

    Olisi hauska nähdä laskelmia sijoitusasteesta Ruotsin ja Suomen välillä. Ruotsissa on tämä datan mukaan 50% kovempi verotus osingoista, ja Stormbom näyttää tekevän johtopäätöksen, että verotuksella ja sijoittamisella on korrelaatio. Täytyy sanoa, että "show me the data", sillä tämä taulukko ei yksin riitä näyttämään Stormbomin havaitsemaa korrelaatiota.Elän jopa – ehkä virheellisessä – käsityksessä, että ruotsalaiset olisivat innokkaampia sijoittajia kuin suomalaiset.

    1. Vierailija on oikeassa….

      …siinä että Ruotsissa sijoittaminen on huomattavasti yleisempää kuin suomessa….eeh…silti pitäisi tästäkin kaivaa datat esille…palaan tähän.

      En väitä että verotus on AINOA selittävä muuttuja. Ruotsissa on muun muassa ns. "vanhaa rahaa" paljon enemmän kuin meillä. Väitän että verotuksella ON VAIKUTUSTA, varsinkin alkuvaiheessa.

      Jos ajattelen itseäni tuskin lopetan sijoitusharrastustani vaikka osinkovero nousee. Sensijaan todennäköisesti painotan osinkoja vähemmän kuin ennen. Osakkeiden kurssinousun painottaminen ei taas välttämättä ole kovin terveellinen piirre pitkäaikaisessa sijoittamisessa.

      Päivitys:

      Pörssisäätiön 2009 kotitalouksien säästämistutkimuksen mukaan 24% kotitalouksissa oli osakeomistusta ja 49%:lla arvopapereita

      Euroclearin datan mukaan Suomessa on 928178 arvo-osuustilin omistajaa, eli 17.5% väestöstä

      Ruotsissa löytyy myös Euroclearin mukaan 2191399 yksittäistä osakkeenomistajaa, eli 24.3% väestöstä

       

      Mieleenkiintosta on että Suomessa arvo-osuustilien määrä on nousussa, n 16000 vuodentakaiseen kun taas Ruotsissa laskenut 32000. Eli ehkä verotuksella on kuitenkin vaikutuksensa?

      1. Eli ehkä verotuksella on

        Eli ehkä verotuksella on kuitenkin vaikutuksensa?

        Jos kädessä on vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta.

Comments are closed.

Related Posts