Pääkaupunkiseudun asuntomarkkinat piristyneet

Uusia asuntolainoja kysytään vilkkaasti Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Pääkaupunkiseudun markkinat ovat alkaneet hengittää, ja odotettua käännettä voi aistia ainakin alueellisesti, mutta hyvin kohdesidonnaisesti. Asuntokauppoja tehdään jopa jonkin verran odotuksia enemmän, johtuen hiljaisesta viime vuodesta, mutta tilanne on äärimmäisen herkkä. Luottamus on avainsana, ja vaaleja edeltävästä poliittisesta epävarmuudesta huolimatta kuluttajien luottamus on kääntynyt hieman parempaan suuntaan (ohessa HYPO:n asuntomarkkinailmapuntari).

Hypon analyysi vallitsevasta markkinatilanteesta asuntomarkkinoilla kasvukeskuksissa kohenee ylöspäin, mutta jää kuitenkin vielä hivenen miinukselle -5,0 pisteeseen (-0,50 %), koska suomalaista kansantaloutta ja julkista taloutta koskevat suuret päätökset antavat edelleen odottaa itseään. Luottamus kasvukeskusten, erityisesti pk-seudun ja Tampereen asuntomarkkinoiden rakenteellisten ongelmien ratkaisun osalta on herätetty päätettyjen liikennehankkeiden avulla. Pahinta myrkkyä asuntomarkkinoille olisi, jos näistä päätöksistä vetäydytään vaalien jälkeen.

Vaalien jälkeisen uuden hallituksen on päätettävä näkemyksellisestä kaupunkipolitiikasta Suomelle. Laajapohjaisen asuntopolitiikan ytimeksi on otettava kaupunkikehityksen tuomat mahdollisuudet. On rehellisesti mietittävä, miten erilaisia asumisen muotoja kohdellaan alueellisesti ja asuntotyyppikohtaisesti. Lisäksi pitää kiihkotta katsoa, millaista asumista me tänne Suomeen tarvitsemme ja haluamme pitkällä aikavälillä. Katse on suunnattava vuodesta 2015 vuoteen 2030 niille alueille, joilla ihmiset asuvat.

Lue Hypon asuntomarkkina-analyysi Q1/2015 kokonaisuudessaan tästä linkistä.

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin