Viime kuukausina on puhuttu mahdollisesta tulevasta taantumasta. Ainakin itse olen saanut sellaisen kuvan, että sitä pelätään. Ehkä tämä on vain oma huomioni ja väärä sellainen. Kysymys kuuluukin ovatko taantumapelot aiheellisia vai eivät? Asiaan voi olla useampia näkökulmia, joten on rajattava niitä. Yksilötasolla taantumat voivat saada aikaan suuriakin tuhoja, mutta unohdetaan nämä ja keskitytään kansantalouksiin. Yksi tärkeä asia mikä usein unohtuu on se, että taantumat tervehdyttävät taloutta. Ne purkavat ylikapasiteettia ja tuhoavat useimmiten lähinnä yrityksiä, jotka eivät ole elinkelpoisia pidemmällä aikavälillä. Yksi vähemmän mainittu asia on, että taantumat ovat normaaleja kansantaloudellisia tapahtumia joilta mikään maa ei voi välttyä. Yhdysvalloissa niitä on ollut noin viimeisen sadan vuoden aikana 16. Käytännössä taantumia on ollut noin kuuden vuoden välein. Keskiarvoinen kesto taantumalle on ollut hieman alle 11 kuukautta. Niiden lisäksi on ollut yksi lama, joka kesti noin 43 kuukautta. Käytän Yhdysvaltojen tilastoja, koska niiden löytäminen oli helppo rasti. Suomen kohdalla oletan lukujen olevan samantyyppisiä.

Noista kuudestatoista taantumasta voi luokitella pahoiksi 3-4 taantumaa, koska pahan taantuman määritelmä on häilyvä niin tarkkaa lukua ei voi antaa. Yksi pahan taantuman määritelmä voisi olla yli 5:%:n lasku BKT:n osalta. Tämä ei toteutunut edes 1973-1975 stagflaation aikaan. Silmiinpistävä ilmiö on se, että pahat ongelmat taloudessa tulevat yleensä ryppäissä. Ensimmäinen rypäs oli 1929-1945 ja toinen on ollut viimeisen viidentoista vuoden aikana. Yksi syy tähän on se, että kaikkia pahojen taantumien tai lamojen vahinkoja ei pystytä nopeasti korjaamaan. Toisin sanoen, suurien talousongelmien ratkaiseminen ei ole helppoa vaan helvetin vaikeaa. Riippumatta siitä mitä ratkaisukeinoja käytetään voi niiden tuottamat ei-toivotut jälkiseuraamukset näkyä vuosien päästä. Ja siitä päästään nykypäivään ja mahdolliseen tulevaan tai jo päällä olevaan taantumaan. Se ollaanko nyt taantumassa vai menossa siihen ei ole ratkaisevaa kirjoituksen kannalta.

Ja vastaus otsikon kysymykseen on se, että vaikka taantumia ei yleensä tarvitse pelätä niin taantuma on paljon suurempi huolenaihe nyt kuin normaalitilanteessa. Kun katsotaan kansantalouksien nykytilannetta niin todellisuudessa huomataan ettei niiden tilanne ole juurikaan parantunut viimeisen viidentoista vuoden aikana merkittävästä velkaantumisesta huolimatta. Katsotaan tilannetta kahden tilaston avulla eli reaalisen bruttokansantuotteen muutoksella ja valtion velkaantumisasteella. Vertaillaan vuoden 2007 tilannetta vuoden 2021 loppuun:

Yhdysvallat: BKT kasvu 25.6%, Velka/BKT 62.9% → 123.4%

Euroalue: BKT kasvu 12.6%, Velka/BKT 66% → 95.6%

Saksa: BKT kasvu 23.3%, Velka/BKT 64.2% → 69.3%

Ranska: BKT kasvu 10.4%, Velka/BKT 64.5% → 112.9%

Italia: BKT kasvu -5.1%, Velka/BKT 103.9% → 150.8%

Espanja: BKT kasvu -3.3%, Velka/BKT 35.8% → 118.4%

Ruotsi: BKT kasvu 27.7%, Velka/BKT 38.9% → 36.7%

Suomi: BKT kasvu 5.5%, Velka/BKT 33.9% → 65.8%

Iso-Britannia BKT kasvu 2.6%, Velka/BKT 34% → 95.9%

Pelkkä julkisen velan tuijottaminen ei kerro kaikkea kansantalouden velkaantumisesta, joten katsotaan vielä yksityisen velan muutoksia. Valitettavasti siitä ei ole vuodelta 2021 tilastoja, joten tuijotetaan siksi muutosta aikavälillä 2007-2019. 2020 on huono vuosi koronan takia, joten siksi käytän vuotta 2019 jälkimmäisenä ajanjaksona. Merkittäviä muutoksia oli Ruotsissa, Ranskassa ja Suomessa: 232% → 294%, 203% → 264%, 174% → 223%. Espanjan yksityinen velka on hieman pienentynyt bruttokansantuotteeseen nähden kuten Saksan ja Yhdysvaltojen. Italiassa yksityinen velka/BKT on noussut hieman. Iso-Britanniassa ei juurikaan ole ollut muutosta. Euroalueen osalta en löytänyt tilastoja.

