PAM: Johdon kohtuulliset palkkiot ovat työelämän keskinäisen luottamuksen perustekijä

  Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin puhui tänään PAMin edustajiston kevätkokouksessa luottamuksesta. Hänen mukaansa luottamuksen puute nakertaa työelämää, sopimuskulttuuria ja suomalaisten tulevaisuudenuskoa.

Ann Selin näkee luottamuspulan aiheuttavan suomalaisessa yhteiskunnassa tuhoisia lieveilmiöitä. Pahoinvointi ja yhteiskunnallinen oireilu kasvavat, ja samalla usko hyvinvointivaltion turvaverkkoihin heikkenee. Tulevaisuuteen liittyvät epävarmuuden puretaan usein viattomiin uhreihin.

– Väitän, että muun muassa ulkomaalaisvastaisuuden kasvussa on paljolti kyse tästä. Maahanmuuttajat nousevat symboliksi – aivan kuten euron ongelmat – joiden kautta pahaa oloa ja epävarmuuden kokemusta puretaan, Selin arvioi.

Epäluottamus nakertaa myös työmarkkinoita ja sopimuskulttuuria. Epäluottamuksen oloissa toisen osapuolen joustavuuteen, ymmärtäväisyyteen ja hyvään tahtoon ei voi uskoa. Tämä nostaa sopimuskustannuksia, heikentää ilmapiiriä ja vaikeuttaa rakentavaa, yhteiseen hyötyyn perustuvaa yhteistyötä. Välillä epäluottamus konkretisoituu yllättävänkin karuilla tavoilla.

– Esimerkiksi käy vaikkapa kiinteistöpalvelualan kertaerän kohtalo, jossa varakkaat monikansalliset yritykset eivät ole suostuneet maksamaan aikataulussa pienipalkkaisten työntekijöidensä sovittuja korvauksia.

Selinin mukaan luottamuksen yhteiskuntaa eivät kuulu kohtuuttomat tuloerot ja eriarvoisuudet eri ihmisten välillä. Tämä seikka liittyy ajankohtaiseen keskusteluun kohtuudesta.

– Luottamuspulaa aiheuttaa kokemus toisten ihmisten vapaamatkustamisesta, välistävetämisestä ja suoranaisesta huijaamisesta. Mistä muusta kuin korruptoituneesta moraalista ja irtautumisesta kaikenlaisen kohtuuden ja tolkun maailmasta kertoo se, että samalla kun vaikkapa valtioenemmistöisen Finnairin työntekijät säästävät tauoissaan yhtiön pelastamiseksi, järjestelevät johtajat itselleen valtaisia bonuksia siitä, että suostuvat ylipäätään tulemaan työpaikalleen?

PAMin puheenjohtajan mielestä on kysyttävä, miksi johtoporras katsoo tarvitsevansa erillisiä bonuksia työnsä tekemiseen kunnolla.

– Tilanne olisi sama, jos varastotyöntekijä ilmoittaisi palkkansa riittävän työpaikalle saapumiseen, mutta mikäli laatikon halutaan liikkuvan, tulisi asiasta maksaa erillinen kannustinpalkkio.

Eräänä vaihtoehtona palauttaa yhteiskuntaan kohtuutta ja järkeä sekä asettaa rajoja ahneudelle ja omanvoitonpyynnille olisi rajoittaa erilaisten etujen ja bonusten muotoja.

– Reilun ja läpinäkyvän palkkauksen tulisi olla riittävä palkkio ja motivaation lähde siihen, että haluaa tehdä työnsä hyvin. Tämä tarkoittaa, että palkitsemisjärjestelmiä on kehitettävä tulevaa varten yhä läpinäkyvämmiksi ja siten harkittava joidenkin kannustimien, kuten lisäeläke-etujen poistamista, Selin sanoi.

PAMin puheenjohtaja Ann Selin puhui maanantaina 21.5. PAMin edustajiston kevätkokouksessa Petäys Resortissa, Hattulassa. Puheessaan hän käsitteli lisäksi muun muassa Kreikan tilannetta, kaupan alan koululaisten kesäharjoittelua sekä kunnallisvaaleja. Koko puhe on luottavissa PAMin verkkopalvelussa .

Related Posts