Palkansaajajärjestö Pardia puolustaa valtiosektorin korkeampaa palkkatasoa

Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Antti Palola:n mukaan kansalaisilla on oikeus hyvään hallintoon ja turvallisuuteen kaikkialla Suomessa. Eri puolilla maata asuvien kansalaisten pitää olla yhdenvertaisessa asemassa palvelujen saatavuuden kannalta.

Palolan mielestä valtion virastojen toimintamäärä- ja palkkarahat on turvattava budjettiriihessä täysimääräisenä. Muuten vaarana on, että ajaudutaan irtisanomisten tielle.
– Valtiontalouden alijäämää ei paikata ottamalla se julkisen sektorin työntekijän selkänahasta.

Mikäli hallituksen leikkaava linja jatkuu, valtion tuottamia palveluja ei pystytä tulevaisuudessa turvaamaan koko maassa. Tuottavuusohjelman henkilöstövähennykset ovat jo nyt johtaneet siihen, että nykyisellä henkilöstömitoituksella virastot eivät pysty hoitamaan kaikkia lakisääteisiä tehtäviään.

– Henkilöstön jaksaminen ei saa joutua liian kovalle koetukselle. Riittävä henkilöstömäärä lisää työhyvinvointia, työssä jaksamista ja edistää samalla hallituksen tärkeää tavoitetta työurien pidentämisestä.

Palola pitää myös keskeisenä, että vuorotteluvapaan ehtoja ei heikennetä.

– Järjestelmä on osoittautunut erittäin tarpeelliseksi ja se on edistänyt myös monen pardialaisen jäsenen jaksamista kiireisessä ja kuormittavassa työelämässä.

Palkansaajajärjestö Pardian kokonaisjäsenmäärä on 60 000 jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtion virastoissa ja laitoksissa sekä merkittävä osa liikelaitoksissa, yrityksissä, yliopistoissa ja Kelassa. Pardia on STTK:n suurimpia jäsenliittoja.

 

Valtiosektorin palkkataso on 16% muita talouselämän sektoreita korkeampi  (Piksu toimituksen tarkennus).

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,