Korostetaan nyt, että velka ei ole itsessään hyvää tai huonoa. Kun velkaantumisella nostetaan tuottavuutta niin se on hyvä asia. Reaalisella talouskasvulla on kaksi pitkän aikavälin ajuria: työikäisten määrän kasvu ja tuottavuus. Ottaen huomioon, että työikäisten muutokset ovat olleet vähäisiä niin voidaan todeta tuottavuuden kasvun ratkaisevan. Kun katsoo BKT:n ja valtionvelan muutoksia niin voidaan todeta maiden kuuluvan useampaan ryhmään. Ylivoimaisesti parhaiten asiansa hoitaneet ovat Saksa ja Ruotsi. Heikoimmin pärjäävät Espanja ja Italia, joiden talous ei ole kasvanut ollenkaan huolimatta merkittävästä velkaantumisesta. Suomenkaan pärjäämistä ei voi kehua, mutta edellisiin verrattuna tilanne on hyvä. Ongelma ei ole täällä nykytilanne vaan tulevaisuus.

Tästä päästään nykyiseen tai kohta tulevaan taantumaan. Sen vaikutuksia voidaan lieventää pääasiassa keskuspankkien lisävelalla tai koronlaskulla. Suurin osa edellämainituista talouksista on velkaantunut merkittävästi lisää finanssikriisin jälkeen. Harvan talous on kasvanut edes tyydyttävästi. Enemmistön kasvu on ollut surkeaa. Ikävä tosiasia on, että kolme neljästä EU:n suurtaloudesta ei ole ratkaissut velkaongelmiaan vaan siirtänyt niitä lähinnä EKP:n avulla edemmäksi. Ongelmat kasaantuvat taantumassa. Jos joku kuvittelee ongelmien ratkaisemiseen lisävelkaantumista EKP:n avulla niin ei voi kuin todeta, että hulluuden määritelmä on se, että toistaa asioita odottaen erilaista lopputulosta. Niiden lisävelkaa tuskin ostavat järkevät tahot. Myöskään korkoja ei voi inflaation vuoksi laskea euroalueella, koska ne ovat lähes nollissa. Lisäksi EKP:n tase on muutenkin täynnä käytännössä arvottomia todellisuudessa maksukyvyttömien maiden velkakirjoja. Sen uskottavuus lähtee mikäli rahaa aletaan uudestaan painamaan korkean inflaation aikana.

Ikävä fakta on, että velkakriisin hoitamisessa jonkin tahon, oli se sitten julkinen tai yksityinen, pitää säästää mikäli se halutaan ratkaista. Muita keinoja ovat konkurssit/velkajärjestelyt, rahan painaminen ja tulonsiirrot. Nämä kaikki ovat välttämättömiä, mutta on helppo todeta, että ratkaisuksi on lähinnä käytetty rahanpainamista eikä senkään lopputulosta ole ohjattu tuottaviin investointeihin. Toisin sanoen, velkakriisiä ei ole euroalueella ratkaistu! Se odottaa uutta kärjistymistään. Nykytilanne on aikaisempaa heikompi mikä tarkoittaa, että tulevat ongelmat ovat todennäköisesti jopa entisiä suurempia. Ongelman ratkaiseminen vaatii kovia toimia eikä poliitikkojen tai keskuspankkien edelliset ratkaisukeinot näytä niitä suosivan. Paskapuheita riittää, mutta toimivia ratkaisuja ei ole esitetty tai tehty.

Ja sitten kysymykseen pitääkö taantumaa pelätä? Jokainen päättää siitä itse. Vain Suomen talouden osalta pelkoon ei minusta ole lyhyellä aikavälillä syytä. Se kestää vielä syvänkin taantuman joka on minusta todennäköinen niin euroalueella kuin Yhdysvalloissa. Sen sijaan on syytä pelätä Suomen joutuvan EU:n ja EKP:n kautta maksumieheksi, kun Italian, Espanjan ja Ranskan taloudet ajautuvat syvään taantumaan. Mitään muuta ratkaisukeinoa tuskin esitetään kuin uutta elvytyspakettia. Toinen tapa joutua maksumieheksi on Italian maksukyvyttömyys joka on vain ajan kysymys. Se riippuu lähinnä EKP:sta mikäli maa ei itse eroa alueelta, joten siinä voi kestää. Se voisi tuhota koko EU:n ja sitä myötä euroalueen.

Pitkällä aikavälillä Suomen ongelma tulee olemaan se, että mitään vaadittavia toimenpiteitä talouden vahvistamiseksi ei tule yksikään puolue tekemään. Niitä ei ole tehnyt finanssikriisin jälkeen yksikään hallitus, joten miksi niin kävisi tulevaisuudessa? Tämä ei ole yksin poliitikkojen vika. Eivät äänestäjätkään todellisuudessa halua luopua ”saavutetuista” eduistaan. Muiden etuja ollaan vähentämässä. Sama ongelma on lähes kaikissa länsimaissa. Tällainen ajattelu tuhoaa lopulta ison osan niiden talouksista mikäli se ei muutu. Toisaalta Suomessa voidaan lohduttautua sillä, että euroalueellakin tulee monta isompaa ruumista ennen vaikeuksia täällä. Enemmän meidän pitää huolehtia siitä, että laskumme muiden dominoiden tippuessa jää mahdollisimman pieneksi. Ainoa pelättävä asia Suomen kannalta on uusi finanssikriisi. Se tuo tullessaan levottomuuksia tai pahimmillaan koko maksujärjestelmä halvaantuu.

Hyvää viikonjatkoa!

-Tommi T