Pelibisnes kaivoi Kallasvuosta monopolisosialistin

On aina yhtä surkuhuvittavaa nähdä ihmislajin pohjaton kyky opportunismiin. Ja vieläpä sellaisessakin tilanteessa, jossa siihen ei järjen mukaan pitäisi olla voimakkaita palkintoja. Kuten Nokian entisen johtajan Olli-Pekka Kallasvuon kohdalla, kun hän markkinoi valtiollisten Veikkauksen, RAY:n ja Fintoton yhdistämistä ja pitämistä monopoliasemassa.

Kallasvuo on jostain syystä ottanut selvittääkseen ratkaisua eli käytännössä toimiakseen sen puolustajana. Hän perustelee tehtävän vastaanottamista isänmaallisuudella. Onhan se tietysti valtiollisten monopolien puolustamiseen likipitäen ainoa mahdollisuus ihmiselle, joka on tehnyt moisen uran yksityisellä sektorilla ja oletettavasti pitänyt vapaata markkinataloutta tuossa asemassa hyvänä asiana.

Toki monopolit ovat mukava tapa pyörittää taloutta muiden kuin asiakkaiden kannalta, sikäli kun ne tuottavat voittoa. Ja peliyhtiöille se ei todellakaan ole ongelma, kun kysyntä on pysyvää ja suhdanneriippumatonta maailman tappiin. Lottopallojen pyörittäminen olemattomalla palautusprosentilla ei neroutta vaadi, joten tehottomankin yhtiön on helppo leipoa rahaa.

Kallasvuon perustelut ovat samat ja yhtä huterat kuin ne ovat pelimonopoleja puolustettaessa aina. Esimerkiksi väite, että valtiolliset yhtiöt kykenevät ehkäisemään ja hoitamaan ongelmapelaamista joillain taianomaisilla menetelmillä on puhdasta stalinistista propagandaa.

Olen harrastanut urheiluvedonlyöntiä koko ikäni joskin enää leppoisana viihteenä, mutta takavuosina olin jonkin aikaa liki puolipäiväinen ravipeluri, ja tykkään lajista varmaan hautaan asti. Pelivaihtoni koko elämän mitassa vastaa kevyesti monen vuoden palkkaa, joten tunnen aiheen tältä osin taatusti paremmin kuin Kallasvuo. (Pelaaminen on muuten sijoittamisen laji ja sellaisena hyvää koulutusta tälle varsinaisesti sijoittamiseksi kutsutulle puuhalle, mutta siitä enemmän joskus toiste).

Pelaajana en ole koskaan törmännyt näihin väitettyihin monopolin etuihin missään muodossa. Ongelmapelaajille tarjotut vaatimattomat terapiat eivät edellytä monopolia. Valtaosalle pelaajista kyseessä ei ole ongelma. Aktiivinen pelaaja ei yleensä ottaen kaipaa kuin hyviä tuotteita, mikä tarkoittaa kunnon pelivalikoimaa ja mahdollisimman korkeita palautusprosentteja. Mitkään muut palvelut ja toiminnan funktiot ovat pelaajan näkökulmasta täysin toisarvoisia. Kuten kaikissa talouden muodoissa, vain kilpailu voi taata ne kuluttajalle, ellei monopoli sitten jostain syystä tarjoa tuotteitaan subventoituun hintaan omistajien kustannuksella.

Ja sitähän pelimonopolit eivät tee. Niiden tehtävä on tahkota helppoa rahaa lakisääteisen asemansa turvin. Niiden asemaa puolustetaan hyvällä tarkoituksella: tuotot menevät tieteeseen, taiteeseen jne. En minäkään tuottojen kohteista valita, mutta järjestelmä tarkoittaa pienen väestönosan eli pelaajien pakkoverotusta hurskastelevin syin. Mistään muusta ei ole kyse. Muut väitetyt monopolien hyvät tarkoitukset voi hoitaa sääntelyn yms. keinoin.

Pelipalvelut eivät ole yhtään kummempaa liiketoimintaa kuin vaikka ravintolapalvelut. Mutta monopolisysteemi sopii kaikille poliitikoille, koska muuten samat rahat pitäisi kaivaa valtion budjetista veroina tai leikata pois. On poliittisesti paljon kätevämpää painaa kustannusrasite pienelle porukalle, jonka äänestyspäätöksiin se ei kuitenkaan vaikuta. Tämä rajattu sosialismi kelpaa Kallasvuollekin, kuten kaikille muillekin muuten markkinataloutta paukuttaville.

Pari euroa viikossa lottoavalle asialla on tietysti marginaalinen merkitys, mutta aktiivisesti pelaaville ei. Heidän pelivaihtonsa saattavat olla kuten sanoin todella suuria. He maksavat ryöstömonopolien keinotekoisen kovissa katteissa hurjat määrät välillisiä veroja. En uskalla laskea, paljonko summa vaikka omalla kohdallani on elämän mittaan.

Onneksi tänä päivänä netin kautta on mahdollista valita palveluntuottajansa, mutta se ei todellakaan ole poliittisen konsensuksen ansiota. Poliitikot mieluusti lypsäisivät pelaajia ilman kilpailua. Sen estäminen on heidän yhteinen huolensa politiikan laidasta riippumatta, ei pelaajien turvaaminen monopoliryöstöltä. Löytyy meillä sentään jossain asiassa vielä talvisodan yhteishenki!

Juu, olen Veikkauksen kanssa kilpailevan yhtiön (Unibetin) onnellinen omistaja, joten kommenttini ei ole sidosvapaa. Mutta olen myös kyseisen yhtiön asiakas – toisin kuin Veikkauksen, koska se on surkeampi palveluntuottaja mistä tahansa näkökulmasta. Fintoton asiakas olen, koska vaihtoehtoa ei valitettavasti ole. Eikä tähän asiaan ole muutosta tulossa, kun markkinatalouden kansikuvapojistakin kaivautuu tarpeen tullen monopolisosialisti.

http://yle.fi/uutiset/kallasvuo_kova_talous_-haastattelussa_rahapelijatilta_lupa_odottaa_tuoton_kasvua/8811590

2 thoughts on “Pelibisnes kaivoi Kallasvuosta monopolisosialistin

  1. Pelimonopoli tulee suomessa

    Pelimonopoli tulee suomessa murtumaan jollain aikataululla lähitulevaisuudessa. Voi toki olla että siihen menee vielä +5 vuotta, mutta kyllähän tuo tulee tapahtumaan.

    http://pelikuninkaat.eu/

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

EToron pörssilistautuminen

Eräs sijoittajan tärkeimmistä työkaluista urallaan on oikea kaupankäyntialusta. Oikean kaupankäyntialustan valitsemalla kykenet helpottamaan elämääsi ja sijoitusten tekemistä uskomattoman paljon, kun taas valitsemalla väärän alustan, rajoitat

Sijoittaminen

Norwegianin unelma haihtui

Monet piensijoittajat, etenkin kokemattomat, ravaavat kuraojaan kaatuneiden yhtiöiden perässä osakekurssin sukellettua taloudellisen tilanteen mukaisesti.

Halpuus houkuttaa, kuten surkeisiin kauppoihin aina ajautuvaa Sulo Viléniä takavuosien hittikomediassa Tankki