Kun viimeisenä lainaajana huudetaan rahan painajaa apuun, puhutaan ’last resortista’ (minkä muuten keksi Thornton jo 1802). Tällä tarkoitetaan maksukykyistä  mutta epälikviidiä tilannetta, mihin tilaan pankit ajautuvat aina säännöllisesti ja varsin usein. Esimerkiksi Espanjan pankit saattavat olla kannattavia, mutta ne ajautuvat hetkelliseen rahapulaan (muutamaksi vuodeksi) johtuen talletuspaosta. Mutta miksi pankkikriisit ovat niin hirveän yleisiä, vaikka emme huomioisi tätä nykyistä kriisiä? Klingebiel (1997) laski 112 pankkikriisiä 93 eri maassa ja 51 rajat ylittävää kriisiä 46 maassa 20 vuoden aikana. Saman Klingebielin mukaan 130 maassa IMF:n 180 maasta ovat kokeneet vakavan pankkikriisin. Voidaan varmaankin sanoa, että vakavat pankkikriisit kuuluvat tähän systeemiin ja ne sattuvat lähes varmasti ja vielä säännöllisesti. Myös Suomessa niitä on sattunut useasti. Nykyinen ei ole uutinen kenellekään muille kuin taloushistoriaa lukemattomille. Yksityiskohdissa on eroja, mutta vain yksityiskohdissa.  Pankkien epästabiilius on kasvanut huomattavasti sitten vuoden 1997 milloin nämä luvut laskettiin. Valvontasysteemejä lisättiin huomattavasti 1930-luvun kriisin jälkeen, mutta ongelmia ei saatu silloinkaan korjattua. Kun lukee FEDin vuosittaisia katsauksia niin samojen ongelmien kanssa he pitkälle painivat ilman ratkaisua.

Pankkitoiminta on yksinkertaista toimintaa. Se lähti liikkeelle rahan vaihtamista ja ansaintalogiikka on pienen marginaalin ottaminen välistä. Pian toiminta laajeni maksujen välittämiseen, taas hyvin pienellä marginaalilla. Anna minulle 1001 rahaa niin käyn viemässä tuon 1000 rahaa tuonne kadun toiselle puolelle. Sittemmin keksittiin, että jos käyn maksamassa 1000 rahan laskun, niin maksa sitten huomenna minulle 1002 rahaa näin alkoi lainaaminen. Näin syntyi valuutanvaihto, maksujenvälitys ja lainaaminen. Iso voluumi ja pieni kate, puhutaan juuri murusien  keräämisestä kun isoja määriä liikutellaan. Jos joku tällainen suuri 1000 rahaa ei maksa rahojaan takaisin, niin pankilta jää moni lasku maksamatta, koska suhteessa läpimenevään rahaan sen ansaintamäärä on pientä. Pankkirakennelmassa on systemaattista epästabiilisuutta. Ne kilpailevat saadakseen mahdollisimman pieniä murusia, mutta saadakseen murusista kunnon kakkuja he kilpailevat mahdollisimman suuresta jyväkasasta. Toimintaa kasvatetaan keinotekoisesti mitä eksoottisempiin muotoihin, jotta tuottoja voidaan saada. Periaate on kuitenkin sama kuin ennenkin. Mitä pienemmät ovat marginaalit (laskevat korot) sitä laajempaa täytyy olla toiminta jotta kakku säilyy edes entisenkokoisena. Pankit lainaavat pitkää rahaa ja niiden oma rahoitus on lyhyttä.  Kun homma takkuaa, se takkuaa silloin kunnolla, kuten olemme huomanneet. Toinen katastrofin suuruutta  paisuttavat asiat ovat lainavakuutukset. Jotta katastrofia ei tulisi, ostetaan joltakin vakuutus pienellä katteella ja suojataan korkoliikkeet johdannaisten johdannaisilla. Kun joku ketjun linkki hajoaa, se leviää koko pankkijärjestelmää äkkinäisellä liikkeellä.  Mitä isommaksi ketju rakennetaan, sitä isommaksi kasvavat ristiinkytketyt riskit. Kaikki nämä suojaukset ja määrän kasvattamiset ovat hyödyllisiä yksittäiselle pankille, mutta pitkälle haitallisia koko systeemille.

Kansantaloudet eivät enää tahdo kestää näitä pankkikriisien riskejä. Pankit ovat kilpailleet riskit liian suureksi ja katteet liian pieniksi.  Kapitalistisen järjestelmän perusta on kilpailu, se on tervettä. Mutta tilanteissa jossa kilpailu johtaa koko järjestelmän romahtamiseen on liian vaarallista. Silloin kilpailua pitää silloin rajoittaa. Loogisin ratkaisu olisi, että riskikeskittymät katkaistaisiin siirtämällä pankkitoiminta ’last resort’ instituutiolle eli keskuspankille. Tämäkin vaatisi vahvaa liittovaltiokehitystä, koska esim. Euro-alueella on vain yksi keskuspankki.  Ja kaikki valtiot ovat riippuvaisia myös muiden suurten valuutta-alueiden arvostuksista. Joudumme kuitenkin kansantalouksina kantamaan pankkitoiminnasta tulevat riskit niin eikö riskejä olisi silloin hyvä myös pyrkiä hallitsemaan? Kansallistaminen on kommunismia, mutta kumpi on enemmän kommunismia kuin pankkitoiminnan kansallistaminen tai kapitalismi ilman kilpailua ja konkurssia?