Ostopäälikköjen pessimismi kääntymässä (?)

Saksan IFO tutkimuslaitoksen mittaama suhdanneindeksi osoittaa pientä piristymisen merkkiä (kuva vasemmalla). Voiko tämä olla totta! Merkit muutoksesta olivat näkyvillä jo kuukausi sitten ja ostopääliköt ovat kaikkialla maailmassa (USA, Kiina,..) nyt hieman positiivisempia kuin vain kuukausi sitten.

Mutta onko muutos pysyvää ja seuraako tästä vähitellen käänne? Muutoksella on selvä syy. Vuoden 2010 nousukauden aikana tuotantoketjuun sitoutui puolivalmisteita ja tästä aiheutui ylimääräistä kysyntää ja odotuksia. Tuotentoketju ei vedä ikuisesti jos kysyntä ei ole kuluttajavetoista ja vuoden 2011 alkuvuoden aikana tuo ylimääräinen tuotantoketjusta aiheutuva kysyntä purkautui. Nyt ollaan palaamassa normaaliin. Käänne ei vielä heijasta parannusta valtionhallintojen aihauttamassa kriisissä ja siksi emme voi olla varmoja siitä, että orastava käänne tuo pysyvää lohtua.

Sudannekello ennakoi orastavaa käännettä

Saksan IFO:n mittaama suhdannekello on myöskin pysähtynyt. Yleensä suhdannekellon pysähtymistä seuraa jonkinlainen muutos. Mutta suhdannekellokaan ei kulje kellon tarkkuudella – yllätyksiä voi tulla. Suhdannelasku on nyt kestänyt vähemmän aikaa, kuin suhdannalaskut yleensä, emmekä sen perusteella voi vielä odottaa pysyvää käännettä ennen kuin ehkä keväällä 2012.

Saksan IFO instituutin mittaama suhdannekello (Lähde: IFO)

Suhdannetilanne kiertää kellon lailla tätä nelikenttää:

 Nousuvaiheessa (Upswing) odotukset ovat korkealla, mutta talous ei vielä kasva.
 Korkeasuhdanteessa (Boom) sekä odotukset että kasvu ovat voimakkaita.
 Laskusuhdanteessa (Downswing) odotukset ovat heikot, mutta talous kuitenkin vielä kasvaa
 Lama (Recession) vaiheessa sekä odotukset että kasvu ovat heikkoja


 

Valtiontalouksien huono hoito jatkuu todennäköisesti vielä vuosia

Valtiohallintojen kelvottomaan taloudenpitoon emme voi odottaa nopeaa muutosta. Kyseessä on päätöksenteokomenetelmiin liittyvä systeeminen virhe, jonka mahdollinen korjaaminen kestää vuosikymmeniä. Esimerkiksi Euroalueen mahdolliseen hajoamiseen ja siitä seuraaviin pankki- ja rahoituskriiseihin liittyviä sivuvaikutuksia on tällä hetkellä vaikea ennustaa.

 

 

Related Posts

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 3: sopeutumisrahan ehdot

Kansanedustaja saa sopeutumisrahaa joskus jopa muita töitä tehdessään. Toisin kuin ansiosidonnainen, sopeutumisraha ei myöskään edellytä työnhakua. Onko tämä perusteltua? Vai pitäisikö järjestelmää muuttaa?

 

https://www.youtube.com/shorts/DMNTrdjKoBc

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto