Päättämätön länsi ja idän hybridivaikuttaminen

Yhteiskunta

Kevättalvella 2020 koronasta sanottiin ensimmäisenä, etteivät kunnolla levinneet kulkutaudit mihinkään häviä ainakaan useampaan vuoteen. Tämän muistaminen ei ole mitään jälkiviisautta ja siitä on aikaa jo lähes KAKSI VUOTTA!

Kuuntelin ylen tympääntyneenä pres. Niinistön soperrusta 6.12. vietosta: ”Jos ehkä kuitenkin kenties kukaties alustavasti kuunnellaan ensin aluehallintovirastoa” tms. Jos johtajan asia olisi johtaa, entä jos itse kukin lähtisi liikkeelle siitä, että 6.12.2024 – siis kolmen vuoden päästä – oltaneen ilman pakkorokotuksia samantapaisessa tilanteessa kuin nyt. Tämä ”strategia” ei yksinään toimi: kiinni – auki – kiinni – auki – kiinni – auki – kiinni – auki, ja tätä loputtomiin.

Saksalaisministeri Jens Spahn sanoi hiljattain, että ”Todennäköisesti talven loppuun mennessä enemmän tai vähemmän kaikki saksalaiset ovat joko rokotettuja, parantuneita tai kuolleita.” Ei se noin mene. Korona on monella pitkäkestoinen (long covid) ja uusiutuva sairaus ja virus mutatoituu jatkossakin eli rokottamattomat tulevat kuormittamaan terveydenhoitoa vuosia eteenkinpäin –  vakavasti sekaisinhan he ovat terveydenhoidon toki jo saaneetkin. Vuoden 2022 syksyllä puuhattaneen neljättä rokotetta, koska ei virus häviä. Sama ministeri Jens Spahn ennusti epidemian päättymistä jo vuoden 2021 alussa, linkki, että se sen miehen puheista. Jens Spahnin puheista näkee enintään, mikä on sellaisen miehen kaukonäköisyys, joka ajattelee vain seuraavia vaaleja. Spahn lienee Saksan hallituksen ns. kiintiöhomo.

Sitten ovat nämä oikeudet. Varusmies joutuu kait nykyäänkin alistumaan kaikenlaiseen ilman, että jokaisen hernesopan yhteydessä erikseen kysyttäisiin vakaumusta.

Terveydenhuollossa ei ole mikään pakko työskennellä, ja siellä maksetaan palkkaakin. Minulla tutulla Eurajoella vanhus on kuollut rokottamattoman hoitajan takia.

Linkissä on oikiksen ex proffan tekstiä: ”Rikoslain 35 luvun [lienee 34 luku, JV] 4 pykälä Yleisvaarallisista rikoksista määrää terveyden vaarantamisesta ja nimenomaan vakavan sairauden levittämisestä rangaistuksen, joka on vähintään 4 kuukautta ja enintään 4 vuotta vankeutta… Entisenä tuomarina ja myös tietosuoja-asioita opettaneena ja niihin perehtyneenä professorina kantani on, että rokottamattomaksi epäilty henkilö, joka tunkeutuu sairaalan teho-osastolle covid-19-potilaiden sekaan, on heti otettava kiinni ja tarvittaessa toimitettava poliisiasemalle ja ellei muu auta, putkaan. Myös vangitsemisen edellytykset näyttäisivät olevan käsillä, jos on syytä pelätä, että asianomainen jatkaa menettelyään. Ja tämä koskee myös lääkäreitä ja hoitajia.

Ihan sama proffa jatkaa: ”Muistaakseni lakiteksti ei liioin kiellä kipaisemasta kapakkaan kikkeli heiluen eli ilman alus- ja päällyshousuja… Tuollainen asiakas torjuttaisiin.”

Jos oikein ilkeäksi heittäydyn, jotkut proffatkin voivat näemmä olla ihan järkeviä – nimittäin työuransa jälkeen.

”Rokotekriittiset” vaikuttavat olevan keskimäärin noin 50-vuotiaita. Heidät lienee lapsena yleensä rokotettu tavallisen monta kertaa. Mistä tässä on kysymys?

Rakas naapurimme Vladimir Putin lienee jo noin v. 2008 ymmärtänyt, ettei Venäjä kehity yhtään parempaan suuntaan. Jäljelle on jäänyt yhteiskunnallisen entropian levittäminen länteen, sillä savuverhon takana on helpompi peitellä omia virheitään ja puuhata esim. Ukrainassa.

Sitten siteeraankin jo ihan itseäni toiselta sivustolta vuodelta 2018:

Katsoin suomalais-venäläisen yhdistyksen Rufin pohdintaa siitä, tulisiko kannattaa Suomen presidentinvaaleissa Huhtasaarta vai Väyrystä. Tavoitteena ei varmastikaan ollut varsinainen valinta Tasavallan Presidentiksi, vaan yhteiskunnallisen hajaannuksen levittäminen Suomessa. Siksi oli valittu kaksi suom. arvomaailmasta kauimpana olevaa ehdokasta.

Rufin pohdinta oli minulle riittävä peruste valita ne kaksi ehdokasta, joita en ainakaan ikinä äänestäisi. Nythän äänestettiin Suomen eikä Venäjän presidentistä.

US:n blogeja lukiessa kannatusta saivat lähinnä vain em. kaksi ehdokasta. En suinkaan epäile, että blogikirjoittajat saisivat palkkaa Kremlistä, mutta sellainenkin käsite kun hyödyllinen idiootti on olemassa. Kun virtuaalinen ympäristö tuntuu olevan jotain mieltä, sitä on syytä myötäillä ja herättää samalla huomiota.

Kuvaukset Niinistön ja Haaviston twitter-tilien virtuaalisista seuraajista ja seuraajien venäläisestä alkuperästä todistavat, että venäläinen pukinsorkka oli Suomen 2018 vaaleissa mukana. Samaa todistaa se, että em. Väyrynen ja Huhtasaari eivät todellisia ääniä saaneet ollenkaan niin paljon kuin nettinäkyvyyttä. Edelleen ennen vaaleja todisteltiin Huhtasaaren suurta suosiota vaalikoneissa. Yksi ja sama robotti voi käyttää vaalikonetta miten monta kertaa hyvänsä, mutta äänestämiseen tarvitaan oikea, todellinen ihminen ja voimassa oleva peräti ihan suomalainen – henkilöllisyystodistus.

2021 jatkettu:

Niin kauan kuin Niklas Herlin omisti US:n, asia oli varmaan hänen yksityisasiansa. Nyt kun omistajana on Alma Media, en alkuunkaan ymmärrä lehden toimintaa sen salliessa esim. ”rokotekriittiset” kirjoitukset. Aiemmin viittasin Rufin FB-sivuihin, jotka lienee poistettu, näin toimii FB muttei Alma.

Lisäksi olisi reilua, jos koetettaisiin jotenkin hillitä ihmisen oikeutta munata itsensä sananvapauden alttarilla. Olisi mielestäni perin toivottavaa, että ”isäm maallisiksi” itseään kutsuvat osaisivat edes auttavasti äidinkieltään, mikäli se kieli tosiaan on suomi eikä venäjä.

Tätä en 2018 kirjoittanut, mutta hybriditoiminnasta minua on opastanut tohtoriksi väitellyt evl.

Yleisellä tasolla neuvoisin lukemaan huolella tuon linkin https://en.wikipedia.org/wiki/Black_propaganda . Käsitteen loivat britit 1940 ja ideana ei ollut esittää mitään selvää viestiä, vaan vain luoda epävarmuutta ja epäjärjestystä. Linkissä mainitaan jopa ”Siionin viisaiden pöytäkirjat”, johon tavallisen moni netin roskantuottaja vetoaa.

Nykyään on hyvä huomata, millä helppoudella Venäjä löytää yhteistyökumppaneita niin äärivasemmalta kuin äärioikealtakin. Ideana ei siis todellakaan ole mikään tietty viesti, vaan keskenään ristiriitaisten sanomien luoma eripura.

Todellisiin länsimaihin liittyvät keskustelut erilaisista poliittisista mielipiteistä. Tämä aihealue ei kuitenkaan mitenkään kata lääketiedettä ja kaikkien vähiten silloin, kun asialla ovat täydet kylähullut.

Ihan varmimmaksi vakuudeksi: ”Rokotteet estävät maailmassa vuosittain 2–3 miljoonan lapsen kuoleman. Vallitsevan lääketieteellisen näkemyksen mukaan rokotusohjelmien hyödyt ovat kiistattomia sekä rokotettavalle itselleen että koko yhteisölle. Esimerkiksi Suomessa, missä neuvolajärjestelmän ansiosta on kattava yleinen rokotusohjelma ja noin 92 prosenttia lapsista saa vapaaehtoisesti kaikki rokotusohjelman mukaiset rokotukset, ovat monet hengenvaaralliset taudit, kuten tuberkuloosi, kurkkumätä, jäykkäkouristus, tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko hävinneet melkein kokonaan…

WHO:n mukaan vuonna 2002 maailmassa kuoli 1,4 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta sairauksiin, jotka olisi voitu estää järjestelmällisillä rokotusohjelmilla. Määrä on 14 prosenttia kaikista alle viisivuotiaiden kuolemantapauksista. Rokotusohjelmista huolimatta maailmassa kuoli vuonna 2002 noin 57 miljoonaa ihmistä sairauksiin, jotka olisi voitu estää rokotuksilla.

Rokotusten avulla on maailmasta hävitetty kokonaan isorokko, johon vielä vuonna 1970 menehtyi kaksi miljoonaa ihmistä. WHO julisti taudin täysin hävitetyksi vuonna 1980. Isorokkoon ei ole olemassa parantavaa hoitoa, ja sairastuneista jopa 30 prosenttia menehtyi. Viimeinen tautitapaus todettiin vuonna 1977. Ennen isorokko surmasi jopa joka seitsemännen eurooppalaislapsen…

Rokotuksia pidetään yhtenä kustannustehokkaimmista terveysinvestoinneista.” Lähde.

Kuvassa Pietarin trollitehdas, yksi niistä.

hybridivaikuttaminen

Related Posts