Pelko on keskuudessamme ja sijoittajat harkitsevat ryntäystä pois osakkeista

Sijoittaminen

CNN money ylläpitämä sijoittajien Pelko/Rohkeus indikaattori on pudonnut melkoisen alas, lähelle äärimmäistä pelkoa. Sijoittajat ovat tämän mukaan lähellä ryntäämistä pois osakkeista. Pelko on keskuudessamme.

Linkki tähän indikaattoriin löytyy Piksun oikean sivupalkin valikosta ”Tärkeitä Palveluita”.

Osakkeista on yleensä kannattanut pysyä erossa silloin kun edetään äärimmäiseen pelkoon ja osakkeisiin kannattaa tulla takaisin jokseenkin välittömästi kun äärimmäinen pelko hellittää. Yleensä siis kannattaa olla vahvasti osakkeissa.

Äärimmäiseen pelkoon ei välttämättä päädytä. Kuten kuvasta näkyy, tämä indikaattori on monesti historiansa aikana ennenkin lähestynyt äärimmäistä pelkoa kuitenkaan etenemättä varsinaisen äärimmäisen kauhun alueelle, jolloin kurssit laskevat. Mutta tämä indikaattori kertoo kuitenkin paljon sijoittajien ajatuksista ja tämä indikaattori kertoo juuri sen mitä sijoittajan tuleekin markkinasentimentistä tietää.

Indikaattori on muodostettu usean tekijän summana:

  1. Markkinoiden volatiliteetti (Market volatility/VIX) kertoo sen minkälaiseksi sijoittajat ovat arvioineet seuraavan kuukauden kurssivolatiliteetin.
  2. Markkinamomentum (Market Momentum) kertoo sen miten voimakkaassa nousussa kurssit ovat viimeisen 125 päivän aikana olleet.
  3. Roskalainojen kysyntä (Junk Bond Demand) kertoo kuinka suurta korkopreemiota sijoittajat vaativat huonomaineisilta yrityksiltä.
  4. Turvasatamien kysyntä (Safe Heaven Demand) kertoo kuinka paljon osakkeet ovat viimeisen 20 päivän aikana pärjänneet korkosijoituksia paremmin.
  5. Osakkeiden hinnan vahvuus (Stock Price Breath) kertoo miten suurella voluumilla tehdään kauppaa laskeviin ja nouseviin kursseihin.
  6. Osakkeiden huiput/pohjat (Stock Price Strength)  kertoo sen miten moni osake on viimeisen 52 viikon huipuissaan verrattuna niiden määrään jotka ovat 52 viikon pohjissaan.
  7. Myynti / osto -optioiden erotus (Put and Call Options) kertoo kuinka suuri osa sijoittajista on suojannut salkkuaan myyntioptioilla ja kuinka moni taas yrittää saada huipputuottoa osto-optioilla

Lisää tietoa: CNN Money / Fear and Greed

 

2 thoughts on “Pelko on keskuudessamme ja sijoittajat harkitsevat ryntäystä pois osakkeista

  1. Mittareita on melkein yhtä monta kuin mielipiteitä, mutta tuossa on eräitä huomion arvoisia asioita:

    – mittari on siksi seurattu, että on vaara, että ennuste alkaa toteuttaa itseään, jos ei muuten toimi.

    – trendi on ollut alaspäin jo noin vuoden.

    Syistä en tiedä. Ajatus, että elvytyksen loppu aiheuttaisi kauhian rommauksen, ei oikein toimi. Sellaisessa tilanteessa alettaisiin taas elvyttää, näinhän tässä on eletty suuri osa 2000-lukua. Sen sijaan suurempana vaarana – koronan uusien varianttien lisäksi – pitäisin sitä, että 1,5 vuodessa kuluttajat ovat oppineet uusia pysyviä tapoja.

    Joka tapauksessa mittaria on syytä seurata, ja nythän se on kätevästi esillä.

    Ajoituksesta en tiedä. Ennemmin tai myöhemmin, ainakin myöhemmin.

  2. Olen reagoinut maltillisesti tähän suhdannekierron kypsymiseen.

    Olen karsinut pois sellaisia jotka eivät tee riittävää tulosta tai joiden operatiivinen kassavirta on heikko tai negatiivinen (operatiivinen liiktoiminta ei tuota). Haluan nyt pitäytyä kohtuu varmoissa ja pieniriskisissä lappusissa.

Comments are closed.

Related Posts